MM 2015 tuoreimmat

Artikkeli
Norjan peräsimessä vuodesta 2001 lähtien ollut Roy Johansen oli vielä ennen viime vuoden MM-kisoja valmis lopettamaan pestissään, mutta turnauksen jälkeen hän olikin valmis jatkamaan. Se tarkoittaa sitä, että Norja on pitänyt maajoukkueleiriä jälleen jo maaliskuun alkupuoliskolta lähtien.
Kuvakooste
Kanada jatkoi vakuuttavaa peliään loppuun saakka. Finaalissa kaatui Venäjä ylivoimaisesti 6-1, ja mestari oli käytännössä selvillä jo toisen erän jälkeen.
Uutinen
Kansainvälinen jääkiekkoliitto julkaisi alkulohkot ja karsintalohkot vuonna 2018 Etelä-Koreassa pelattaviin olympialaisiin.
Haastattelu
Kanadan kokoonpanossa oli kaksi mielenkiintoista MM-kisojen ensikertalaista, Aaron Ekblad ja Jake Muzzin. Tässä viime kesän ykkösvarauksen kommentit.
Haastattelu
Venäjän päävalmentaja Olegs Znaroks kommentoi hävittyä finaalia kuin suomalaiset mäkihyppääjät suorituksiaan: muutamalla lauseella.

Lisää lukemista

Haastattelu
Ostravaan muuttaneet ruotsalaiset harjoittelivat keskiviikkona intensiivisesti ja keskittyneesti. Venäjän kahdesti turnauksen alla pelatuissa harjoitusotteluissa voittanut Ruotsi etsii vielä parasta peliään.
Artikkeli
Vuoden 2015 jääkiekon MM-kisat lähestyvät kliimaksiaan ja on aika tiukkojen puolivälierien. Helatorstaina nähdään Leijonien ottelun lisäksi kolme kiihkeää kamppailua.
Haastattelu
Sveitsiläispuolustaja Timo Helbling on leppoisa kaveri, mutta varsin vaikuttava ilmestys viikinkimäisessä parrassaan. Helblingin mukaan Sveitsin käyrä on nousussa.
Haastattelu
Venäjä oli tutun nihkeä puolivälieriä edeltävässä mediatilaisuudessa. Jevgeni Malkinin tai Ilja Kovaltšukin kaltaisia nimiä oli turha odottaa jututettavaksi. Ruotsalaismedia latasi otteluun jännitettä viime vuoden tapahtumista.
Haastattelu
Leijonien Pekka Rinne torjui Venäjän Artemi Panarinin tiistaina voittolaukauskilpailussa kahdesti. Panarin oli keskiviikkona pettynyt itseensä.
Artikkeli
Vielä napsu lisää tarkkuutta ja suoraviivaisuutta hyökkäämiseen, niin Leijonat etenee mitalipeleihin. Muuten suorittaminen on hyvällä tasolla.
Kolumni
Leijonat kohtaa tiukassa puolivälieräottelussa Tšekin. Voittoputkesta huolimatta Suomen pelaaminen on herättänyt kysymyksiä. Kumpaan Leijonat todella pyrkii: kiekkokontrolliin vai puolusta ja iske vastaan -taktiikkaan? Viime peleissä se on jäänyt hämäräksi. Tšekkiä vastaan tarvitaan selkeä pelisuunnitelma.
Kolumni
Nyt kun internetin räjähtämisen pölyt ovat laskeutuneet ja suurin meemivyöry ruotsalaisesta tuomaritoiminnasta on ohi, on hyvä hetki muistuttaa muutamista tuomarityöskentelyn periaatteista.
Haastattelu
Suomen maajoukkueen kapteeni ja yli 700 NHL-ottelua pelannut Jussi Jokinen sanoo, että MM-kisojen ja NHL:n tuomarityöskentelyssä yksi iso ero on se, että MM-kisoissa tuomarit pitävät pitkiä kokouksia.

Sivut