NHL-aamuraportti: Crosby palasi huipputehokkaana jäille, Edmontonissa havaittiin ilmaveivi

NHL / Aamuraportti
Red Wings oli rähmällään New Yorkissa. Tiistaisen selkäsaunan jälkeen Islandersilta onnistui kaikki.
Kuva © Getty Images
Islanders teki Red Wingsistä silppua. Connor Hellebuyck loisti Jetsin maalilla. Filip Forsberg taituroi ilmaveivin, ja Sidney Crosby iski tauluun hurjat pisteet pitkän poissaolon jälkeen. Jatkoaika kokosi yhteen kierroksen onnistumiset, alisuorittamiset sekä joukkueiden suurimmat sankarit.

Merzlikins pysyi murtumattomana, Rask koki tylyä epäonnea

Boston Bruinsin ottelu sai tympeän alun, kun Emil Bemströmin nyrkki osui Tuukka Raskia päähän, ja suomalainen joutui jättämään kaukalon vain reilun minuutin pelin jälkeen.

Bruins yritti kaikkensa mutta maalit osuivat sininutuille. Elvis Merzlikins ei ollut ohitettavissa, ja latvialaiselle maalivahtisensaatiolle ottelu oli toinen peräkkäinen nollapeli ja kuudes voitto kahdeksassa ottelussa. Urakka ei ollut helppoa, sillä saavutukseen vaadittiin tänään 34 torjuntaa.

Islanders murskaava

New York Islanders oli päättänyt pyyhkäistä eilisen kylvetyksen muistot mielestään Detroit Red Wingsin kustannuksella. Joukkue latoi ensimmäisessä erässä neljän ja puolen minuutin aikana kolme maalia, ja vierailijoiden pelimoraalista oli jäljellä enää rippeet. Kaiken kaikkiaan Islanders toimitti kiekon Red Wings -maaliin kahdeksan kertaa, ja onnistumisia osui tasaisesti kaikille kentällisille. Seitsemän pelaajaa kirjasi kaksi tehopinnaa – mukaan lukien kauden avausmaalinsa viimeistellyt Leo Komarov –, ja vain viisi Islanders-pelaajaa jäi ilman tehoja.

Lindellin ranteelta voittopisteet Starsille

Colorado Avalanchen ja Dallas Starsin mittelö oli kierroksen kovatasoisimpia ja laadukkaimpia esityksiä. Peli oli nopeatempoisuudestaan huolimatta tasaväkistä, tarkkaa ja näyttävää. Kun paikkoja luotiin puolin ja toisin kelpo määrä, on perusteltua todeta, että maalivahdit olivat paljon vartjioina. Varsinkin Ben Bishop joutui venymään parhaimpaansa. Tasaisessa ottelussa ratkaisijan paikkaa tarjottiin useammalle pelaajalle, ja lopulta Esa Lindell kiskaisi tiukalla rannarillaan kiekon ohi Philipp Grubauerin.

Crosbylla komea comeback

Sidney Crosby palasi jäille yli kahden kuukauden sairausloman jälkeen. Vaikka Pittsburgh Penguins oli pelannut hyvin myös ilman Crosbya, oli joukkue voimiensa tunnossa kapteenin johtaessa taas joukkojaan. Etenkin Jevgeni Malkin nautti silminnähden pelaamisestaan saatuaan tutun aisaparin taas vierelleen. Venäläistähti teki kaksi maalia Crosbyn tarjoiluista ja syötti päälle päätteeksi odottamattomaan maalivireeseen verttyneen Bryan Rustin 3–1-maalin. Crosby pisti vielä paremmaksi keräämällä tehot 1+3. Wild pysyi mukana kolmannen erän alkupuoliskolle asti, mutta Crosbyn ja Dominik Simonin alle minuuttiin iskemät maalit veivät Penguinsin tavoittamattomiin.

Kaksi hattutemppua ja merkkipaalu

Toronto Maple Leafsin ja New Jersey Devilsin välinen ottelu oli tilastollisessa mielessä erikoinen, että kummankin joukkueen pelaaja takoi hattutempun. Vielä erikoisemmaksi asian tekee se, että ottelu oli luonteeltaan varsin epätasaväkinen.

Devils oli peliotteistaan päätellen syönyt eväänsä jo Capitals-pelissä, sillä Torontossa nähtiin joka suhteessa vaisu paholaisryhmä. Maple Leafs karkasi toisen erän alkuhetkille tultaessa jo 4–0-johtoon, eikä kunnon pelistä ollut enää tietoakaan. Kolmannen erän alussa vaahterajohto oli jo 6–1. Sitten kentällä tapahtui kummallinen käänne, kun Devils iski kuin varkain kolme maalia putkeen. Maalisarjan aikana Blake Coleman sai hattutemppunsa täyteen. Maple Leafs kuitenkin havahtui ottelun loppuhetkillä, ja puolitoista minuuttia ennen loppua myös Auston Matthews teki illan kolmannen täysosumansa.

Jason Spezza pelasi 1 100:nen NHL-ottelunsa. Tuskin hänellekään kovin montaa tämänkaltaista peliä on vastaan tullut.

Kubalikin maalivire jatkuu

Ottawa Senators näytti vaihteeksi saaneen kaukalossa hyvän ja ehjän pelituntuman. Se johti Chicago Blackhawksia vastaan suurimman osan ottelua 2-0, kunnes Dominik Kubalik toi maaleillaan vierailijat tasoihin. Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 40 sekuntia, kun Jonathan Toews ratkaisi voiton Blackhawksille. Toews oli osallisena joukkueensa kaikissa maaleissa (1+2). Kubalik on tehnyt maalin viidessä peräkkäisessä ottelussa. Edellinen Blackhawk-tulokas, joka tähän on pystynyt, oli Jeremy Roenick kaudella 1989−90.

Niku rikkoi kiikarinsa

Winnipeg Jets oli Vancouver Canucksia potkun edellä alusta pitäen. Ykkös- ja kakkoskentät kontrolloivat kentän tapahtumia, ja Connor Hellebuyck teki kaikkea mahdollista pitäen maalinsa puhtaana paahtavassa kiekkohelteessä (41 torjuntaa, joista suurin osa Canucksin loppurynnistyksen aikana). Kentällä ratkaisevaksi pelaajaksi nousi Kyle Connor lukemillaan 2+1. Sami Niku otti kauden avauspisteensä syöttämällä Kyle Connorin maalin ensimmäisessä erässä. 

Iskuryhmä McDavid vastaan ilmaveivi-Forsberg

Nashville Predators oli vienyt seitsemän edellistä kohtaamista Edmonton Oilersia vastaan näiden kotihallissa, ja tällä kertaa isäntäjoukkue oli päättänyt puolustaa kotijäitä. Kammettuaan johtoaseman ottelun puolivälissä se keskittyi lähinnä tilan viemiseen Predatorsilta. Ainakaan Oilersin iskuryhmä ei antanut vastustajalleen paljoa sanansijaa: Leon Draisaitl kokosi tehot 2+1 ja Connor McDavid kolme syöttöpinnaa. Filip Forsberg puolestaan liittyi ilmaveivaajien kerhoon kiepauttamalla seuratoverinsa Granlundin tutuksi tekemällä kikalla kiekon häkkiin.

Hallin kenttä väkeville tehoille

Arizona Coyotes otti kotonaan 6–3-voiton värikkäässä ja viihdyttävässä ottelussa San Jose Sharksia vastaan. Iloista hyökkäyspeliä pelannut Coyotes oli pelillisesti edellä mutta oli riittävän kurinalainen pitääkseen hermonsa Sharks-kavennusten jälkeen. Kotijoukkueen sankareina kunnostautuivat kehäkettu Phil Kessel (2+1), Taylor Hall (2+1), Conor Garland (1+2) ja Derek Stepan (0+3).

» Lähetä palautetta toimitukselle