SaPKo vei Mestiksen kärkikamppailun ja kuroi piste-eroa umpeen - "Kaikki täytti paikkansa, ja tästä on hyvä jatkaa"

MESTIS / Raportti
Jimi Kuronen (oik.) vastasi ottelun voittomaalista 2−1-osumallaan.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen kärkikamppailu lauantaina Savonlinnassa oli lähinnä kotijoukkue SaPKon näytöstä, kun sarjaykkönen KeuPa kaatui lukemin 5−1. Pässipaitojen maalilla pelannut Roope Urpolahti venyi ajoittain torjuntoihin, jotka pitivät KeuPan loitolla.

Ketterälle rumin 3−7-lukemin perjantaina hävinnyt sarjakärki KeuPa lähti puhdistamaan kilpeään lauantaina Talvisalossa. Sarjassa toisena oleva SaPKo oli koko ottelun ajan kuitenkin keuruulaisia edellä, ja KeuPa poistui kaukalosta lopulta 1−5-tappio niskassaan. 

− Paljon on parannettavaa. Joukkueesta se lähtee. Ihan sama, kuka hupiukko täällä niille huutelee mitä vain, ei se auta. Karvaat kaksi pettymystä, mutta ei mitään, sarja jatkuu ja kaikki on omissa käsissä, KeuPa-luotsi Mikko Heiskanen kommentoi.

Ottelu alkoi suhteellisen tasaisissa merkeissä, mutta avauserän edetessä pässipaidat ottivat pelivälinettä haltuunsa heiluttaen ottelussa tahtipuikkoa. KeuPa pääsi hyökkäysalueelle lähinnä pääty- ja siirtokiekoilla, ja ykkössektorin laukaukset kirjattiinkin erässä SaPKon hyväksi 13−3.

− Hyvä Mestis-kamppailu mielestäni. Kaksi kärkijoukkuetta, ja kyllä uskon, että molemmat ansaitsee siellä kärkipaikoilla olla, Pasi Räsänen kertoi.

Kotijoukkue oli aktiivisen paineistuksensa myötä vahva hyökkäyspäädyssä, minkä vuoksi KeuPa joutui välillä turvautumaan roiskaisuihin. SaPKo hallinta hyökkäyspäässä johtikin ylivoimaan ottelun puolen välin tienoilla, kun KeuPa-puolustus rikkoi liukasjalkaista, maalipaikkaan luistellutta Niklas Saloa.

Ylivoimalla tulosta ei syntynyt, mutta Toni Henttonen lapioi maalin edestä 1−0-johtolukemat kotijoukkueelle heti KeuPan jäähyn umpeuduttua.

− Vähän jäi vaiheeseen kaikessa, ja kyllä huolissaan täytyy olla tuosta jäähymäärästä, mitä meille tulee, Heiskanen totesi.

− Täytyy vaan saada se rima ylös. Ei ole varaa ottaa tuollaista joukkuetta vastaan tuollaisia määriä helppoja omiin.

SaPKo KeuPaa edellä läpi ottelun

Toinen erä alkoi SaPKon komennossa, mutta KeuPa sai kiekon erän alussa jo ylärimaan. Hetkeä myöhemmin Jimi Kuronen kuitenkin lisäsi siniviivalaukauksellaan kotijoukkueen johtoa 2−0:aan. Laukaus yllätti Samuli Tervon täydellisesti sujahtaen KeuPa-vahdin längistä verkkoon.

KeuPa-hyökkääjistä pirteällä pelipäällä hyökkäyspäädyssä oli erityisesti Samuli Ratinen. Ajassa 27.58 Ratinen pelasi itsensä maalipaikkaan SaPKo-viisikon keskellä, mutta laukaus viuhui ohi maalin. Hyökkääjä laukoi erässä yhteensä neljä kertaa.

Keuruulaisten etsikkoaika avautui ottelun puolessa välissä, ja muun muassa Miro-Pekka Saarelainen pääsi laukaisupaikkaan SaPKo-maalin läheisyydessä, mutta Roope Urpolahti venyi torjuntaan. Seuraavassa vaihdossa KeuPa värkkäsi kaipaamansa 1−2-kavennuksen, kun aiemmin maalia yrittänyt Saarelainen ohjasi Jesse Pelamon laukauksen ykkössektorin keskeltä.

− Viisi−viisi-pelaamisessa pystyimme haastamaan kaveria. Kolmas peli tähän viikkoon, niin olisi pitänyt saada vielä enemmän puristusta, Heiskanen mietti.

Kavennusmaalista oli iloa vain vähän aikaa, kun Kalle Saramäki laukoi lukemat 3−1:een KeuPan huolimattoman purkukiekon seurauksena. 

KeuPa sai ensimmäisen tilaisuutensa ylivoimamaalin erän lopulla. Ykkösketjun keskushyökkääjä Pelamo pääsikin pian hyökkäyspään aloituksen jälkeen maalipaikkaan, mutta Urpolahti venytti jälleen räpylällään kiekon tielle.

Päätöserään takaa-ajoasemassa lähtenyt KeuPa loi muutaman maalipaikan erän avauspuoliskolla, mutta SaPKo-vahti Urpolahti veti tilanteissa keuruulaisia pidemmän korren. Muun muassa kultakypärä Markus Jokinen pääsi maalipaikkaan SaPKo-puolustuksen huolimattoman syöttötyöskentelyn myötä, muttei onnistunut kaventamaan lukemia.

− Kyllä vastustajankin maalivahti oli loistava. "Upi" oli siellä tänään viimeisenä porttina, Heiskanen kehui entistä suojattiaan.

Kolmas erä oli kokonaisuudessaan kotijoukkue SaPKon näytöstä. 4−1-maali oli SaPKo-hyökkääjä Kasper Elon henkilökohtainen taidonnäyte. Aiemmin tyhjästä maalista kiekon ohi laukonut Elo sai kiekon b-viivan yläkaarella, veivasi ohi KeuPa-pelaajan ja ohitti maalin edustalla Tervon.

5−1-loppulukemat ylivoimalla naulasi Niklas Salo, joka päätti suoran hyökkäyksen terävällä laukauksellaan.

− Olen joukkueen esitykseen tosi tyytyväinen, ja varsinkin siihen viimeiseen erään. Pelasimme johtoasemassa erittäin hyvin, ja saimme tapettua pelin sillä 4−1-maalilla, Räsänen kommentoi tyytyväisenä.

Voitollaan SaPKo kiri sarjakärki KeuPan piste-eroa kiinni, ja joukkueita erottaa enää kuusi pistettä, kun pässipaidoilla on KeuPaa yksi ottelu vähemmän pelattuna.

− Kaikki täytti paikkansa, ja tästä on hyvä jatkaa. Nimenomaan juuri tuo on tärkeätä, että eletään hetkessä eikä yhtään askelta mennä eteenpäin ja harhailla mihinkään suuntaan, vaan parannetaan peliä kevättä kohti, Räsänen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle