Naiskiekko

Uutinen

Kesäkisat Tampereelle? Jääkiekkoliitto tarjoutumassa naisten MM-kisojen isännäksi

22.4.2021 19:44
Jatkoajan tietojen mukaan Jääkiekkoliitto on ilmaissut IIHF:lle kiinnostuksensa järjestää naisten MM-kisat kesällä Tampereella. Kisat oli alkujaan tarkoitus järjestää Kanadassa, mutta ne peruttiin viime hetkellä koronapandemian takia.
Kolumni

Naisten MM-kisojen peruminen on märkä, haiseva rätti jokaisen pelaajan kasvoille

21.4.2021 21:41
Isku vasten kasvoja. Siltä tuntuu naisten MM-kisojen peruminen toista vuotta peräkanaa. Uskomattominta tässä on, että peruminen tapahtui keskiviikkona illasta, kun torstaina Naisleijonien kone olisi lähtenyt kohti Kanadaa.
Uutinen

Naisleijonien MM-joukkue julkaistiin – mukana kahdeksan ensikertalaista

7.4.2021 13:06
Naisleijonien joukkue Kanadassa 6.–16.5.2021 pelattaviin MM-kisoihin on valittu. Vaihtuvuus on edellisiin MM-kisoihin verrattuna varsin suuri, sillä joukkueessa on peräti kahdeksan ensikertalaista.
Haastattelu

Tuomas Liitola valmentaa positiivisen kautta – ”Realistinen tavoite on nousta kärkijoukkueeksi”

5.4.2021 14:38
Nousijajoukkue RoKi osoitti epäilijöilleen kuuluvansa pysyvästi Naisten Liigaan. Positiivisen lähestymistavan kautta valmentava päävalmentaja Tuomas Liitola uskoo seuran nousevan lähitulevaisuudessa liigan kärkijoukkueiden joukkoon. Olosuhteet sekä seuran tuki auttavat tässä todella paljon.
Haastattelu

Karanteenien kautta hopealle − Tanja Koljonen kertoo KalPan erikoisesta kaudesta

4.4.2021 11:00
KalPan taival Naisten Liigassa oli tänä vuonna erikoinen. Joukkue oli kahdesti karanteenissa ja myöhemmin välierävoitoissa jo kahden pelin takaa-ajoasemassa, mutta käänsi sarjan voitokseen. Finaaleista tuli tappio, mutta hopea oli silti KalPan historian paras sijoitus. Puolustaja Tanja Koljonen kertoi Jatkoajalle ajatuksiaan poikkeuksellista kaudesta.
Artikkeli

Naisten Liigan yhteenveto 2020-2021: Kausi tarjosi yllätyksiä ja pettymyksiä

4.4.2021 9:30
Maaliskuun lopulla Naisten Liigan voittajaksi kruunattiin Kiekko-Espoo. Kausi tarjosi yllätyksiä, eikä pudotuspelien pelaaminen ollut itsestään selvää. Artikkelissa on tiivistettynä kauden eri käänteet.
Jatkoerä

Jatkoerä 3/2021 – Löisitte edes kunnolla!

3.4.2021 11:55
Jos tappeluilla olisi jotain merkitystä, vastustajaa olisi helppoa satuttaa oikeasti kamppailu-urheilun opein, pohtii Jani Mesikämmen. Teemu Selänteen someviestintä oli kuukauden kuumin puheenaihe, muilta osin koronakurimus vei jälleen huomion.
Yleinen kuvakooste

Mestaruusjuhlintaa Kiekko-Espoon malliin

28.3.2021 10:30
Naisten Liigan finaalisarja päättyi torstai-iltana Kuopiossa 3–1-otteluvoitoin Kiekko-Espoon mestaruusjuhliin. Keskeisessä roolissa juhlahumussa oli Aurora Borealis -mestaruuspokaali.

Lisää lukemista

State of Hockey naiskiekkoilijan silmin
4.11.2014 12:00
Tea Villilä on yksi suomalaisista jääkiekon naispelaajista, joka lähti aikanaan rapakon taakse kokeilemaan onneaan. Sotšin olympialaisissakin Suomea edustanut puolustaja pelaa Minnesota-Duluthin yliopistossa neljättä vuottaan ja opinnot alkavat olla loppusuoralla. Kokenut Villilä tietää mistä puhuu, kun aiheena on yliopistokiekkoilu.
Meeri Räisänen, pelipaikkana Nižni Novgorod
4.11.2014 12:00
SM-kultaa, kolme SM-hopeaa, kahdesti SM-sarjan paras maalivahti, kahdet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Näiden kunnioitettavien meriittien takana on 24-vuotias maalivahti Meeri Räisänen. Naisille mahdollisuudet pelata jääkiekkoa ammatikseen ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Räisänen valitsi näistä yhden. Joukkueeksi valikoitui HC SKIF Nižni Novgorod Venäjällä.
Missäs meidän tytöt?
3.11.2014 12:00
SaiPalla on vahva jalansija Lappeenrannassa. Joukkue tuntuu olevan läsnä minne ikinä kaupungin alueella menetkin – kaupan leipähyllylle, vakuutusyhtiön infotiskille, alusvaateostoksille. Kaikkialle seura ei kuitenkaan yllä. Missä ovat tyttökiekkoilijat?
Suomalaista tyttökiekkoa kehittämässä
3.11.2014 12:00
Saara Niemi aloitti alkuvuodesta uuden työn Suomen jääkiekkoliiton leivissä. Niemi on vastuussa erittäin laajasta vastuualueesta, sillä hän vastaa koko maan tyttökiekon kehittämisestä. Niemi näkee suomalaisen tyttökiekon olevan hyvässä noususuhdanteessa, mutta työsarkaa riittää vielä paljon.
Naisten lätkää: Hämeenlinna heräsi horroksesta
31.10.2014 12:00
Lokakuun päätteeksi maajoukkuetauko on koittanut myös naiskiekon puolella. Jatkoaika tarjoaa kerran kuussa läpileikkauksen naiskiekon mielenkiintoisimpiin tapahtumiin.
Naisten lätkää: Syyskuun alisuorittaja Blues
26.9.2014 12:00
Jääkiekkokausi on päässyt Euroopassa hyvään vauhtiin myös naisten sarjojen osalta. Jatkoaika tarjoaa kerran kuussa läpileikkauksen naiskiekon mielenkiintoisimpiin tapahtumiin.
Sanni Hakala, tulevaisuuden maajoukkuetähti
26.9.2014 12:00
Sanni Hakala on nimi, joka jokaisen jääkiekkoa seuraavan on syytä pistää muistiin. Nuori nainen pelaa jo kolmatta kauttaan JYPin naisissa, vaikka lokakuussa ikää tulee mittariin vasta 17 vuotta. Pistetehtailu on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta ja viimeistään tällä kaudella näyttää siltä, että Hakalasta on muodostumassa vastustajien puolustukselle painajainen.
Opiskelijana olympialaisiin: Vilma Tanskanen
11.2.2014 9:42
Vilma Tanskanen on kolmas opiskelija, joka lähti Kuortaneen urheilulukiosta edustamaan Suomea olympialaisiin. 18-vuotiaalle Kiekko-Vantaan kasvatille viime vuonna unelma muuttui tavoitteeksi.
Opiskelijana olympialaisiin: Anna Kilponen
5.2.2014 10:00
18-vuotias Team Oriflamen pelaaja ja Kuortaneen urheilulukion opiskelija Anna Kilponen on valittu edustamaan naisleijonia olympialaisiin. Oriveden Fortunan kasvatille tämä on kunnia-asia.

Sivut