Patrik Laine

CBJ | #29 | Laitahyökkääjälh

Syntynyt:
19.4.1998 @ Tampere, FIN
Kasvattajaseura:
Tappara
Varaus:
2016 Winnipeg Jets 1. kierros #2
Sopimus:
2026
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    26
  • Pituus
    cm
    194
  • Paino
    kg
    98
  • Käsi
    R

Ura

Patrik Laine aloitti kiekkouransa Tampereen Ilveksessä, mutta vaihtoi naapuriseuraan jo yhden kauden jälkeen. Kaudella 2013–14 Laine paukutti uusiksi alle 16-vuotiaiden maaliennätyksen nuorten SM-liigassa, vaikka joutuikin jättämään kauden kesken polvivamman vuoksi.

Kausi 2014–15 oli Laineelle vaikea. Hän pelasi suurimman osan kaudesta lainalla Lempäälän Kisan Mestis-joukkueessa, muttei ollut vielä valmis kantamaan vastuuta aikuisten sarjassa. Kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa laituri kuitenkin loisti: Laine voitti turnauksen maalipörssin ja ansaitsi valinnan tähdistökentälliseen.

Varsinainen läpimurto oli vuorossa kuitenkin varausvuonna. Laine valtasi paikan Tapparan pelaavasta kokoonpanosta ja iski jo syyskuussa maalin neljässä perättäisessä liigaottelussa. Nuorten MM-kullan lisäksi hän voitti maalipörssin ja paikan tähdistökentälliseen. Tapparan mestaruusmatkalla Laine laittoi uusiksi tulokkaiden maali- ja piste-ennätykset Liigan pudotuspeleissä, ja pokkasi Jari Kurri -palkinnon pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Aikuisten MM-kisat päättyivät pettymykseen loppuottelussa, mutta sitä lievensivät Laineen kohdalla hieman valinnat turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi, parhaaksi hyökkääjäksi ja tähdistökentällisen laituriksi.

Vahvuudet

Laine laukoo kovaa, tarkasti ja nopeasti. Hänen peliälynsä on etenkin hyökkäyspäässä verraton.

Heikkoudet

Puolustuspelissä ja luistelussa on edelleen parannettavaa, vaikka etenkin jälkimmäinen on kehittynyt huimasti parissa vuodessa.

Rooli

Laine hypännee hänet varanneen NHL-seuran kokoonpanoon heti syksyllä.

KausiOMSPP/O+/-R
2012-13Tappara U167149233.292
Jr. C SM-sarja Q
2012-13Tappara U169147222.446
Jr. C SM-sarja
2012-13Tappara U1827179260.966
Jr. B SM-sarja
2012-13Tappara U18321310
Jr. B SM-sarja pudotuspelit
2013-14Tappara U18556112.22
Jr. B SM-sarja
2013-14Tappara U20402611370.93-743
Jr. A SM-liiga
2013-14Tappara U18101110
Jr. B SM-sarja pudotuspelit
2013-14Tappara U201000010
Jr. A SM-liiga pudotuspelit
2014-15Tappara60110.1702
SM-liiga
2014-15Tappara U2064150.83-24
Jr. A SM-liiga
2014-15Leki3657120.33-1214
Mestis
2014-15Leki2000002
Mestis pudotuspelit
YHTEENSÄ
Jr. A SM-liiga463012420.91-947
Mestis3657120.33-1214
Jr. B SM-sarja322215371.1608
Jr. C SM-sarja9147222.4406
Jr. C SM-sarja Q7149233.2902
SM-liiga60110.1702
Jr. B SM-sarja pudotuspelit4224100
Mestis pudotuspelit2000002
Jr. A SM-liiga pudotuspelit1000010