Naiskiekko

Haastattelu

KalPaan siirtynyt Tilli Keränen kokee tehneensä oikean päätöksen − "Täällä voin keskittyä enemmän pelaamiseen"

3.12.2023 18:15
18-vuotias Tilli Keränen on saanut keskittyä KalPassa pelaamiseen. Urallaan kovaa vauhtia kehittyvä entinen kärppähyökkääjä on nauttinut ensimmäisestä kaudestaan kuopiolaisjoukkueessa. Uusi ympäristö tarjoaa virikkeitä elämään ja pelaamiseen. Alkukankeuden jälkeen Keräsen otteet ovat parantuneet KalPan voittokulun myötä.
Artikkeli

Lisette Täks siirtyi maalipörssin kärkeen, Emilia Kyrkkö palasi pitkän loukkaantumisen jälkeen − "Olen ollut joka päivä joukkueen arjessa mukana"

3.12.2023 17:43
Altavastaajat onnistuivat osaltaan pitämään suosikit tiukoilla Naisten Liigan sunnuntaikierroksella. Huippuveskari Emilia Kyrkön paluu pitkältä tauolta ei aivan riittänyt Kuortaneelle. Kiekko-Espoo selvisi kuivin jaloin Kärppien piinasta ja Lisette Täks siirtyi yksin maalipörssin kärkeen. KalPa kylvetti RoKia toistamiseen.
Artikkeli

HPK pääsi jakamaan nimikirjoituksia ilomielellä, TPS:n Amanda Julkunen tykitteli komeasti − "Oli muutama paikka jo ennenkin"

2.12.2023 16:27
TPS kaatoi sille tärkeässä ottelussa Kuortaneen ja HPK pinnisti perhepelissään ohi Ilveksen. HIFK karisti Kärpät kannoiltaan Sanni Vanhasen johdolla Naisten Liigan lauantaikierroksella. KalPan vire oli liikaa RoKille.
Uutinen

PWHL:n ensimmäinen kausi alkaa uudenvuodenpäivänä − joukkueet pelaavat 24 runkosarjaottelua

30.11.2023 22:26
PWHL:n kuusi joukkuetta aloittavat urakkansa tammikuun ensimmäisenä päivänä. Kukin joukkue pelaa 24 runkosarjakamppailua, yhteensä matseja on 72.
Uutinen

Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa, halvaantui rinnasta alaspäin − "On yhä vaikea käsittää mitä tapahtui"

30.11.2023 19:08
Sanni Hakala kertoi kuulumisistaan Instagramissa. Hän loukkaantui SDHL-ottelussa ja joutuu sen seurauksena lopettamaan uransa. Hakala halvaantui törmättyään tolppaan.
Artikkeli

Kiekko-Espoolle hallittu voitto Ilveksestä, Nea Katajamäelle piste-ennätys − "Olen saanut itseluottamusta"

29.11.2023 21:45
Nea Katajamäki syötti kaksi maalia, kun Kiekko-Espoo haki kolme pistettä Tampereelta Naisten Liigan päivän ainoassa kamppailussa. Espoolaisten hyökkääjä ylsi uransa yhden kauden piste-ennätykseen. Tupsukorvien riveissä Anniina Kaitala palasi kuukauden tauon jälkeen kaukaloon.
Podcast

Lapa jäähän: Vauhdin ja taklausten pyörteissä SDHL:ssä − "Ei tule epäselviä tilanteita kuten Naisten Liigassa"

29.11.2023 6:00
Täksi kaudeksi HIFK:sta Frölundaan siirtynyt naisleijonahyökkääjä Emilia Vesa on sopeutunut Ruotsin kaukaloihin nopeasti. SDHL:n vauhti ja taklauspelaaminen ovat vikkelän hyökkääjän mielestä hyvä kehityssuunta naisten jääkiekolle.
Uutinen

Ilveksen maalipyssy Anniina Kaitala palaamassa tositoimiin kuukauden tauon jälkeen

28.11.2023 19:52
Ilveksen naisten alkukauden paras maalintekijä on palaamassa joukkueen riveihin keskiviikon otteluun Kiekko-Espoota vastaan.

Lisää lukemista

Jenni Hiirikoski pelaa Kamloopsissa jo uransa kymmenennet MM-kisat
25.3.2016 21:09
Naisten MM-kisat käynnistyvät alkavalla viikolla Kanadan Kamloopsissa. Maajoukkueen kapteeni Jenni Hiirikoskella on kokemusta yleisesti niin Kanadassa kuin myös kisakaupunki Kamloopsissa pelaamisesta.
Hakala korvaa Nuutisen MM-kisoissa
23.3.2016 18:42
Naisleijonien MM-joukkue koki pienen muutoksen hyökkäysosastolle. Sanni Hakala korvaa Emma Nuutisen MM-joukkueessa.
Naisleijonien MM-joukkueeseen muutoksia
10.3.2016 18:46
MM-kisoihin valmistautuvien Naisleijonien joukkueeseen tulee muutoksia, kun puolustaja Eve Savander joutuu jättämään kisat väliin loukkaantumisen vuoksi. Hänet korvaa JYP-puolustaja Ella Viitasuo.
Naisten tie voittoon
10.3.2016 8:02
JYP naiset voitti Suomen mestaruuden suvereenisesti. Joukkue voitti kolmannessa loppuottelussa HPK:n jatkoajalla lukemin 1−0.
Jo kerran lopettanut supernainen: "Nykyään tiedän, mihin pystyn"
9.3.2016 22:14
JYP voitti keskiviikkona seurahistoriansa kolmannen naisten mestaruuden. Ratkaisumaalin tehneen Tanja Niskasen takaa löytyy kaksi vahvaa peruspilaria, jotka olivat isoja paloja tässä palapelissä.
18 vuoden piina ohi − JYPin naiset murskasivat tiensä mestariksi
9.3.2016 21:32
Yli 1600-päinen kiekkoyleisö todisti todellista kiekkotrilleriä naisten liigan kolmannessa finaalissa. Lopulta JYP nappasi seurahistoriansa kolmannen mestaruutensa 1−0-jatkoaikavoitolla. JYP ei hävinnyt koko kaudella yhtäkään ottelua.
Pasi Mustoselle kahden vuoden jatkosopimus Naisleijoniin
9.3.2016 11:57
Naisleijonat pronssille viime vuoden MM-kisoissa valmentanut Pasi Mustonen jatkaa naisten maajoukkueen päävalmentajana tulevat kaksi kautta. Kaudella 2017-18 pesti on päätoiminen.
Rädyn paikka ei ole tämän kevään maajoukkueessa
29.2.2016 16:53
Noora Räty on kiistatta Suomen paras naismaalivahti. Päätös jättää hänet maajoukkueen ulkopuolelle on silti oikea.
Maajoukkuedebyyttejä ja yllätyksiä Hämeenlinnasta
28.2.2016 20:06
Jatkoaika tarjoaa kerran kuussa läpileikkauksen naiskiekon mielenkiintoisimpiin tapahtumiin. Helmikuun katsauksessa sukelletaan naisten SM-sarjan pudotuspeleihin ja Ruotsin Oskarshamnissa pelattuun maajoukkueturnaukseen.

Sivut