JYP European Trophyn voittoon

Muut Sarjat / Raportti
Tuomas Tarkki oli JYPin voiton takuumies.
Kuva © Eriikka Hienola
Altavastaajana otteluun lähtenyt JYP onnistui hyödyntämään omat paikkansa ruotsalaista Färjestadia vastaan paremmin. Näin JYP nappasi vauhdikkaan ottelun päätteksi viimeiseksi jääneen European Trophyn voiton lukemin 2-1.

Berliinin sunnuntai-ilta tarjosi jääkiekon ystäville todellista viihdettä. Ottelussa ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Ottelun voittomaaliksi jäi Markus Nenosen 2-0-maali toisen erän alussa.

Ensimmäinen erä tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ensimmäinen erä tarjosi viihdyttävää jääkiekkoa vähälukuiselle yleisölle. JYP karvasi erittäin kovaa, joka tuotti Färjestadin pelaajille suuria ongelmia. Erän alusta asti ottelussa vallitsi erittäin kova tempo ja kiekkoa tuotiin kovalla vauhdilla molempien puolustusalueelta kohti hyökkäyspäätyä.

Vaarallisia maalipaikkoja nähtiin molemmissa päädyissä. Antti Jaatinen oli unohdettu yksin Färjestadin maalinedustalle, mutta Danny Taylor veti pidemmän korren. Färjestadin paras paikka siunaantui Patrik Lundhille, joka pääsi nokikkain Tuomas Tarkin kanssa. Tarkki kuitenkin selvitti tilanteen ilman ongelmia.

Erän avausmaali nähtiin hetkeä myöhemmin JYPin pelatessa ylivoimaa. Ossi Louhivaara nousi vahvasti omalta puolustusalueelta ja syötti kiekon Max Wärnille, jonka rannelaukaus upposi maaliin.

Färjestadin paras jakso sijoittui erän lopulle. Ruotsalaiset saivat kiekkoa JYPin päätyyn, mutta parhaille laukaussektoreille ei ollut asiaa. Färjestadin pelaajat tyytyivätkin laukomaan kiekko siniviivalta, joka ei tuottanut varmasti esiintyneelle Tarkille suurempia ongelmia.

Jäähyt sekoittivat toisen erän

Toisessa erässä jäähyt näyttelivät suurta roolia. Erityisesti Färjestadin pelaajien hermokontrolli tuntui olevan kovilla, kun tyhmiä jäähyjä nähtiin jatkuvasti. Yhteensä erässä vihellettiin 18 jäähyminuuttia. Molemmat joukkueet onnistuivat pyörittämään ylivoimaa näyttävästi, mutta laukaukset päätyivät liian useasti päätyplekseihin.

Toinen erä sai räjähtävän alun. Martin Røymark pääsi laukomaan vaarallisesti ylivoimahyökkäyksen päätteeksi mutta Tarkilta nähtiin hieno torjunta. Seuraavassa vaihdossa JYP onnistui kasvattamaan johtoaan. Nenonen toi kiekon hyökkäysalueella pitkän kuljetuksen päätteeksi ja laukoi kiekon varmasti maaliin.

Färjestad onnistui kaventamaan erän puolessa välissä JYPin pelatessa ylivoimaa. Eric Perrinin harhasyöttö vapautti ruotsalaiset ylivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi Anton Grundel kavensi lukemat 1-2:een tulisella lyöntilaukauksella.

Erän lopulla Färjestad sai vielä muutaman vaarallisen pyörityksen, kun JYPin puolustajien liike alkoi hyytyä. Jyväskyläläiset joutuivat usein juoksemaan Färjestadin vikkelien hyökkääjien perässä, mikä vapautti Färjestadille tilaa pariin vaaralliseen maalipaikkaan.

Ja voittaja on...

Kolmannen erän juoni oli selvä. JYP laski karvaustaan ja keskittyi puolustamaan johtoaan. Lähes koko erä vietettiinkin JYPin kenttäpäädyssä.

Färjestadin aktivoitunut karvauspelaaminen oli selvä murheenkryyni JYPille läpi erän. Päätöserän paras maalipaikka siunaantui Färjestadin Pär Åslundille, joka pääsi vapaasti yrittäämään maalinedustalta kahteen kertaan, mutta Tarkki selvitti tilanteet.

Uhrautuvasti läpi erän pelannut JYP kesti viimeisen 20-minuuttisen kunnialla ilman takaiskuja. Näin ollen viimeiseksi jääneen European Trophyn voittajaksi selvisi JYP.

» Lähetä palautetta toimitukselle