Katastrofaalinen toinen erä KooKoon turma

MESTIS / Raportti
Päätöserän kiriaika ei riittänyt kotijoukkueelle kun Kiekko-Vantaa voitti ensimmäisen välieräottelun lukemin 3-4 (1-1, 0-3, 2-0). KooKoon uinuessa vastustaja iski toisen erän alkuun kolme maalia kahden minuutin sisään. Vauhdikkaan ja siistin ottelun viimeisen kaksikymppisen aikana kaukalossa nähtiin myös rumia otteita.

KooKoo lähti illan kamppailuun hivenen yllättävin ketjukoostumuksin, kun viime kausina keskelle kotiutunut Timo Nurmberg otti ykkösketjun laidalta poissaolleen Reino Soijärven paikan.

-Viikon verran olemme harjoitelleet tietyillä kentällisillä, ja tänään jouduimme sitten iltapäivällä laittamaan homman uusiksi yllättävien poissaolojen johdosta, Reijo Mansikka myönsi.

Uusittu ykkösvitja aloittikin pelin tehokkaasti. Punavalo syttyi Joni Hallikaisen takana, kun kamppailua oli takana vasta kaksi minuuttia ja yhdeksäntoista sekuntia. Tatu Kattelus laukoi hyvästä paikkaa kovaa yli maalin, kiekko pomppasi pleksistä Nurmbergille. Kokenut hyökkääjä laukoi kiekon miinuskulmasta maalille, ja onnekkaasti lätty löysikin tinesä maalin perukoille Hallikaisen selän kautta.

Vantaan tasoitusmaali näki päivänvalonsa reilu kahdeksan minuuttia myöhemmin. Simo Mälkiä antoi kaamean virhesyötön omalla alueella ja vierasjoukkueella oli aikaa mallata. Teemu Kuusisto otti tyhjät pois, malttoi odttaa Carl Grahnin siirtoa ja antoi sen jälkeen passin Petteri Linnonmaalle, joka sai siirtää pikkumustan tyhjään maaliin.

-Pudotuspeleissä ensimmäisen maalin merkitys on todella suuri. Saimme matsiin surekan alun, mutta kasasimme rivit ja tulimme tasoihin, K-Vantaan Jarmo Kauppi kertasi.

Maalien välillä näyttävät tilanteet olivat harvassa. Tuomas Nikoskelainen ohjasi kiekon kertaalleen hiuksenhienosti ohi KooKoon maalin, ja Jari Raattama antoi tyylipuhtaan avojään pommin harhauttelemaan jääneelle Ilari Filppulalle.

Erän jäähyistä vastasi Kiekko-Vantaa. Petja Pietiläisen kakkosen vieraiden johtomaali oli enemmän kuin lähellä. Tony Grönroos kompuroi hyökkäyssinisellä kiekollisena, ja parivaljakko Heikki Löfman - Tuomas Nikoskelainen pääsi alivoimalla harvinaiseen kaksi-nolla-hyökkäykseen. Ilmeisesti lähes uniikki tapaus yllätti myös kaksikon, sillä niin pahasti pojat homman sössivät.

Tuon, ja Mikko Purasen, jäähyn aikana KooKoo ei ylivoimaansa saanut toimimaan, vaan keskittyi lähinnä sähläilyyn. Jäähyistä huolimatta vantaalaiset olivat erässä hivenen niskan päällä, mistä jo torjuntaluvutkin 8-3 kertovat.

Vantaa hurmoksessa

Erätauolta toiseen erään palasivat molemmat joukkueet täysilukuisina. Kotiyleisön harmiksi KooKoo oli kuitenkin unohtanut jalkansa pukukoppiin - eikä ilmeisestikään kovin hyvin lukittuun, sillä vastustaja vipelsi jäällä kouvolalaistenkin puolesta. Esimakua myrskystä tuli jo ajassa 20.33. KooKoon ykkösviisikko ei saanut kiekkoa pelattua pois oman maalin takaa, ja kosto tuli heti. Tänään tehot 1+1 kerännyt Teemu Kuusisto lämäsi kiekon vastustamattomasti läheltä sisään.

Seuraava vaihto, ja taas kolisi. Tällä kertaa vastahyökkäyksen päätti terävästi Tommi Hannus 28 sekuntia myöhemmin. Eikä siinä vielä kaikki, kuten ostoskanavalla sanottaisiin. KooKoo otti aikalisän ajassa 21.29 ja vaihtoi maalille Sami Heikkisen. Heikkisen pudotuspeliurakka ei kovinkaan kadehdittavasti alkanut, sillä verkot olivat tötteröllä jo neljännen vantaalaismaalin merkiksi vajaan minuutin päästä. Kotijoukkueelle oli tulossa rangaistus, kun Ilari Filppula näki tutun miehen takatolpalla. Puolustaja Jukka Hakkarainen sai ohjata kiekon tyhjiin.

Vantaan todellinen hurmos jatkui vielä seuraavat neljä minuuttia. Kouvolalaiset seisoskelivat jäällä, ihaillen vastustajan vauhtia ja onnistunutta yhden kosketuksen peliä. Heikkinen piti kuitenkin joukkuetta pystyssä, torjuen huimnasti vetoja.

