NHL-aamuraportti: Hiljalleen heräilevä Kraken käänsi maalijuhlassa alivoiman ylivoimaksi – Tanev taisteli upean tahtomaalin

NHL / Aamuraportti
Brandon Tanev oli yksi Krakenin lukuisista onnistujista maalintekokilpailussa Buffalo Sabresia vastaan.
Kuva © Getty Images
Seattle Krakenin kurssi on kääntymässä myönteiseksi ja joukkue näpäytti vastustajaansa kahdella alivoimamaalilla. Coyotesin tulokasmaalivahti puolestaan huhki hurjan nollapelin. Jatkoaika kokosi yhteen yön kierroksen merkittävimmät tapahtumat.

Kraken esittää heräilemisen merkkejä

Seattle Krakenin debyyttikausi ei odotetustikaan ole ollut Vegas Golden Knightsin neitsytkauden kaltaista riemumarssia, ja joukkue onkin jämähtänyt divisioonansa häntäpäähän. Viime otteluissaan debytanttiryhmä on kuitenkin osoittanut nousujohteista tuloskuntoa, kun Buffalo Sabresin kaadon myötä se saalisti jo neljännen voittonsa viiteen otteluun.

Maali-ilottelussa niskan päälle pääsemiseen Kraken ei tarvinnut lainkaan ylivoimaa, vaan rankaisi Sabresia armotta alivoimalla: peräti kaksi kertaa. Ottelun maalihanat avannut Carson Soucyn alivoimamaali oli samalla Krakenin seurahistorian ensimmäinen miesvajaalla tehty osuma.

Tanev osoitti taistelutahtoa

Brandon Tanevin alivoimamaali oli härkämäinen työnäyte, joka sai Sabresin johtavan puolustajan Rasmus Dahlinin näyttämään todella heiveröiseltä. Tanev katkaisi lepsusti viivamiehenä pelanneen Dahlinin syötön ja ampaisi vastahyökkäykseen, jonka päätti runnoen kiekon Sabres-maaliin.

Ruotsalaispuolustaja Dahlin roikkui Tanevin kyljessä koko matkan hyökkäyssiniseltä omalle maalille onnistumatta kiekonriistossa.

Tulokasmaalivahti koulutti Jetsiä

Terävästi kautensa aloittanut ja Keskisen divisioonan kärkisijoille siten asettunut Winnipeg Jets on nyttemmin ajautunut laskusuhdanteeseen. Jo kuudennen ottelunsa seitsemään hävinnyt Jets joutui tällä kertaa antautumaan konferenssin hännänhuippu Arizona Coyotesille.

Yrittämisen puutteesta Jetsiä ei toki voi syyttää, sillä se laukoi kohti Karel Vejmelkan vartioimaa Coyotes-maalia hurjat 46 kertaa kuitenkaan murtamatta tšekkitulokkaan nollaa. Ottelun ainokaisesta sen sijaan vastasi ranskalaishyökkääjä Antoine Roussel.

Canadiensin kurssi ei käänny

Joukkueenjohdon kovakätinen uudistaminen ja muun muassa GM Marc Bergevinin erottaminen eivät toimineet nopeana ihmelääkkeenä Montreal Canadiensin aneemisiin peliesityksiin. Bergevinin jälkeisen ajan ensimmäinen ottelu päättyi tappioon niin ikään heikosti esiintyneelle Vancouver Canucksille.

Canucksille voitto oli valtaisa helpotus, sillä Tyynenmeren divisioonan pohjille valunut joukkue katkaisi sen myötä neljän ottelun tappioputkensa. Canucksin maaleista vastasivat Conor Garland ja Elias Pettersson.

» Lähetä palautetta toimitukselle