Aleksi Järvisen viime hetken osuma toi täyden pistepotin Espoo Unitedille - ”Tosi iso voitto meille”

MESTIS / Raportti
Aleksi Järvinen ratkaisi ottelun viime hetkillä. (Arkistokuva)
Kuva © Timo Savela
Rovaniemellä kotijoukkue RoKi isännöi Espoo Unitedia. Vauhdikkaasta pelistä muodostui tasainen vääntö, jonka ratkaisua saatiin odottaa aina ottelun viime minuuteille saakka.

Ottelun avauserän ensimmäiset kymmenen minuuttia mentiin vierasjoukkue Espoo Unitedin komennossa. Avausmaali nähtiin jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen, kun vierasjoukkueen Joonas Toivanen iski ylivoimalla kiekon ohi RoKi-vahti Paavo Hölsän Jiri Veistolan ja Aleksi Järvisen loistavasta esityöstä.

Erän puolivälissä vierasjoukkueen Veistola komennettiin kahden minuutin istunnolle koukkaamisesta. Tämän jälkeen erän ensimmäisen puoliskon unessa ollut kotijoukkue sai moottorinsa käyntiin ja loi useita vaarallisia maalintekopaikkoja avauserän toisella kymmenminuuttisella.

Unitedin maalilla loistavan pelin pelannut Nico Vikstén onnistui kuitenkin venymään kerta toisensa jälkeen kiekon tielle pitäen vierasjoukkueen kiinni johtoasemassa. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Unitedin johtaessa ottelua 1−0.

Toisen erän alku noudatti hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin ottelun ensimmäisen erän alkupuolisko, sillä vierasjoukkue hallitsi pelin tapahtumia. Erän ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana pöytäkirjaan merkautettiin yhteensä 18 jäähyminuuttia, joista 14 minuuttia kotijoukkue RoKille.

Ottelun tasoitusmaali nähtiin toisen erän puolivälissä, kun kotijoukkueen Kristian Kangas ohjasi Tino Metsävainion laukauksen ohi United-vahti Viksténin. Tasoitusmaali hyväksyttiin videotarkastuksen jälkeen.

Tasoitusosuman jälkeen ottelun hallinta siirtyi RoKille. Unitedin Jesse Ylöselle tarjoutui toisen erän lopulla kahdesti paikka viedä vierasjoukkue johtoon, mutta RoKin maalilla hyvin pelannut Hölsä nollasi nämä yritykset. Ratkaisuerään siirryttiin 1−1-tasalukemissa.

Ottelun kolmas erä ei juurikaan tarjonnut merkittäviä maalintekopaikkoja kummallekaan joukkueelle lukuun ottamatta Unitedin ylivoimamahdollisuutta erän alkupuolella.

Pitkään näytti siltä, että paremmuus ratkottaisiin jatkoerässä, kunnes vierasjoukkueen Järvinen onnistui reilu minuuttia ennen päätössummeria loistavan yksilösuorituksen päätteeksi tekemään ottelun 2−1-ratkaisumaalin.

− Vauhdikas peli. Tosi iso voitto meille ja olen tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen, summasi Unitedin päävalmentaja Niko Marttila ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle