Michael Garnett

SLV | Maalivahtimv

Syntynyt:
25.11.1982 @ Saskatoon, SK, CAN
Varaus:
2001 Atlanta Thrashers 3.kierros #80
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    41
  • Pituus
    cm
    185
  • Paino
    kg
    91
  • Käsi
    L

Ura:
Saskatoonissa syntynyt Garnett pelasi jo vajaan erän verran kanadalaisessa junioriliigassa WHL:ssä kaudella 1999-00, mutta käytännössä hän debytoi vasta seuraavalla kaudella 2000-01 Red Deer Rebelsin paidassa. Kesken kauden hän siirtyi kuitenkin syntymäkaupunkinsa Saskatoon Bladesiin. Kesällä 2001 Thrashers varasi Garnetin kolmannella kierroksella. Seuraava kausi 2001-02 sujui silti edelleen WHL:ssä, vaikka hän pääsikin Thrashersin luukkuvahdiksi NHL:n runkosarjan viimeiseen otteluun. Kaudella 2002-03 Garnett aloitti pelit aikuisten sarjoissa. Hän pelasi pääosan kaudesta ECHL:ssä Greenville Grrrowlissa, joka oli silloin Thrashersin yhteistyöseura ECHL:ssä. Garnett pääsi myös vähän maistamaan AHL-vauhtia Chicago Wolvesissa, mutta peliaika rajoittui kahden ottelun jämäminuutteihin. Kaudeksi 2003-04 Garnett vaihtoi ECHL:ssä Greenvillestä Gwinnett Gladiatorsiin. Peliaikaa Wolvesissakin siunaantui 13 ottelun verran, vaikka Kari Lehtonen ja Frederic Cassivi veivät enimmät peliminuutit. Työsulkukaudella Garnett toimi päätoimisesti Wolvesin kakkosvahtina Lehtosen takana ja pelasi 24 ottelua torjuntaprosentilla 91,1 %. Nousi tällä kaudella yllättäen vastuuseen yhdessä Adam Berkhoelin kanssa, kun sekä Lehtonen, että Dunham loukkasivat nivusensa.

Vahvuudet:

Perustaidot kohtuullisessa kunnossa. Peittää hyvin.

Heikkoudet

Refleksit. Ei tällä hetkellä NHL-tason torjuja.

Rooli:

Pelaa farmissa, jos Lehtonen ja Dunham ovat pelikunnossa.