Nokian kurssi romahti

MESTIS / Raportti
Keuruulaisilla kulki.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Mestiksen karsintasarjan alemmista sijoista kamppailtiin Keravalla melkoisen yksipuolisissa merkeissä. KeuPa HT avasi maalihanat ajassa 3.05, ja tämän jälkeen ottelun sävelet olivat selvät. Toisen erän hurmos johdatti kotijoukkueen hurjaan 10-2-voittoon.

PYRYn teoreettisetkin mahdollisuudet Mestis-paikkaan menivät eilen, kun RoKi kävi ryöväämässä pinnat Nokialta lukemin 0-2. Keuruulla joukkue ei kyennyt taistelemaan senkään vertaa.

KeuPa HT iski kaksi maalia ottelun alkuun. Ajassa 6.05 kotijoukkue viiletti jo 2-0-johdossa Markus Rämän ja Teemu Varjamon osumilla. Avauserässä ei enää osumia nähty, mutta toisessa erässä senkin edestä.

Toni Rautakorpi ja Iiro Vaittinen kasvattivat isäntien johtoasemaa jo 4-0:aan, jolloin nokialaismaalilla esiintynyt Niklas Nalli vaihdettiin kakkosveskari Roope Antilaan. Antila oli veräjällä karvan alle kaksi minuuttia, jonka aikana takana heilui kolmesti. 7-0-tilanteessa nuori Nalli laitettiin takaisin maalilleen.

Päätähuimaavat 9-0-taukolukemat lisäsivät Rämä ja Vaittinen illan toisilla osumillaan. Kymppi tuli täyteen ajassa 46.45 Marko Laurikaisen ylivoimaosumalla.

Isäntien maalilla torjuneen Petri Pitkäsen nollapeli romuttui päätösminuuteilla, kun PYRY iski kahdesti, kun asialla olivat Juha Ruohomaa ja Jussi Koskela.

KeuPa HT:n seuraava haaste on keskiviikkoiltana, kun kotikaukalossa vastaan luistelee RoKi. PYRY puolestaan päättää karsintasarjaurakkansa lauantai-iltana, jolloin Nokialle saapuu juuri keuruulaisjoukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle