Ympyrä sulkeutui Rovaniemellä - RoKi katkaisi tappioputken

MESTIS / Raportti
Jarkko Harjula oli pelipäällä tehden tehot 2+1.
Kuva © Oona Sarajärvi
Rovaniemeläisten synkkä alkutalvi kirkastui hetkessä, kun RoKi katkaisi tappioputken ja otti odotetun kotivoiton Kokkolan Hermeksestä. RoKin kymmenen ottelun tappioputki alkoi juuri kotona Hermestä vastaan marraskuussa.

Lähtökohdiltaan tilanne otteluun oli kotijoukkueen kannalta raastava vaakakupin ollessa kallellaan vierasjoukkueelle. Rovaniemeläiset olivat hävinneet tähän iltaan mennessä jo kymmenen ottelua perätysten. Hermes koki marras-joulukuun taitteessa seitsemän ottelun tappioputken, mutta sai käännettyä tilanteen ottaen kolme voittoa perättäin ennen joulutaukoa.

RoKi lähti illan otteluun lisäksi erittäin vajaalla miehityksellä, kun sairastupa oli harventanut joukkoja niin, että rovaniemeläisten nelosketjussa pelasi vain kaksi pelaajaa. Merkittävimpiä poissaolijoita olivat sisäisen pistepörssin ykkönen Juhani Tamminen sekä Harri Pälve ja Tuomas Komulainen. Vierasjoukkueen kokoonpano oli jälleen hyvissä kuoseissa.

− Sinisellä sydämellä äjät taistelivat, että ei voi kuin olla tyytyväinen joukkueen taistelumoraaliin, päävalmentaja Petteri Hirvonen kiitteli suojattejaan.

Ottelu sai loppua kohden jännitysnäytelmän merkkejä, kun kuusi minuuttia ennen summeria, RoKin johtaessa 4−2, Hermes pääsi kahden miehen ylivoimalle ja heti sen jälkeen jälleen ylivoimalle pelaten ilman maalivahtia. Kovasta yrityksestä huolimatta vieraat eivät onnistuneet kaventamaan, saati tulemaan tasoihin.

Vauhdilla tila ahtaaksi ja ohjaksiin kiinni

Kotijoukkue RoKi lähti otteluun hyvällä jalalla ja loi painetta nopealla sykkeellä Hermeksen puolustuspäähän. Kokkolalaiset vastasivat karvauspelaamisella, mutta vieraiden riesana oli koko ottelun ajan huolimattomuus. 

− Taisi olla kinkut pahasti vielä mahassa ensimmäisen erän ja vielä toisenkin. Yksinkertaisesti piti tehdä asioita ja taistella, mutta eivät siellä onnistuneet yksinkertaisetkaan asiat eikä taisteltukaan, harmitteli Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula.

Rovaniemeläisten liike ja kova paineistus tuotti tulosta erän loppupuoliskolla. Erän viime minuuteilla RoKin Jarkko Harjula pääsi kiekonmenetyksestä kurvaamaan ylhäisessä yksinäisyydessa Juraj Hollyn vartioimalle maalille ja nostamaan kiekon takakulmaan. Erätauolle jäätiin RoKin 2−0-johdossa.

− Tiedettiin, että Hermes on hyvä joukkue hyökkämään. Pelisuunnitelma oli, että viedään heiltä peli-ilo ottamalla aika ja tila pois. Aika hyvin siinä onnistuttiin koko ottelun ajan, kertoi Hirvonen pelin kulusta.

Toisessa erässä ei paljon tapahtumia ollut. Kiekkoa kuljetettiin päästä toiseen ja peli möyri enimmäkseen laidoissa. Erän loppua kohden Hermes sai hiukan virtaa päälle ja pääsi luomaan hyviäkin paikkoja testaten Paavo Hölsän hereillä oloa.

− Kaveri vei 90 prosenttia kamppailuista. Ei me tuolla valmistautumisella ja ensimmäisellä 40 minuutilla mitään edes ansaittu, Karhula tuumasi.

Kiri, vastakiri ja lopputaistelu.

Viimeiselle 20-minuuttiselle kokkolalaiset löysivät hiukan taisteluakin tullen ensimmäisen kuuden minuutin aikana tasoihin. Hetkeksi rovaniemeläiset hukkasivat otteen pelistä, mutta palautuivat nopeasti tehden jälleen johtomaalin. Hermeksen hakiessa lisämaaleja RoKi vankisti johtoasemaansa Harjulan illan toisella osumalla.

Erän viimeisillä minuuteilla Hermes pääsi tosissaan hakemaan kavennusta perättäisten ylivoimien aikana, mutta hyväkään pyöritys ei tuottanut tulosta ja näin ollen RoKi onnistui ottamaan vihdoin voiton sekä täydet pisteet.

− Kaveri teki enemmän töitä, tappeli ja taisteli voiton eteen. Onnea heille voitosta, Karhula onnitteli RoKia.

− Hyvillä mielin, kun saatin tappioputki poikki. Onhan tätä metsästettykin. Eihän tähän kymmenen ottelun voittoputki pahaa tekisi, korjaisi toiseen suuntaan. Pienistä asioista kiinni, kun on tasaisia pelejä, tyytyväinen Hirvonen mietti lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle