Naiskiekko

Artikkeli

Kadonneet vuosikymmenet: Preston Rivulettes hallitsi naiskiekkoa 1930-luvun Kanadassa

25.11.2020 9:00
Vuonna 1929 'The Famous Fivena' tunnettu viiden naisen ryhmä taisteli oikeusteitsi naisille aseman 'henkilöinä', mikä puolestaan takasi heille yhtenäisen kohtelun julkisissa asemissa ja viroissa. Barbara Patersonin tekemät patsaat muistuttavat tästä tapauksesta Calgaryssa ja Ottawassa. Naiset kävivät tasa-arvokamppailua myös arkisemmissa asioissa, kuten tasa-arvoisesta oikeudesta urheilla. Vuonna 1922 naiset ympäri Ontariota perustivat oman jääkiekkoliiton ajamaan naisten asemaa jääkiekossa. Toimintaa voi pitää onnistuneena ja samalla epäonnistuneena. Naisten jääkiekko nousi verrattain suureen suosioon 1920- ja 1930-luvuilla, varsinkin Preston Rivulettesin sensaatiomaisen menestyksen ansiosta. Yhden joukkueen jatkuva menestys oli toisaalta myrkkyä toiminnan kehittymiselle.
Kuvakooste

Kiekko-Espoo Naisten Liigan kärkeen – KalPa kaatui kärkikamppailussa

22.11.2020 13:47
Kiekko-Espoo kaatoi KalPan 3–2 Naisten Liigan kärkikamppailussa lauantai-iltapäivänä Tapiolassa ja nappasi jälleen sarjataulukon ykköspaikan itselleen. Ottelun kahden tehopisteen naisina häärivät kotijoukkueen kolmikko Nea Katajamäki, Tinja Haukijärvi ja Emmi Leinonen, jotka kaikki iskivät ottelussa tehot 1+1.
Kuvakooste

TPS:n ykkösketju liikaa Kärpille

21.11.2020 19:22
TPS voitti Kärpät 5–2 Kupittaalla pelatussa Naisten Liigan ottelussa. Merkittävin ero joukkueiden välillä oli viimeistelyssä. Kärpillä oli paikkansa toisessa erässä kotijoukkueen pelin seotessa ja turkulaispelaajien pelatessa ylipitkiä vaihtoja. TPS kuitenkin selvisi heikoista hetkistään ja ponnisti voittoon pelin terävöityessä jälleen kolmannessa erässä.
Kuvakooste

Etuajassa erätauolle – HPK hyödynsi TPS:n uinahdukset ensimmäisen ja toisen erän lopussa

11.11.2020 22:00
HPK voitti TPS:n Kupittaalle pelatussa Naisten Liigan ottelussa maalein 3–4. Kotijoukkue hallitsi pelitilanteita lähes läpi ottelun, mutta tulosta ei tahtonut syntyä. Vierasjoukkue HPK hyödynsi paikkansa paremmin. Merkkaavaa ottelun lopputulokselle oli kotijoukkueen lepsusti pelaamat ensimmäisen ja toisen erän viimeiset minuutit. Riikka Noronen iski maalin ensimmäisen erän lopussa ja syötti Saimi Lehdon maalin toisen erän lopussa.
Artikkeli

Naisten Liigassa kamppailut jatkuvat yhdeksän ottelun voimin – jyvät erottuvat akanoista

10.11.2020 9:00
Maaottelutauon jälkeen jatkuvassa Naisten Liigassa joukkueet ovat ajautuneet kolmeen kerrokseen. Kärjessä ja hännillä on kahden kauppa, mutta keskivaiheilla käydään kovaa taistelua pääsystä ylempään jatkosarjaan.
Haastattelu

KalPan ja Elisa Holopaisen hurja vire jatkuu – Kuortane kaatui selvin numeroin

8.11.2020 21:06
KalPa vieraili sunnuntaina Kuortaneella, jossa se hallitsi ottelua alusta loppuun saakka. Onnistumisia nähtiin laajemmalla rintamalla, kuin lauantaina Sportia vastaan, jolloin Elisa Holopainen pisti oman näytöksen pystyyn.
Haastattelu

HPK ei antanut Lukolle mahdollisuuksia – hyökkääjä Kiti Seikkula oli mielissään joukkueen iskiessä kahdeksan maalia

