John Tavares

TOR | #91 | Keskushyökkääjäkh

Syntynyt:
20.9.1990 @ Mississauga, ON, CAN
Kasvattajaseura:
Toronto Marlboros
Varaus:
2009 New York Islanders 1. kierros #1
Sopimus:
2025
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    33
  • Pituus
    cm
    184
  • Paino
    kg
    94
  • Käsi
    L

Ura

John Tavares oli yksi kaikkien aikojen lupaavimpia junioreita tehden lukuisia ennätyksiä eri juniorijoukkueissa. Tavares sai siirtyi juniorisarja OHL:aan poikkeuksellisesti jo 14-vuotiaana. Tavares pelasi kolme ja puoli kautta Oshawa Generalsissa, mistä hän siirtyi junioriuran päätteeksi London Knightsiin. Kaikkiaa Tavares pelasi OHL:ssä 247 ottelua joissa hän teki uskomattomat 215 maalia ja 433 pistettä. John Tavares oli vain viisi päivää liian nuori kesän 2008 varaustilaisuuteen ja hänen kohdallaan yritettiin saada aikana poikkeussääntöä, joka olisi mahdollistanut varauksen jo 2008. Yritys ei kuitenkaan onnistunut, vaan Tavares varattiin NY Islandersiin ensimmäisenä pelaajana vuonna 2009.

Tavares nousi heti suoraan Islandersin kokoonpanoon ja oli joukkueen paras pistemies heti ensimmäisellä kaudella. Tavares teki tulokassopimuksensa jälkeen jatkosopimuksen Islandersin kanssa vuoteen 2018 saakka.

Vahvuudet

Tavares on erittäin taitava, hänellä on erinomainen laukaus. Loistava näkemys pelistä.

Heikkoudet

Tavares ei ole huippuluistelija, mutta pyrkii kehittämään kaikkia osa-alueitaan jatkuvasti.

Rooli

Liigan johtavia pelaajia, joukkueensa ykkössentteri, kapteeni ja seuran "kasvot".

KausiOMSPP/O+/-R
2004-05Milton Icehawks161112231.448
OPJHL
2005-06Oshawa Generals654532771.18072
OHL
2006-07Oshawa Generals6772621342060
OHL
2006-07Oshawa Generals9712192.116
OHL pudotuspelit
2007-08Oshawa Generals5940781182069
OHL
2007-08Oshawa Generals15313161.0720
OHL pudotuspelit
2008-09Oshawa Generals322628541.69032
2008-09London Knights243218502.08022
OHL
2008-09London Knights141011211.58
OHL pudotuspelit
2009-10New York Islanders822430540.6622
NHL
2010-11New York Islanders792938670.8553
NHL
2011-12New York Islanders823150810.99-626
NHL
2012-13Bern281725421.51628
NLA
2012-13New York Islanders482819470.98-218
NHL
2012-13New York Islanders63250.83-44
NHL pudotuspelit
2013-14New York Islanders592442661.12-640
NHL
YHTEENSÄ
NHL3501361793150.9-14159
OHL2472152184331.750255
OHL pudotuspelit382036561.47034
NLA281725421.51628
OPJHL161112231.4408
NHL pudotuspelit63250.83-44