SaPKo kesti Ketterän toisen erän rynnistyksen ja kirmasi voittoon ketsuppipulloa ravistamalla

MESTIS / Raportti
SaPKo kukisti Ketterän vaikeiden vaiheiden jälkeen.
Kuva © Antti Varonen
Ketterä teki SaPKoa vastaan ottelun avausmaalin ja painoi pässipaidat toisessa erässä lähes maanrakoon. Kotijoukkue SaPKo nousi kuitenkin ahdingosta vahvan toisen erän lopun ja päätöserän myötä.

Mestiksen avauskierroksella Ketterä kukisti Peliitat lukemin 2−1. SaPKo puolestaan hävisi kaudenavauksensa samoin lukemin Jokipojille. Lauantai-illan kahden ensimmäinen erän perusteella vähämaalisuuden kaava oli jatkumassa, kunnes pässipaidat tulittivat päätöserässä neljä maalia.

Avauserän vaarallisimmat maalintekotilaisuudet avautuivat SaPKolle. Ensin Henri Keskilohko pelattiin Ketterä-puolustuksen uinuessa läpiajoon, mutta imatralaisten maalia vartioinut Karolus Kaarlehto pysäytti hyökkääjän yrityksen. Hetkeä myöhemmin Atte Karppinen pääsi puolittaiseen läpiajoon Matias Lainion kanssa, mutta tilanne kuihtui kasaan ilman kunnollista laukaisuyritystä.

Ketterä sai erän lopulla mahdollisuuden ottelun avausmaaliin ylivoimalla kesken SaPKon hyökkäyspään painostuksen. Jukurien Joona Jääskeläisellä vahvistunut joukkue ei kuitenkaan saanut pelivälinettä Roope Urpolahden taakse.

Toinen erä käynnistyi Ketterän nopealla johtomaalilla, kun Jääskeläinen avasi maalihanat vasemman b-pisteen ympyrän kaarelta. Osumaa seurasi imatralaisten hyökkäyspelillinen yliote, mutta maalin läheisyydestä lähteneet laukaukset eivät osuneet maalia kohti.

Ottelun puolivälin jälkeen ensimmäistä kertaa ylivoimalle päässyt kotijoukkue ei tarvinnut maalintekoon kuin 28 sekuntia. 1−1-tasoituksen runnoi Jaakko Lantta Kaarlehdolta pudonneen irtokiekon seurauksena. 

Toisen erän ykkössektorin laukaukset menivät Ketterälle murskalukemin 16−3, mikä kieli ottelun hallinnan kääntyneen vierasjoukkueelle. Päätöserässä SaPKo sai kuitenkin ketsuppipullonsa ravistamisen jälkeen kunnolla auki, kun Ville Tiitinen, Mikko Lahtela ja Lantta osuivat vuorollaan ja veivät joukkueen 4−1-johtoon.

5−1-loppulukemat viimeisteli tyhjään maaliin Keskilohko.

» Lähetä palautetta toimitukselle