8.11.2020 17:45
HPK lähti ennakkosuosikkina Lukkoa vastaan ja pystyikin ottamaan selkeän 8–4 kotivoiton raumalaisista. Yksi illan onnistujista oli 19-vuotias keskushyökkääjä Kiti Seikkula, joka kirjautti tehot 1+2. Joukkueen iskemät kahdeksan maalia saivat Seikkulalle hymyn huulille ottelun jälkeen.
Haastattelu

Kärppien naisten joukkueelle jälleen voitto – Sari Wäänänen lupaa loppukirin nostavan heidät ylempään jatkosarjaan

8.11.2020 16:52
Kärpät otti tänään ensimmäistä kertaa toisen peräkkäisen voittonsa, kun se kaatoi Sportin vieraissa 0–4. Joukkueen tehokkaimpana pelaajana kunnostautui konkarihyökkääjä Sari Wäänänen tehoilla 2+1. Wäänänen luottaa joukkueensa loppukirin nostavan heidät vielä ylempään jatkosarjaan.

Lisää lukemista

Pasi Mustonen: "Jokaisen pitäisi kokea valmentaminen naisten parissa"
3.4.2016 8:23
Naisleijonien päävalmentaja istahti alas välipäivän tunnelmissa. Jutustelun aikana käytiin läpi niin Mustosen valmentajatausta, naiskiekon lainalaisuudet kuin myös oman pojan maajoukkuekutsu.
Paahtavan auringon kisakaupunki
2.4.2016 21:32
Kamloopsin katukuvasta puuttuvat korkeat toimistorakennukset sekä kiireiset ihmiset. Sen sijaan se avautuu vierailijalle rauhallisena ja lämminhenkisenä kanadalaisena kaupunkina.
Tšekistä ei ollut vastusta vauhdikkaalle Suomelle
2.4.2016 10:39
Perjantai-ilta Kamloopsissa näytti vihreää valoa niin Naisleijonille kuin suomalaiskannattajillekin, kun Suomi vahvisti matkansa mitalipeleihin. Tšekki taantui lukemin 0−5.
Venla Hovi: "Tiesimme, että Tšekki tippuu kärryiltä"
2.4.2016 9:45
Suomen esitys puolivälierässä oli vahva, kun Tšekki kaatui lukemin 5−0. Ottelun parhaimpiin pelaajiin lukeutunut hyökkääjä Venla Hovi aikoi katsoa vaihtonsa heti läpi, ennen kuin on yöunten aika.
Suomi vahvalla suorituksella välieriin − Räisäselle nollapeli
2.4.2016 9:11
Suomen ja Tšekin välinen puolivälieräottelu oli varsin yksipuolinen näytös. Tunnustelevan alun jälkeen Suomi otti ohjat käsiinsä, hallitsi peliä välillä miten tahtoi ja lopulta taululla komeilivat hienot 5−0-voittolukemat
Saana Valkama on opetellut tšekkiläisiä sanoja illan ottelua varten
1.4.2016 21:26
Suomella on illalla edessään totinen paikka, kun edessä on puolivälieräottelu Tšekkiä vastaan. Hyökkääjä Saana Valkama on valmistautunut otteluun sisäpiiritiedon avulla.
Pudotuspelit käyntiin Kanadassa - Naisleijonat Tšekin kimppuun
1.4.2016 17:01
Naisten MM-kisat ovat noudatelleet tuttua kaavaa. USA ja Kanada saavat ylimääräisen lepopäivän, mutta puolivälierät mitellään perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Kanada antoi kotiyleisölleen aihetta juhlaan
1.4.2016 11:44
Suomi kohtasi Kanadan alkulohkon viimeisessä ottelussa torstai-iltana. Vaahteralehdet lähtivät toisessa erässä karkumatkalle, ja ottelu päättyi lopulta Suomen 1−6-tappioon.
Piskuinen Hakala teki MM-debyyttinsä heti Kanadan tähtiä vastaan
1.4.2016 11:13
Suomen ja Kanadan välinen ottelu oli selvästi USA-ottelua fyysisempi. Uransa ensimmäisen naisten MM-ottelun pelannut hyökkääjä Sanni Hakala sai tulikasteensa kovassa paikassa.

Sivut