SaPKo kruunasi viikkonsa voittoon sarjakärjestä - KeuPan hyökkäyskoneisto sakkasi

MESTIS / Raportti
SaPKo pääsi tällä kertaa juhlimaan KeuPan kustannuksella.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo kruunasi viikkonsa kolmannella täydellä pistepotilla, kun se kaatoi KeuPan kotonaan 2−1. Sarjakärki haki maalia aina ottelun viimeisille minuuteille, mutta sai palkintonsa tovi liian myöhään. Kotijoukkue puolestaan iski tarvittavat maalit toisessa ja kolmannessa erässä.

Sarjakärki KeuPa tulitti viime viikolla SaPKo-vahti Joonas Toivosen alle kymmenessä minuutissa vaihtopenkin puolelle. Nyt torjuntavuoron saanut Toivonen piti keuruulaiset pihdeissään aina ottelun viimeisille minuuteille saakka.

SaPKo meni päätöserässä Matias Lainion osumalla 2−0-johtoon, ja maalia janonnut vierasjoukkue laukoi ottelun päätöserässä Toivosta kohti 16 kertaa. Arttu Likolan 1−2-kavennusmaali jäi lopulta myöhäiseksi lohdutukseksi.

− Muuten onnistuttiin sataprosenttisesti, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen kommentoi ottelun jälkeen joukkueensa suoritusta. 

Voitollaan SaPKo otti kolmen ottelun viikostaan täydet yhdeksän pistettä. Räsänen oli joukkueen kokonaispanokseen tyytyväinen.

− Hikinen viikko. Kahdessa ensimmäisessä pelissä oltiin takaa-ajajana, nyt päästiin johtoasemaan. 

− Olen ylpeä koko viikosta. Yhdeksän pistettä, enempää ei voi joukkueelta vaatia.

Ottelun avauserässä kotijoukkue sai vietyä pelivälineen aiempaa kohtaamista useammin ja tehokkaammin hyökkäysalueelle. KeuPa-vahti Lassi Lehtinen venyikin erässä 16 laukauksen tielle, ja laukauksista kuusi oli lähtöisin ykkössektorilta. Vierasjoukkue laukoi sektorilta viidesti, mutta vain yksi laukaus suuntautui kohti maalia.

− Oikea suunta: startattu hyvin pari peliä, ja saatu sitä kautta rentoutta tekemiseen, Räsänen kertoi.

SaPKo loi KeuPan alakertaan painetta ja pyrki riistoihin aiempaa aggressiivisemmalla taklauspelaamisella. Vierasjoukkue väläytteli kuitenkin nopeuttaan hyökkäysalueella kaikkien neljän ketjun voimin.

− Kaksi huippujoukkuetta vastakkain, ja pienten marginaalien peli. Alkuun ei ihan päästy siihen tempoon, mitä oltaisiin haluttu, KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen kertoi.

SaPKo tyrehdytti KeuPan maalihanat

Keuruulaiset tulivat toiseen erään yksi vaihde enemmän silmässä. KeuPa laukoi ykkössektorilta kuudesti ja järjesti muutamia maalipaikkoja, mutta vain Miro-Pekka Saarelaisen tolppalaukaus oli kaikesta huolimatta lähimpänä tasoitusta.

− Kauheasti lahjoitetaan meidän omalla kiekollisella pelillä kaverille laatupaikkoja syöttämällä huolimattomasti, vaikkei olisi edes painetta, Räsänen huomautti.

Ajoittain vastaanottavana osapuolena ollut SaPKo meni ottelussa johtoon puolustaja Ville Väinölän osumalla. Johtoaan SaPKo venytti vasta päätöserässä ajassa 52.13, kun Matias Lainio ohitti Lassi Lehtisen hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen.

KeuPa oli päätöserässä hanakasti tasoitusmaalin perässä, mutta kahden maalin takaa-ajoasema kävi ylitsepääsemättömäksi. Kuudella neljää vastaan tehty kavennusosuma syntyi lopulta liian myöhään.

SaPKo-luotsi Räsänen kiitti ajoittaisista virheistä huolimatta joukkueen puolustuspelaamista laadukasta vastustajaa vastaan.

− Pystyimme kyllä aika paljon minimoimaan laadukkaat maalipaikat. Puolustustettiin erittäin hyvin, ja siihen pitää olla tyytyväinen. 

KeuPan Heiskanen ei keksinyt tappiolle tekosyitä joukkueen tiiviin pelirupeaman päätteeksi.

− Kolme viikkoa ja muutama päivä päälle, 11 peliä. Kova rupeama loppui nyt tähän. Ehkä väsymys vähän näkyi puserossa, mutta silti se on tekosyy tälle pelille.

− Ei voi syyttää taistelusta eikä mistään. Puolustus on parantunut meillä hirveästi viime pelien aikana, ja ollaan oikealla tiellä. Edelleen on paljon töitä edessä, mutta turha on päätä laittaa mihinkään pensaaseen, Heiskanen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle