Virtasen jatkoaikamaali toi Pikkuleijonille välieräpaikan käsittämättömän trillerin jälkeen

MAAJOUKKUE / Raportti
Kristian Vesalainen johtaa U18-kisojen pistepörssiä massiivisin 6+7−tehoin. (Arkistokuva)
Jo viidennen voiton viidennessä ottelussaan ottanut Suomi väänsi semifinaaleihin alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Slovakiassa, kun Pikkuleijonat kaatoi Tšekin trillerimäisessä puolivälierissä jatkoajan jälkeen numeroin 6−5. Suomen viimeistely on ollut täyttä rautaa, sillä joukkue on maalannut jokaisessa koitoksessa vähintään viidesti.

Edellisen kerran MM-jäillä vuosi sitten Yhdysvaltain Grand Forksissa alkulohkossa Kanadalle hävinnyt Suomi näytti pistävän Tšekin pakettiin jo ensimmäisessä erässä. Miro Heiskasen, Linus Nymanin, Urho Vaakanaisen ja Aarne Talvitien maalien turvin Pikkuleijonat karkasi jo 4−1-johtoon avauserässä.

Peräti neljän maalin johtoasema ei Suomelle riittänyt varsinaisella peliajalla, kun toisen erän alussa huippuotteen saanut punapaitainen joukkue kiri aina tasoihin muutama minuutti ennen loppua Filip Zadinan osuttua. Jatkoajalla kummankin tarkka puolustaminen näytti vievän ratkaisun voittomaalikisaan. Santeri Virtanen kuitenkin runnoi Heiskasen ampuman irtokiekon häkkiin minuutti ennen jatkoajan loppua.

− Aloitettiin hyvin, sitten tuli pieni notkahdus ja sen jälkeen saatiin pari maalia. Saadaan hyvin kiekkoa omista pois ja päästään hyvin hyökkäyksin. Tšekki tulee tosi kovaa päälle, ei todellakaan ole luovuttanut, kahdesti maalannut kapteeni Talvitie luonnehti pelin ratkaisevia hetkiä Yle Areenan haastattelussa ensimmäisellä erätauolla.

Suomen vahvasta ensierästä huolimatta myös punapaidoilla oli hetkensä nuorten tyypillisessä, vuoristoratamaisessa koitoksessa. Tšekin erityisen hyvät ajat ottelussa ajoittuivat toiseen erään, jonka ajaksi Kristian Vesalainen tippui pois rosterista syystä tai toisesta. Filip Chytil, Marek Skvrne ja Ondrej Machala kutistivat Pikkuleijonien etumatkan maaleillaan ainoastaan yhteen vain 11 minuutin aikana.

Maaliensa syntymisen ympärillä punapaidat saivat otetta aggressiivisen karvaamisen ja kaksinkamppailuiden jatkuvan voittamisen ansiosta. Suomen pelaamisen taso puolestaan romahti pahasti.

− Tšekki sai muutaman ylivoiman ja pari maalia. Ei mitään, meidän pitää pystyä parantamaan ja pelaamaan omaa tuttua peliä, Jesse Koskenkorva analysoi toisella tauolla varsin rauhallisen oloisena huolimatta ison johdon murenemisesta.

Suomi puolusti hyväksi vastahyökkäysjoukkueeksi tiedetyn Tšekin laidoille ensimmäisessä erässä varsin varmasti. Toisaalta Pikkuleijonat oli sitkeästi rimpuilleen Tšekin maalin edessä vahva luoden lukuisia useita paikkoja etenkin ensierässä. Toinen, Nymanin, vääntämä häkki syntyi juurikin väkevän painin ansiosta maalivahti Jakub Skarekin tontilla, Virtasen iskemä voittomaali oli myös seurausta vahvasta maalineduspelaamisesta.

Pikkuleijonat sai Skarekin näyttämään epävarmalta, sillä useampi maalinedusmylläkkä sai alkunsa tšekki-veskarin pudottamista irtokiekoista. Punapaitojen maalilla Jiri Patera otti torjuntavastuun avauserän lopulla Talvitien iskettyä sinivalkoisille neljännen rysän. Pateran maaliintulon sekä Vesalaisen kakkoserän pelaamattomuuden takia Tšekki sai siis toisessa erässä otetta nousten tasoihin.

Punapaitojen upea kiri ei riittänyt jatkoaikaa pidemmälle, kun Santeri Virtanen vei jatkoaikamaalillaan Pikkuleijonat mitalipeleihin. Välieräpaikka on kuluvan kevään turnauksessa tappioitta edenneille Suomen U18-nuorille jo kuudes viimeiseen kahdeksaan vuoteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle