Talvisalossa tehtailtiin maaleja vuoron perään, eikä jatkoeräkään ollut kaukana − "Ei ehkä ollut rennointa peliä"

MESTIS / Raportti
SaPKo ja TUTO väänsivät avauserää lukuun ottamatta tasaväkisesti.
Kuva © Antti Varonen
Titaanien taisto SaPKon ja TUTOn välillä muodostui jälleen mittelöksi, jossa kumpikaan ei perääntynyt pelillisen kontrollin heikkenemisenkään kustannuksella. Kotijoukkue SaPKo meni ottelun aikana johtoon yhteensä neljä kertaa, ja TUTO kykeni vastaamaan siihen kolmesti.

Avauserässä TUTO seilasi täysin tuuliajoilla, mutta ottelun edetessä joukkue terävöitti pelaamistaan ja laittoi kotijoukkueelle kampoihin. Maaleja tehtailtiin puolin ja toisin, ja SaPKon 5−3-voittoon päättyneen ottelun voittomaali nähtiin vasta ajassa 56.35.

− Oli taas tiukkaa vääntöä. Ihmettelen tuota yleisön määrää − ei ollut sen enempää. Luulisi, että tätä lätkää tulevat ihmiset katsomaan, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen ihmetteli alle tuhannen ihmisen yleisömäärää.

− Nämä kevään pelit ovat hienoja kamppailuja. Nyt kaksi joukkuetta taas väänsi ja käänsi. Ei ehkä ollut rennointa peliä varmaankaan alkuun. Näinhän se pitää ollakin, kun pelataan isoista asioista, Räsänen jatkoi.

TUTO oli avauserässä hankaluuksissa usealla osa-alueella. Ongelmakohdaksi muodostui erityisesti puolustusalueen kiekollinen pelaaminen, sillä turkulaisilla oli vaikeuksia saada peliväline pois omalta alueelta joukkueen hyökkääjille.

SaPKo käänsikin hyökkäyspään kiekonriistojen jälkeen pelin suunnan kohti TUTO-maalia, mutta muutamaa laukausta enempää kotijoukkue ei maalin läheisyyteen päässyt. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 3.53, kun peliväline Niklas Salon laukauksesta kimposi Kasper Elon luistimesta maaliin ohi Karolus Kaarlehdon.

TUTOn avausten tökkiessä joukkue ei päässyt tehokkaasti tasaviisikoin hyökkäysalueelle. Silloin kun joukkue pääsi etenemään alueelle, eivät kiekolliset ratkaisut johtaneet laukaisupaikkoihin. Erän aikana turkulaiset eivät laukoneet ykkössektorilta kertaakaan.

Turkulaisten paineistus kiekollisiin SaPKo-pelaajiin oli myös vähäistä, ja SaPKo pääsi usein nousemaan omalta alueelta ensin keskialueelle ja sieltä siniviivan yli hyökkäysalueelle. Puolustajien varmat syötöt hyökkääjille johtivat siihen, että joukkue pääsi ajoittain hyökkäämään yhtenäisenä rintamana.

Erän loppua kohden TUTO tiivisti keskialueen pelaamistaan, ja SaPKo eteni hyökkäysalueelle päätykiekoilla. Ajoittain kotijoukkue käytti myös viivelähtöjä rauhoittaakseen hyökkäyksiin lähtöjään ja päästäkseen kiekollisena siniviivan yli.

"Puhutaan kauden jälkeen tuomareista"

Toisessa erässä jäällä nähtiin vahva, kiekottomana avauserää enemmän painetta SaPKo-puolustajiin antanut turkulaisjoukkue. TUTO pääsi myös hyökkäysalueella aiempaa paremmin pelaamaan kiekolla.

Aki Juusela toi TUTOn tasoihin 1−1:een alivoimalla siirretyn rangaistuksen aikana. Juusela hyökkäsi yksinäisenä hyökkääjänä SaPKo-pelaajia vastaan, mutta pääsi silti vapaasti laukomaan pelivälineen ohi Roope Urpolahden.

Toni Henttonen vei kotijoukkueen uudelleen johtoon vajaa puolitoista minuuttia takaiskun jälkeen. Tappioasemasta huolimatta TUTO alkoi voittaa myös kaksinkamppailuja ja teki sitä kautta itselleen tilaa.

Päätöserässä TUTO tuli ylivoimalla tasoihin ajassa 44.32, kun maalin eteen unohdettu Juusela ohitti Urpolahden irtokiekon jälkeen. SaPKo oli ennen takaiskumaalia − ja sen jälkeenkin − ongelmissa omalla alueellaan, kun TUTO lisäsi paineistustaan.

Hetkeä myöhemmin pässipaidat siirtyivät kuitenkin 3−2-johtoon, kun Matias Lainio pääsi Teemu Lämsän alustuksesta nokikkain Kaarlehdon kanssa. Vuoron perään tehtyjen maalien lisäksi ottelun hallinta heilahteli puolelta toiselle, osittain heikkojen kiekollisten ratkaisujen seurauksena.

Ajassa 54.00 TUTO kiri jälleen tasoihin, kun Niko Ahoniemi riisti kiekon hyökkäysalueella ja tarjoili suoran laukaisupaikan Niklas Näpille. SaPKon lopullinen vastaus nähtiin ajassa 56.35, kun William Mäkinen tulitti kiekon ylivoimalla ohi Kaarlehdon.

Maalin jälkeen TUTO-leirissä protestoitiin Teemu Lämsän törmäystä kiekottomaan Matias Lehtoseen, minkä seurauksena TUTOlta puuttui kärkikarvaaja Mäkisen laukauksen edestä.

TUTO-luotsi Miika Elomo ei kierrellyt ottelun jälkeen sanomisissaan.

− Tasainen peli. Niin kuin Räsänen sanoi, puhutaan kauden jälkeen tuomareista. Kaksi loistavaa joukkuetta pelaa, ja väitän, että tuomarit eivät olleet sillä tasolla, mitä SaPKo tai TUTO ansaitsee. Tämä on minun näkemykseni.

5−3-lukemat tyhjään maaliin viimeisteli Toni Henttonen. SaPKo johtaa ottelusarjaa nyt voitoin 2−1, ja sarja jatkuu torstaina Turussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle