Naiskiekko

Uutinen

Vakuuttavat tilastot − maalivahti Sanni Ahola pelaa hurjaa kautta Yhdysvalloissa

5.12.2023 9:48
St. Cloudin yliopistojoukkueen ja Naisleijonien maalivahti Sanni Ahola on torjunut alkukauden hurjalla tasolla. Hän on saanut otteistaan myös tunnustusta.
Kolumni

Naisleijonat on palanneiden tykkiensä ansiosta valmis MM-haasteeseen − materiaali huokuu osaamista

4.12.2023 17:06
Michelle Karvisen ja Elisa Holopaisen paluun myötä Naisleijonien mahdollinen MM-kisaryhmä näyttää todella tulivoimaiselta. Juuso Toivolan ryhmässä on panostettu jo pitkään yhtenäisyyteen, joten kokonaispaketti vaikuttaa todella lupaavalta.
Uutinen

Tyttöleijonat on löytänyt permanenttinsa − tuttu ryhmä kasaan joulukuun turnaukseen

4.12.2023 12:33
Tyttöleijonat on jalkeilla samalla joukkueella kuin millä se esiintyi edellisessä turnauksessaan.
Uutinen

Michelle Karvinen ja Elisa Holopainen palaavat Naisleijoniin − myös Pohjois-Amerikassa pelaavia mukaan

4.12.2023 12:18
Kokenut Michelle Karvinen oli jo kertaalleen aiemmin nimettynä, mutta tuolloin tapahtuma jäi väliin henkilökohtaisista syistä. Myös loukkaantumisesta toipunut tähti Elisa Holopainen on mukana joulukuussa Naisleijonissa. Lisäksi ryhmässä on pelaajia sekä kotimaan kentiltä, Ruotsin SDHL:stä että Pohjois-Amerikasta.
Haastattelu

KalPaan siirtynyt Tilli Keränen kokee tehneensä oikean päätöksen − "Täällä voin keskittyä enemmän pelaamiseen"

3.12.2023 18:15
18-vuotias Tilli Keränen on saanut keskittyä KalPassa pelaamiseen. Urallaan kovaa vauhtia kehittyvä entinen kärppähyökkääjä on nauttinut ensimmäisestä kaudestaan kuopiolaisjoukkueessa. Uusi ympäristö tarjoaa virikkeitä elämään ja pelaamiseen. Alkukankeuden jälkeen Keräsen otteet ovat parantuneet KalPan voittokulun myötä.
Artikkeli

Lisette Täks siirtyi maalipörssin kärkeen, Emilia Kyrkkö palasi pitkän loukkaantumisen jälkeen − "Olen ollut joka päivä joukkueen arjessa mukana"

3.12.2023 17:43
Altavastaajat onnistuivat osaltaan pitämään suosikit tiukoilla Naisten Liigan sunnuntaikierroksella. Huippuveskari Emilia Kyrkön paluu pitkältä tauolta ei aivan riittänyt Kuortaneelle. Kiekko-Espoo selvisi kuivin jaloin Kärppien piinasta ja Lisette Täks siirtyi yksin maalipörssin kärkeen. KalPa kylvetti RoKia toistamiseen.
Artikkeli

HPK pääsi jakamaan nimikirjoituksia ilomielellä, TPS:n Amanda Julkunen tykitteli komeasti − "Oli muutama paikka jo ennenkin"

2.12.2023 16:27
TPS kaatoi sille tärkeässä ottelussa Kuortaneen ja HPK pinnisti perhepelissään ohi Ilveksen. HIFK karisti Kärpät kannoiltaan Sanni Vanhasen johdolla Naisten Liigan lauantaikierroksella. KalPan vire oli liikaa RoKille.
Uutinen

PWHL:n ensimmäinen kausi alkaa uudenvuodenpäivänä − joukkueet pelaavat 24 runkosarjaottelua

30.11.2023 22:26
PWHL:n kuusi joukkuetta aloittavat urakkansa tammikuun ensimmäisenä päivänä. Kukin joukkue pelaa 24 runkosarjakamppailua, yhteensä matseja on 72.

Kisoissa tapahtuu

Naisten MM-kisat Kamloopsissa päättyivät USA:n mestaruuteen.

Lisää lukemista

Loukkaantuneen Sanni Hakalan tilanteesta uutta tietoa – ei tuntoa jaloissa
25.11.2023 12:15
Perjantaina SDHL-ottelussa loukkaantuneesta Sanni Hakalasta on saatu lisätietoja.
Loukkaantunut Sanni Hakala sairaalaan − SDHL-ottelu keskeytettiin ja siirretään
24.11.2023 20:07
SDHL:n ottelu keskeytettiin ja siirretään HV71:n hyökkääjä Sanni Hakalan loukkaantumisen takia. Suomalaishyökkääjä kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.
Ilvekselle kova puolustajavahvistus − Anna Kilponen palaa tupsukorviin
24.11.2023 11:06
Alkukauden Sveitsissä pelannut Kilponen palaa Naisten Liigaan ja Ilvekseen. Puolustaja on pelannut pitkään ulkomailla, viimeisimpänä tällä kaudella Sveitsissä.
Tuula Puputti nauttii työstään Kanadassa : "On hienoa olla ammattilaissarjassa töissä"
21.11.2023 12:00
Tuula Puputti aloitti lokakuussa työt naisten uudessa ammattilaissarjassa PWHL:ssä. Puputti on nauttinut ajastaan Kanadassa ja odottaa jo kovasti tammikuuta, jolloin sarja käynnistyy.
Työteliäs Aleksandra Nurminen hyppää kentälle, kun oma joukkue tarvitsee energiaa − "Alivoimalla ja tiukoissa peleissä olen saanut vastuuta enemmän"
19.11.2023 20:06
Jo pitkään Naisten Liigaa pelannut Aleksandra Nurminen tekee hiljaista hyvää työtä alaketjujen roolissa, jotta joukkueen tähdet saavat kerättyä energiaa. Sunnuntaina Nurminen maalasi kauden ensimmäisen osumansa Ilves-paidassa. Hyökkääjä kertoi kehityksestään paluumatkalla Oulusta Tampereelle.
Jemina Lepola älyttömän rallin ratkaisijana, Veera Paroinen teki paluupelissään voittomaalin − "Hyvä voitto 12 pelaajalla"
19.11.2023 17:53
Sunnuntaina Naisten Liigassa pelattiin täysi neljän ottelun kierros. RoKin ja TPS:n viikonlopun toisessa kohtaamisessa nähtiin ällistyttävän jännittävä loppuhuipennus. Elsa Talvitie upotti Kuortaneen vieraskentällä ja loukkaantumisesta toipunut Veera Paroinen teki voittomaalin HPK:n verkkoon. Ilves höykytti Kärppiä.
Upean maalin iskenyt TPS:n Eliška Hotová uuden RoKi-ottelun alla: "Meidän on pelattava vastuullisemmin"
19.11.2023 8:20
TPS kohtaa RoKin peräkkäisissä otteluissa Naisten Liigassa viikonlopun aikana. Lauantaina turkulailaiset pinnistivät kahden pisteen voittoon, vaikka enemmänkin oli tarjolla. Eliška Hotová pohtii, miten TPS välttää pistemenetykset sunnuntaina.
Elisa Holopainen johdatti KalPan voittoon, Emilia Piekkari viimeisteli sen, minkä Kati Asikainen aloitti – ”Tuo tietynlaiset paineet"
18.11.2023 15:42
Naisten Liiga palasi maajoukkuetauolta kolmen ottelun voimin. Lauantain ensimmäisessä kohtaamisessa KalPa nujersi Kiekko-Espoon voittomaalikilpailuun päättyneessä ottelussa Elisa Holopaisen ratkaisukyvyn ansiosta. Tähtihyökkääjä iski jo varsinaisella peliajalla kaksi maalia. Kärpät yllätti kotihallissaan Ilveksen hyvän maalivahtipelin ansiosta. TPS päihitti RoKin rovaniemeläisten kiristä huolimatta.
Peppi Virtanen suuntaa yliopistokentille − "Halu on ollut kova päästä pelaamaan Yhdysvaltoihin"
16.11.2023 9:59
Kuortaneen hyökkääjä Peppi Virtanen, 19, siirtyy ensi kaudeksi yhdysvaltalaisyliopistoon pelaamaan ja opiskelemaan.

Sivut