Niklas Kronwall

Puolustajap

Syntynyt:
12.1.1981 @ Tukholma, SWE
Kasvattajaseura:
Djurgårdens IF
Varaus:
2000 Detroit Red Wings 1. kierros #29
  • Maa
    SWE
  • Ikä
    v.
    43
  • Pituus
    cm
    183
  • Paino
    kg
    89
  • Käsi
    L

Ura:

Detroitin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2000. Edusti Ruotsissa Djurgårdenia. Oli AHL:n dominoivin puolustaja voittaessaan mm. Grand Rapidsin keskinäisen pistepörssin työsulkukaudella 2003-04. Kauden päätteeksi ruotsalainen valittiin AHL:n parhaaksi puolustajaksi. Myös MM-kisoissa Kronwall oli Ruotsin maajoukkueen paras puolustaja loistavilla hyökkäys- sekä puolustuspään otteillaan.

Kautta 2005-06 varjosti leikkaushoitoa vaatinut polvivamma, joka piti miehen poissa tammikuulle saakka. Vasta neljän pelatun ottelun jälkeen Kronwallia tarvittiin Ruotsin Olympiajoukkueessa ja kisat päättyivät Olympiakultaan.

Kauden 2006-07 aikana Kronwall nousi Red Wings-puolustuksen avainpelaajaksi. Nousi Detroitissa ykköspakin rooliin Lidströmin jäätyä eläkkeelle kauden 2011-12 päätteeksi.

Vahvuudet:

Tasapainoinen ja nopea luistelija, hyvä avaamaan peliä. Ylivoimassa osaa ajoittaa laukauksen hyvin, myös veto suoraan syötöstä on hyvä. Keskimääräistä lyhyemmästä varresta huolimatta pystyy jakamaan todella kovia avojään taklauksia.

Heikkoudet:

Vartta ja massaa saisi olla hieman enemmän. Maaleja on syntynyt liian vähän rooliin nähden. Vakavia loukkaantumisia uralla jo aika monta.

Rooli:

Joukkueen selkeä ykköspuolustaja ja yksi johtajista. Runsaasti vastuuta myös erikoistilanteissa

KausiOMSPP/O+/-R
1999-00Djurgårdens IF371450.14016
Elitserien
1999-00Djurgårdens IF8000038
Elitserien pudotuspelit
2000-01Djurgårdens IF3119100.32732
Elitserien
2000-01Djurgårdens IF150110.0708
Elitserien pudotuspelit
2001-02Djurgårdens IF4857120.25-134
Elitserien
2001-02Djurgårdens IF50000-20
Elitserien pudotuspelit
2002-03Djurgårdens IF50513180.36-346
Elitserien
2002-03Djurgårdens IF123250.42-118
Elitserien pudotuspelit
2003-04Grand Rapids Griffins25211130.5220
AHL
2003-04Detroit Red Wings201450.2516
NHL
2004-05Grand Rapids Griffins761340530.753
AHL
2005-06Grand Rapids Griffins100000
AHL
2005-06Detroit Red Wings271890.3328
NHL
2005-06Detroit Red Wings60330.52
NHL pudotuspelit
2006-07Detroit Red Wings68121220.3254
NHL
2007-08Detroit Red Wings65728350.5444
NHL
2007-08Detroit Red Wings22015150.6818
NHL pudotuspelit
2008-09Detroit Red Wings80645510.6450
NHL
2008-09Detroit Red Wings232790.3933
NHL pudotuspelit
2009-10Detroit Red Wings48715220.4632
NHL
2009-10Detroit Red Wings120550.4212
NHL pudotuspelit
2010-11Detroit Red Wings771126370.4836
NHL
2010-11Detroit Red Wings112460.554
NHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
NHL385341471810.470260
Elitserien1661233450.273128
AHL1021551660.65073
NHL pudotuspelit74434380.51069
Elitserien pudotuspelit403360.15034