Pohjanoksa masensi hallitsevan mestarin − TUTO pelaa Mestis-mestaruudesta kymmenen vuoden tauon jälkeen: "Nyt pitää parsia joukkue kasaan"

MESTIS / Raportti
TUTO nujersi SaPKon niukkojen vaiheiden jälkeen.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo ja TUTO etenivät keskinäisessä välieräsarjassaan aina seitsemänteen otteluun saakka. Turkulaiset käänsivät yhden maalin tappioaseman johtoasemaksi toisessa erässä ja etenivät lopulta Mestiksen finaaleihin kymmenen vuoden odotuksen jälkeen.

TUTO vei välieräsarjan ratkaisevan seitsemännen ottelun maalein 3−1 ja kukisti SaPKon lukuisten tasaisten kohtaamisten päätteeksi.

− Ensinnäkin kova suoritus joukkueeltani. Jokainen peli oli maalin peli, ja tänäänkin oli maalin peli. Näen, että olimme kärsivällisempiä ja henkinen pokka piti, TUTO-luotsi Miika Elomo kommentoi.

− Hattu pois vastustajalle, viime vuoden mestari. Todella kova joukkue, Elomo jatkoi.

SaPKon Pasi Räsänen ei tuoreeltaan kääntänyt katsettaan pronssiotteluun, vaan kertasi päättynyttä sarjaa.

− Ei todellakaan ole mistään Jokipojat-pelistä ajatuksia. Niin kuin kollega sanoi, maalin pelejä kaikki. Kovia vääntöjä, erittäin kova, rehti sarja mielestäni. Molemmat joukkueet kyllä pisti kaiken likoon.

− En voi tukistaa joukkuetta, etteikö sieltä olisi löytynyt puristusta.

SaPKo sai ensimmäisestä hyökkäyksestään kiekon lähelle maaliviivaa, kun Joona Monton maalin takaa vippaama kiekko oli lipua maaliin Julius Pohjanoksan kaaduttua. Tilanne vaati videotarkistuksen, jonka päätteeksi todettiin, ettei kiekko ylittänyt maaliviivaa.

Ottelun avausmaali ei antanut kuitenkaan odotuttaa itseään kauaa, kun Matias Lainio tulitti kiekon suoraan syötöstä ohi Pohjanoksan ajassa 04.06. 

SaPKon pelaaminen omalla alueella oli usein riskialtista. Joukkueen puolustajat hakivat kiekolla yltiörohkeita ratkaisuja, joiden seurauksena tulleista kiekonmenetyksistä TUTO pääsi vaarallisesti SaPKo-maalin läheisyyteen.

TUTO oli vaarallinen myös SaPKo-maalin edustalla, sillä kotijoukkue jätti usein irtokiekkoja pelattavaksi maalinsa läheisyyteen. Hankaluudet SaPKon osalta jatkuivat, kun joukkueen hyökkääjämäärä putosi aikaisessa vaiheessa yhteentoista Kasper Elon pelirangaistuksen myötä ajassa 8.41.

TUTO otti ohjakset itselleen

Toisen erän ensimmäinen puolisko kului TUTOn hallinnassa, sillä joukkue loi useita pitkiä hyökkäyksiä ja piti SaPKo-pelaajat kuormitettuina puolustusalueella. SaPKo kuitenkin osoitti vaarallisuutensa, kun Niklas Salo pinkoi läpiajoon.

Salon maalintekoyrityksen tiellä oli kuitenkin Julius Pohjanoksa, joka piti TUTOa pystyssä myös Juho Virtasen kaksiminuuttisen aikana. Hyökkäysalueella TUTO jatkoi paineistustaan pyrkien horjuttamaan pässipaitoja aiempaa fyysisemmällä pelaamisella.

Turkulaiset veivätkin peliä vaihto toisensa jälkeen SaPKon puolustusalueelle niin, että esimerkiksi SaPKon kultakypärä Mikko Lahtela oli pakotettu tulemaan useaan otteeseen oman maalin läheisyyteen puolustajien avuksi.

− Oltiin tappiolla, se ei näkynyt mitenkään meidän otteissa, Elomo kehui suojattejaan.

TUTOn kaksiminuuttisen myötä ottelu tasaantui, ja erän loppua kohden jäällä nähtiin kaksi väsynyttä joukkuetta, jotka väänsivät laitojen läheisyydessä saadakseen hallinnan kiekosta. Vierasjoukkue nousi tasoihin, kun Niklas Näppi ohitti Roope Urpolahden laukauksella SaPKo-puolustajan jaloista.

Turkulaiset käänsivät toisen erän aikana 0−1-tappioaseman vielä 2−1-johtoasemaksi, kun Timi Lahtinen kiersi SaPKo-maalin, nousi laidasta ykkössektorin tuntumaan ja laukoi pelivälineen ohi Urpolahden.

SaPKo pääsi päätöserän jälkimmäisellä puoliskolla muutamaan otteeseen lähelle maalia, ja pelin painopiste kääntyi muutenkin johtoasemaansa suojelleen TUTOn puolustusalueelle. TUTO-vahti Pohjanoksa ei kuitenkaan ollut enää yllätettävissä.

− Koko ajan jahdattiin tuo viimeinen erä, ja se oli ehkä meidän parhaita eriä tänä päivänä. Veskari otti aika ilmiömäisiä koppeja, Räsänen kertasi ja jakoi tunnustusta Pohjanoksalle.

SaPKo-kapteeni Joona Monton hyökkäyspään jäähy katkaisi pässipaitojen loppukirin, eikä joukkue saanut enää kunnollista rynnistystä aikaiseksi. 3−1-loppulukemat viimeisteli Kalle Valtola, joka laukoi kiekon pienestä kulmasta maaliin Urpolahden selän kautta.

"Ollaan eletty hetkessä"

TUTO eteni Mestiksen finaaleihin ensimmäistä kertaa sitten kevään 2008, jolloin joukkue voitti myös mestaruuden. Perjantaina alkavassa finaalisarjassa turkulaiset kohtaavat runkosarjavoittaja KeuPan.

− Nyt pitää parsia joukkue kasaan ja lähteä jahtaamaan sitä viimeistä porrasta. Ollaan eletty hetkessä, ja siinä on myös yksi iso teema. Sen takia on nyt aikaa puhaltaa nyt ulos hetkeksi ja sitten vasta keskittyä KeuPaan, Elomo kertoi.

Hallitseva mestari SaPKo kohtaa perjantaina pronssiottelussa tutun vastustajan, Jokipojat.

− Hyvä joukkue meni jatkoon. Meidän kohtalona oli tänä vuonna mennä pronssipeliin, ja siihen käydään torstaina ehkä kiinni. Nyt on pakko ladata akkuja. Elimme ihan samalla lailla hetkessä. Käännettiin hieno voitto tuolta [Turusta], ja olisi siitä pitänyt saada pikkaisen enemmän vielä kipinää, Räsänen kertasi.

Päävalmentaja jakoi kiitoksensa myös Talvisalon yleisölle. Välieräsarjan ratkaisuottelua seurasi yhteensä 1941 silmäparia.

− Olen erittäin tyytyväinen meidän kotiyleisöön tänään. Yleisö kannusti ja auttoi meitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle