Senators taisteli itsensä seitsemänteen peliin - Anderson kirkkain tähti

NHL / Raportti
Mike Hoffman juhli voittomaalia kolmannen erän alussa.
Kuva © Getty Images
Ottawa Senators jatkoi läpi kevään kestänyttä tuhkimotarinaansa NHL:n pudotuspeleissä taistelemalla itsensä itäisen konferenssin seitsemänteen finaaliotteluun Pittsburgh Penguinsia vastaan.

Moni odotti jo sarjan käytännössä ratkenneen viidennen ottelun Pittsburgh Penguinsin 7−0-lukemin tulleeseen murskavoittoon, mutta Ottawa Senators näytti kotiyleisönsä edessä, että taistelu paikasta Stanley Cup -finaaleissa ei ole ohi. Senators nappasi jäätävän taistelun jälkeen niukan 2−1-voiton Bobby Ryanin ja Mike Hoffmanin maaleilla. Craig Anderson pelasi kotijoukkueen maalilla unelmaottelun torjumalla yhteensä 45 laukausta.

Kuudennen ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina toisen erän alulle asti. Jevgeni Malkin avasi kevään seitsemännellä osumallaan ottelun maalihanat iskemällä Penguinsin vierasjohtoon.

Erän puolivälissä Senatorsille tarjoiltiin loistava mahdollisuus maalintekoon, kun joukkue pääsi pelaamaan reiluksi minuutiksi kahden miehen ylivoimaa. Senatorsin ylivoima on takkuillut pudotuspeleissä, sillä edelliseen kymmeneen otteluun joukkue ei ollut onnistunut ylivoimamaalinteossa.

Tänään taivaanmerkit olivat kuitenkin kohdillaan, kun jenkkihyökkääjä Ryan sivalsi b-pisteen kaarelta Kyle Turrisin syötöstä kiekon etukulmasta ohi Matt Murrayn ja tasoitti pelin 1-1.

Toinen erä oli pääsääntöisesti vierasjoukkueen hallintaa, sillä hallitseva Stanley Cup -mestari laukoi 23 kiekkoa kohti huippupeliä pelannutta Andersonia.

Anderson oli Senatorsin maalilla mies paikallaan. Tässä huippumaalivahti torjuu Phil Kesselin avopaikan.
Kuva © Getty Images

Hoffmanin hirveä pommi ratkaisi pelin

Ottelun voittomaali nähtiin heti kolmannen erän alussa. Loistavasta laukauksestaan tunnettu Hoffman iski Senatorsin johtoon reilun puolentoista peliminuutin jälkeen. Laitahyökkääjä sai kiekon suorassa hyökkäyksessä laitaan, nousi b-pisteen kaarelle ja tykitti jäätävän lämärin takayläkulmaan rimojen kautta. Maali oli hyökkääjän kuudes pudotuspeleissä.

- Hän (Hoffman) on hyvä laukoja. Yksi sarjan parhaista. Yritin olla aggressiivinen ja tiesin ettei siellä ollut syöttömahdollisuutta. Hän odotti hienosti maskin eteeni ja laukoi sitten kiekon maaliin, kommentoi Penguins maalivahti Murray voittomaaliksi jäänyttä maalia Pens Inside Scoopin mukaan.

2-1-maalin jälkeen Senatorsilla alkoi hirveä puolustustaistelu, mitä kuitenkin helpotti kaksi Penguinsin ottamaa jäähyä erän loppupuolella.

Lopulta kotijoukkue kesti vieraiden paineen ja nappasi niukan kotivoiton. Tämä tarkoittaa sitä, että ottelusarjassa nähdään seitsemäs ottelu, joka pelataan Pittsburghissa.

Senators on pelannut viisi kertaa NHL:n pudotuspeleissä seitsemännen pelin ja poistunut jäältä aina tappio niskassaan.

"Mikäli jatkamme näin, saamme tuloksia"

Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan oli pettynyt tulokseen Ottawassa, mutta käänsi ajattelun positiiviselle puolelle.

- Jos me jatkamme pelaamista näin, niin me tulemme saamaan haluamamme tuloksen. Teemme paljon hyviä asioita jäällä.

Itse pelistä Sullivanille jäi kuitenkin hyvä maku.

- Me olimme tänään hyviä. Loimme paljon maalintekopaikkoja, hallitsimme kiekkoa, mutta emme onnistuneet maalinteossa, päävalmentaja jatkoi Pens Inside Scoopille.

Penguinsin kapteeni Sidney Crosby oli ottelussa tarkkaan seurattu mies. Moneen otteeseen Senators-puolustaja Marc Methot oli supertähdessä kiinni ja teki hänen pelistään äärimmäisen vaikeaa. Vancouverissa 2010 olympiakullan Kanadalle laukonut tähti ei kuitenkaan lyönyt tappion hetkellä päätä pensaaseen, vaan käänsi katseen jo ratkaisevaan seitsemänteen peliin.

- Meidän täytyy kerätä rivimme ja lähteä valmistumaan seuraavaan peliin. Meillä oli tänään todella paljon hyviä paikkoja ja olisimme todennäköisesti ansainneet enemmän. Seuraava ottelu on meille loistava mahdollisuus.

Methot piti huolen, että Crosby ei pääse liikkumaan vapaasti.
Kuva © Getty Images

"Et voi muuttaa mennyttä, on katsottava eteenpäin"

Senatorsin riveistä nousi yksi pelaaja tänään ylitse muiden, ja hän oli maalivahti Anderson. Jenkkimaalivahti kasasi itsensä henkisesti huippuiskuun edellisen murskatappion jälkeen ja pelasi kevään parhaimman pelinsä tärkeimpään paikkaan.

- Penguins oli todella hyvä tänään, mutta Anderson oli parempi. Hän pelasi aivan uskomattoman pelin, kehui puolustaja Methot The Star -lehden mukaan.

Huippupelin pelannut Anderson paljasti pienen salaisuuden, millä tavalla hän sai nollattua päänsä edellisen tappion jälkeen, jossa hän päästi neljä maalia avauserässä ja torjui kymmenen laukausta.

- Et voi muuttaa mennyttä, on katsottava eteenpäin ja tehdä kaikki mahdollisimman hyvin, jotta olet valmis seuraavaan kamppailuun, totesi Anderson NHL.comille. Ensimmäisen ammattilaiskauden jälkeen viisitoista vuotta sitten kävin urheilupsykologilla. Nautin työskentelystä hänen kanssaan ja hän auttoi minua valtavasti mentaalipuolella, Anderson jatkoi.

Päävalmentaja Guy Boucher jakoi kiitosta joukkueelle, mutta totesi kaiken lähtevän liikkeelle ykkösmaalivahdista. Maalivahdista puhuttaessa katseet kääntyvät 36-vuotiaaseen Andersoniin.

- Hän on ykkösmaalivahti. Kaikki lähtee hänestä. Jos sinulla ei ole ykkösmaalivahtia, et voi voittaa. Kuten jenkkifutiksessa pelinrakentaja tai baseballissa syöttäjä. He ovat joukkueesi tärkeimpiä pelaajia, kommentoi Boucher NHL.comille.

» Lähetä palautetta toimitukselle