MM 2015 tuoreimmat

Artikkeli
Norjan peräsimessä vuodesta 2001 lähtien ollut Roy Johansen oli vielä ennen viime vuoden MM-kisoja valmis lopettamaan pestissään, mutta turnauksen jälkeen hän olikin valmis jatkamaan. Se tarkoittaa sitä, että Norja on pitänyt maajoukkueleiriä jälleen jo maaliskuun alkupuoliskolta lähtien.
Kuvakooste
Kanada jatkoi vakuuttavaa peliään loppuun saakka. Finaalissa kaatui Venäjä ylivoimaisesti 6-1, ja mestari oli käytännössä selvillä jo toisen erän jälkeen.
Uutinen
Kansainvälinen jääkiekkoliitto julkaisi alkulohkot ja karsintalohkot vuonna 2018 Etelä-Koreassa pelattaviin olympialaisiin.
Haastattelu
Kanadan kokoonpanossa oli kaksi mielenkiintoista MM-kisojen ensikertalaista, Aaron Ekblad ja Jake Muzzin. Tässä viime kesän ykkösvarauksen kommentit.
Haastattelu
Venäjän päävalmentaja Olegs Znaroks kommentoi hävittyä finaalia kuin suomalaiset mäkihyppääjät suorituksiaan: muutamalla lauseella.

Lisää lukemista

Kolumni
Slovakia järjesti jääkiekon MM-kisat vuonna 2011. Noista kisoista menestystä ei tullut, mutta tänä keväänä se pelaa melkein kuin kotonaan Tšekin Ostravassa.
Artikkeli
Naapurimaa Tšekissä pelattavissa MM-kisoissa Slovakia yrittää jatkaa hyvää kiekkovuottaan. Alle 20-vuotiaiden maajoukkue saavutti vuodenvaihteessa pronssia ja alle 18-vuotiaatkin pärjäsivät Sveitsissä kohtalaisesti. Ovatko miesten MM-kisat jatkumoa slovakialaisittain hyvälle kiekkovuodelle?
Artikkeli
Yhdysvaltain joukkue on selviytynyt MM-kilpailujen mitalistiksi 2000-luvulla vain kahdesti ja kultaa se ei ole voittanut miesmuistiin. Päävalmentaja Todd Richards on saanut jalkeille yllätysvalmiin ja nopean joukkueen, jolta voidaan odottaa mitalia.
Haastattelu
Jääkiekkoerotuomari Jyri Rönn on vuodesta 2007 asti tuominnut joka vuosi arvokisoissa. Välillä henkisesti loppuun kulutettuna, mutta tällä kertaa kuin uutena.
Artikkeli
Jääkiekkokartalla varsin pieni valtio Tanska lähtee haastavista asetelmista MM-kisoihin. Joukkue on heikentynyt huomattavasti viime kisoista, jolloin se oli vähällä karsiutua. Myös näissä kisoissa Tanskan kohtaloksi jäänee putoamista vastaan taistelu.
Artikkeli
Jääkiekon kotimaa Kanada lähtee Tšekissä pelattaviin MM-kilpailuihin jälleen kerran todella nimekkäällä joukkueella. Joukkue on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta.
Uutinen
Nashville Predatorsin tähtipuolustaja Seth Jones lähtee auttamaan isänmaataan Tšekin MM-kisoihin.
Artikkeli
Saksan maajoukkue on ollut vaikeuksissa viime vuosina. Vuosi sitten olympialaisissa se karsiutui ollen kisoissa vasta 15. ja Minskin MM-kisoissa se oli vähällä tippua I divisioonaan. Nyt joukkue hakee uutta nousua kohti korkeampia sijoja.
Uutinen
Nashville Predatorsin kaksi hyökkääjää ja yksi puolustaja lähtevät MM-kisoihin vahvistamaan Ruotsia ja Sveitsiä. Ruotsi saa Filip Forsbergin, Sveitsi Roman Josin ja Kevin Fialan.

Sivut