Ian Cole

VAN | #82 | Puolustajap

Syntynyt:
21.2.1989 @ Ann Arbor, MI, USA
Varaus:
2007 St. Louis Blues 1. kierros #18
Sopimus:
2024
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    35
  • Pituus
    cm
    185
  • Paino
    kg
    100
  • Käsi
    L

Ura

Cole pelasi kaksi kautta Yhdysvaltojen kansallisessa kehitysohjelmassa, kunnes hänet varattiin kesällä 2007. Tätä seurasi kolme kautta yliopistokiekkoa, sisältäen kahdet nuorten MM-kisat Yhdysvaltojen joukkueessa. Kolmannen yliopistokauden keväällä, 2010, hän jatkoi kauttaan vielä AHL:ssä Peorian paidassa.

Kaudella 2010-11 Cole pelasi ensimmäiset pelinsä NHL:ssä, marraskuussa. Kausi kului kuitenkin enimmäkseen farmissa, missä hän oli yksi Rivermenin parhaita puolustajia. Seuraava kausi sujui samalla tavalla, ja Cole pelasi 26 runkosarjan ottelua sekä kaksi pudotuspeliä ylhäällä. Työsulkukaudella 2012-13 hän pelasi alkukauden AHL:ssä, loppukauden Bluesissa, mutta mahtui kokoonpanoon vain viidessätoista ottelussa. Sai kuitenkin Bluesilta kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Vahvuudet

Koko, voima. Kykenee fyysiseen peliin. Ei ole täysi lapanen kiekon kanssakaan.

Heikkoudet

Tarvitsee johdonmukaisuutta peliinsä lisää. Kokemattomuus.

Rooli

Kolmospari /seiskapakki, farmissa ykköspuolustaja.

KausiOMSPP/O+/-R
2005-06US National Team Development Program U184028100.2575
NAHL
2006-07US National Team Development Program U18162790.5628
NAHL
2007-08Notre Dame43812200.4740
CCHA
2008-09Notre Dame38620260.6858
CCHA
2009-10Notre Dame30316190.6355
CCHA
2009-10Peoria Rivermen91450.5624
AHL
2010-11Peoria Rivermen44510150.34263
AHL
2010-11St. Louis Blues261340.15635
NHL
2011-12Peoria Rivermen221340.18-826
AHL
2011-12St. Louis Blues261560.23722
NHL
2011-12St. Louis Blues20000-10
NHL pudotuspelit
2012-13Peoria Rivermen34311140.41-943
AHL
2012-13St. Louis Blues150110.07-410
NHL
YHTEENSÄ
CCHA1111748650.590153
AHL1091028380.35-13136
NHL6729110.16967
NAHL56415190.340103
NHL pudotuspelit20000-10