NHL-aamuraportti: Kaapo Kakko liekehti maalintekopuuhissa, Ovetškin ylsi Andreychukin ennätyslukemaan

NHL / Aamuraportti
Kaapo Kakolla (vas.) peli kulki illan ottelussa. Kakon ja Mika Zibanejadin (oik.) riemukkaan katseen kohteena voittomaalin tarjoillut Chris Kreider (kuvan ulkopuolella).
Kuva © Getty Images
Kaapo Kakko osui kahdesti Coyotesin verkkoon Rangersin arvokkaassa vierasvoitossa. Aleksandr Ovetškin nousi jakamaan kaikkien aikojen ylivoimamaalien tilaston kärkipaikkaa makoisassa kiekkotrillerissä. Jatkoaika kokosi yhteen yön kierroksen merkittävimmät tapahtumat.

Kaapo Kakko katkaisi kuivan kautensa komeasti kahdella kihautuksella. Kummatkin maaleista olivat seurausta ennen kaikkea hyvästä sijoittumisesta ja pelinrakentelusta.

Ensimmäinen maali syntyi toisen erän puolivälissä. Arizona Coyotesin maalia vartioinut Scott Wedgewood ei saanut Chris Kreiderin kiukkuista vetoa kiinni, ja kiekko kimposi otollisesti maalin kulmalla päivystäneelle Kakolle.

Kreider oli pääarkkitehtinä myös Kakon toisessa maalissa, joka jäi samalla ottelun voittomaaliksi. Sähäkän mutta hallitun ylivoimakuvion päätteeksi Kreider pelasi kiekon Kakolle avopaikkaan, ja suomalainen pääsi viimeistelemään 3–2-loppulukemat.

Synkkää syksyä pelaavan Kakon joulukuu sai näin hienon valonpilkahduksen. Maaleja on tältä kaudelta kasassa viisi.

Anaheimissa Ducksilla ei ollut vaikeuksia vastata Seattle Krakenin junnaavan mielikuvituksettomaan hyökkäyspeliin. Kotijoukkue hoiti homman varsin rutiininomaisen peliesityksen jälkeen maalein 4–1.

Blackhawks taisteli voiton näyttävässä kierkkotrillerissä

Kamppailut Arizonassa ja Anaheimissa eivät nouse NHL-klassikoiden joukkoon, vaan sen sijaan Chicagossa Blackhawksin ja Washington Capitalsin ottelu oli viihdyttävyydessään hyvinkin mieleenpainuva.

Maalihanat avasi odotetusti Aleksandr Ovetškin, joka samalla nousi kaikkien aikojen ylivoimapörssin jaetulle ykköstilalle Dave Andreychukin rinnalle. Maalimäärä herroilla on 274.

Erän puolivälin jälkeen nähtiin Blackhawksilta maaginen puoliminuuttinen. Joukkue latoi 34 sekunnissa kolme täysosumaa karaten 3–1-johtoon. Moni joukkue ja etenkin maalivahti olisi mennyt tällaisessa kurimuksessa lukkoon, mutta Capitals ja Ilja Samsonov eivät kuulu niihin. Capitals hallitsi kenttätapahtumia, ja Marc-André Fleury sai olla paljon vartijana Blackhawks-luukulla.

Daniel Sprongin kavennus toi numeroihin vähän logiikkaa, ja ajassa 51:57 Lars Eller tasoitti puntit. Capitals olisi luultavasti painellut ohi ilman Fleuryn loisto-otteita ja T.J. Oshien ajattelematonta kampitusrangaistusta. Alex DeBrincat iski jälleen ylivoimalla, ja isännät olivat jälleen voitonsyrjässä kiinni.

Siinä se sinnittelikin aivan kalkkiviivoille asti. Viimeisessä tilanteessa John Carlson avasi Ovetškinille, joka tarjosi otollisen paikkaan Conor Shearylle, joka veti aikailematta kiekon pömpeliin. Pelikello näytti numeraaleja 59:57.

Jatkoajalla ottelu sai odottamattoman sankarin, kun Caleb Jones pelasti pisteet kotiin. Maali oli Jonesin ensimmäinen tällä kaudella sekä samalla Blackhawks-paidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle