Ketterä käänsi ylivoimamaaleillaan tukalan aseman voitoksi

MESTIS / Raportti
Jesse Juntheikki syötti kolme imatralaisosumaa.
Kuva © Janne Falck
Imatran Ketterä otti ensimmäisen voittonsa Mestiksessä kaatamalla Espoo Unitedin 6-4. Vaihtelevassa ottelussa kotijoukkue oli toisessa erässä jo kolmen maalin takaa-ajoasemassa, ennen kuin aloitti jyräämisen.

Ottelussa kahden maalin miehiä olivat Ketterän Joona Jääskeläinen sekä Jere Laine. Viimeksi mainittu vastasi kotijoukkueen kahdesta viimeisimmästä osumasta ja oli siten ratkaisevassa roolissa voiton suhteen.

Laineen voittomaali pompautti Mika Norjan maalin katolta juomapullon pois paikaltaan, mutta siitä huolimatta sitä katsottiin pitkän aikaa videolta. Toinen osuma syntyi suoran hyökkäyksen päätteeksi ja sinetöi käytännössä Ketterän voiton, sillä Espoo United ei saanut hyvää kiriä aikaiseksi.

Avauserässä nähtiin paljon vauhtia, mutta maalit saivat odottaa. Ketterä sai erän ensimmäisen ylivoiman, joka oli tulokseton. Loppua kohden Espoo United sai paremmin otetta. Suureen rooliin nousivat aloitukset, joista vierasjoukkue sai luotua pikatahtiin useamman hyvän tilaisuuden. Kaikkiaan Jere Myllyniemi torjui Ketterän maalilla 18 kertaa, mutta todellisia unelmatorjuntoja hänen ei tarvinnut tehdä yhtä Aleksi Rutasen paikkaa lukuun ottamatta. Rutaselle sattui myös yksi virhe, minkä seurauksena Jesse Juntheikki pääsi maalipaikkaan.

Toisessa erässä pääosaan nousivat rangaistukset, ja niistä myös onnistuttiin hyvällä prosentilla. Espoo Unitedin pitkä 5-3-ylivoima päättyi nopeasti Aleksi Järvisen ottamaan jäähyyn, mutta Jesse Ylönen osui sen jälkeen neljällä kolmea vastaan. Jimi Santala lisäsi vierasjohtoa kahteen maaliin Juho Mätön rangaistuksen aikana. Mättö aiheutti myös rangaistuslaukauksen, jonka Olli Iisakka hyödynsi. Juuri ennen sitä Espoo United oli käyttänyt aikalisänsä lauottuaan pitkän kovassa pyörityksessä.

Erän viiden viimeisen minuutin aikana Ketterä osui kahdesti ja nousi näin maalin päähän. Erno Ripatti pääsi laukomaan tyhjiin Juntheikin hienosta syötöstä, ja Joona Jääskeläinen osui paluukiekosta. Erän loppuun Ketterälle tarjottiin ylivoimaa jopa tasoitukseenkin, mutta enempää osumia ei nähty. Näin ollen Victor Westermarck pääsi aloittamaan kolmannen erän edelleen istuen rangaistusaitiossa.

Kolmannen erän alkuun maalitalkoot jatkuivat. Ensin Miika Franssila onnistui iskemään kauden ensimmäisensä viivavedollaan, jonka Jääskeläinen kuittasi illan toisellaan. Ketterä tasoitti päästessään jälleen kerran ylivoimalla. Maalista vastasi neliön keskeltä kauden ensimmäistä otteluaan Ketterässä pelannut Janne Kettunen. Laineen kaksi maalia takasivat lopulta kotijoukkueelle täyden pistepotin, joka oli imatralaisjoukkueen ensimmäinen Mestiksessä.

Ottelu näytti kaikkiaan, että sarjanousija Ketterä ei tule olemaan mikään heittopussi, vaan on varteenotettava vastustaja kenelle tahansa. Molempien joukkueiden vahvuus on hyökkäyspelissä, mistä yhteensä kymmenen tehtyä maalia kertoo. Kokeneiden maalivahtien taistelussa Espoo Unitedin Norja jäi selvästi virkaveljensä Myllyniemen varjoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle