Mika Viinanen

Keskushyökkääjäkh

Syntynyt:
21.7.1979 @ Kaarina
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    44
  • Pituus
    cm
    185
  • Paino
    kg
    85
  • Käsi
    L

Ura

Kuului TPS:n A:n parhaimmistoon 2000-luvun taitteessa, muttei kyennyt nousemaan Hannu Jortikan tähtiä vilisevään liigajoukkueeseen. Keräsi monen muun lupauksen tavoin kauden verran kokemusta divarista Vaasan Sportin riveissä, josta Lukko poimi miehen SM-liigaan. Erinomaista tulokaskautta seurasi kaksi heikompaa vuotta, jonka jälkeen siirtyi Tapparaan. Uudessa ympäristössä tehopistelukemat kääntyivätkin uudelleen nousuun.

Kolmen Tappara-kauden jälkeen Viinanen palasi Raumalle, jossa vierähti pari kautta. Kesällä 2009 edessä oli maiseman vaihto, kun Viinasen karavaani suuntasi Ouluun.

Vahvuudet:

Monipuolinen ja tasainen hyökkääjä. Ymmärtää peliä hyvin, ja pystyy tilanteesta riippuen pelaamaan keskellä tai laidassa. Kunnostautunut erityisesti kolmos-neloskentän rouhijana ja aktiivisessa karvaus- ja häirintäpelissä. Hyvä luistelija, ja kuten minuuttimäärät osoittavat, ei kaihda myöskään kontaktipeliä.

Heikkoudet:

Tasaisuus. Ei loista erityisesti millään osa-alueella. Saattaa tehottomana vaipua näkymättömiin, jos peli ei kulje.

Rooli:

Hyvä yleispelaaja, jolle löytyy käyttöä muun muassa alivoimayhdistelmissä. Lähtökohtaisesti kolmosketjun sentteri.

Päivitetty 31.8.2009

KausiOMSPP/O+/-R
1995-96K-67100000
A I-divisioona
1996-97TPS362014340.9428
B SM-sarja
1996-97TPS61120.332
B SM-sarja pudotuspelit
1997-98TPS361010200.5649
A SM-liiga
1997-98TPS72020.292
A SM-liiga pudotuspelit
1998-99TPS32913220.691330
A SM-liiga
1998-99TPS63030.510
A SM-liiga pudotuspelit
1999-00TPS372621471.272838
A SM-liiga
1999-00TPS1396151.15516
A SM-liiga pudotuspelit
2000-01Sport431616320.741791
I-divisioona
2000-01Sport70220.2922
I-divisioona pudotuspelit
2001-02Lukko521611270.52-1764
SM-liiga
2002-03Lukko56810180.32-982
SM-liiga
2003-04Lukko55510150.27-132
SM-liiga
2003-04Lukko41010.25-20
SM-liiga pudotuspelit
2004-05Tappara55139220.4784
SM-liiga
2004-05Tappara81010.13-24
SM-liiga pudotuspelit
2005-06Tappara56911200.36372
SM-liiga
2005-06Tappara60110.1718
SM-liiga pudotuspelit
2006-07Tappara53710170.321164
SM-liiga
2006-07Tappara50000-412
SM-liiga pudotuspelit
2007-08Lukko561019290.52048
SM-liiga
2008-09Lukko5798170.3-873
SM-liiga
2008-09Lukko70110.14-220
SM-liiga playout
2009-10Kärpät521217290.56764
SM-liiga
2009-10Kärpät106060.648
SM-liiga pudotuspelit
2010-11Traktor Tsheljabinsk162350.3110
KHL
2010-11Timrå IK3577140.422
Elitserien
YHTEENSÄ
SM-liiga492891051940.39-7583
A SM-liiga1054544890.8541117
I-divisioona431616320.741791
B SM-sarja362014340.94028
Elitserien3577140.4022
SM-liiga pudotuspelit338190.27-332
A SM-liiga pudotuspelit26146200.77618
KHL162350.31010
SM-liiga playout70110.14-220
I-divisioona pudotuspelit70220.2922
B SM-sarja pudotuspelit61120.3302
A I-divisioona1000000