Pässipaidat vakuuttavaan voittoon Hokista Suomen Cupissa

Muut Sarjat / Kuvakooste
SaPKo pelasi tänään perjantaina Suomen Cupin ensimäisen ottelunsa Kajaanin Hokkia vastaan. Ottelu lähti käyntiin tasaisissa merkeissä eikä Suomi-sarjaa pelaava Kajaanin Hokki lähtenyt peruuttelemaan savonlinnalaisia vastaan. Pässipaidat löysivät pelirutiininsa toisessa erässä ja voittivat ottelun lopulta vakuuttavin 5-1-lukemin.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo aloitti vahvasti ja loi tekopaikkoja.
Kuva © Antti Varonen
Hokilla oli ajoittain vaikeuksia päästä pois omalta alueelta.
Kuva © Antti Varonen
Kajaanilaisten muistilista, jotta varmasti kaikki muistavat oman ketjukaverinsa.
Kuva © Antti Varonen
Matias Lainiolla riitti yritystä.
Kuva © Antti Varonen
Julius Marva viimeisteli pässipaitojen 2-0-maalin.
Kuva © Antti Varonen
Mikko Lahtela otti osumaa ottelun tiimellyksessä.
Kuva © Antti Varonen
Kajaanilaisten ainokaisesta maalista vastasi Erno Räisänen.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo laukoi ahkerasti.
Kuva © Antti Varonen
Tomi Rautio sai olla tarkkana Hokin maalilla.
Kuva © Antti Varonen
Toni Henttosella oli vauhti päällä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo-vahti Roope Urpolahden mailapelaaminen oli perjantai-iltana vakuuttavaa.
Kuva © Antti Varonen
Hokki yritti päästä peliin mukaan aikalisän turvin, mutta takaa-ajo jäi torsoksi. Savonlinnalaiset voittivat kamppailun 5-1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Ei maistu
LIIGA | 20.9.2018 20:13
Voiton riemua
LIIGA | 16.9.2018 8:30
Olisiko jo riittävän kireä?
LIIGA | 14.9.2018 21:53
Kaikki kunnossa!
CHL | 9.9.2018 21:55

Lue myös