-Toinen erä oli meiltä huikea suoritus. Joukkue piti herättää erätauolla, ja se onnistui. Pikkunäppärät syötöt ja liike pisti toimivat, eikä Grahnkaan ollut aivan vireessä. Maali tai pari siinä olisi pitänyt vielä tehdä, niin oltaisiin säästytty tiukalta lopulta, Kauppi sanoi.

Seuraavan kerran KiVa pääsi myllyttämään Mikko Outisen kakkosen aikana ajassa 28.51. Lähes koko ylivoiman ajan kiekko pysyikin hyökkäyspäässä, mutta KooKoo selvisi tilanteesta ilman lopullista sinettiä. Kotijoukkueen erän ensimmäinen laukaus tuli heti jäähyn päätyttyä. Jari Raattamalla oli hyvin tilaa ja aikaa mallailla, mutta Halikainen torjui kilvellään kovan vedon.

Nelisen minuuttia ennen taukosummeria vantaalaiset saivat vielä hurjan pyörityksen aikaan, mutta Heikkinen torjui puolen minuutin sisään kolme-neljä avopaikkaa. KooKookin sai keskimmäisen kolmanneksen aikana yhden painostuksen alueelle, kun kokoonpanossa Keltanen-Kinnunen-Kattelus ollut trio painoi väkisin. Keltasella olikin loistopaikka kavennukseen, mutta saaliiksi jäi ainoastaan ylivoima Aki Kauppisen tarjottua poikittaista. Kiekko-Vantaa pelasi kuitenkin päätöösminuutit loistavaa alivoimaa, ja koko erän vedot menivät sille suvereenisti 19-4.

KooKoo herää taisteluun

Kolmannen erän piti olla vain muodollisuus, mutta KooKoon kova taistelu oli kuin olikin tuottaa tulosta. Selvässä kolmen maalin johdossa ollut vastustajakin tosin oli jo kovimman yrityksensä jättänyt lepäilemään. Päätöseränkin vieraat tosin aloittivat terävästi. 42 sekunnin pelin jälkeen Tommi Hannus sytytti siirretyn rangaistuksen aikana punavalon, mutta maalia ei hyväksytty sitä edeltäneen selvän käsisyötön johdosta.

Alivoiman aikana Tatu Kattelus punnersi vahvasti ja väkisin kahden vastustajan läpi, ja hankki kakkosen Henri Ekholmille. Kinnusen johtama kakkoskenttä sai ylivoimalla kertaalleen vipinää Hallikaisen maalille, mutta muuten vaisuus vielä jatkui.

Päätöserän ensimmäinen ikävä tilanne nähtiin vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen. Tuomas Nikoskelainen pamautti kovalla vauhdilla Jari Raattaman selästä päin laitaa K-Vantaan vaihtoaition edessä, tehostaen iskun vaikutusta vielä kolauttamalla kyynärpäällä kypärään. Liigan pudotuspeleissä moisista on tarjoiltu jopa pelikieltoja, mutta tästä tilanteesta vantaalaishyökkääjä selvisi kakkosella, ja selkänsä kääntänyt Raattama ilmeisesti varoituksella.

Ylivoimalla KooKoo sai pari loistavaa paikkaa. Parhaimpaan, Simo Mälkiän vetoon, Hallikainen venytti itsensä mahtavasti. Jäähyn loppuhetkillä kyseenalaista osaamista esitti Kauppinen. Kiekon ollessa muualla jo aiemmin pelissä muutaman kerran poikittaista mailaa tarjoillut puolustaja torppasi vauhdilla Ossi Louhivaaraa ristiselkään. Louhivaara tippui jään pintaan tuskaisen näköisenä, mutta Teemu Salminen antoi pelin jatkua pitkään. Paitsiovihellyksen jälkeen linjuri kävi kertomassa tapahtuneesta, ja Kauppinen lähti kahden minuutin istunnolle.

Tämän ylivoiman ja vastusjan hölmöilyn KooKoo käytti hyväkseen. Tomi Lindfors kuljetti kiekon vauhdilla ylös ja levitti Kinnuselle. Nopeasti kiekko pelattiin maalin eteen Mikko Mattilalle, joka nosti ylänurkkaan, kunpeliaikaa oli jäljellä vajaa yksitoista minuuttia.

-Kaikilla tavoin yritimme herätä taisteluun, mutta ei se oikein alkanut. Takaa-ajotilanteessa otimme vielä typeriä jäähyjäkin, Mansikka summasi.

Pari turhaa, vaikkain heppoisesti vihellettyä jäähyä KooKoo nimittäin otti, juuri kun oli kirin alkamisen aika. Puoli minuuttia maalin jälkeen Timo Nurmberg törmäsi maalin takana Hallikaiseen, joka vetäisi piruettien kautta nurin, ja Nurmberg boksiin. Reilu neljä minuuttia ennen armonajan loppumista aitioon joutui vielä Teemu Timoskainen kevyestä koukkimisesta, ja peli näytti selvältä.

KooKoo teki kuitenkin viimeiset minuutin jännittäviksi. Kattelus ja Teemu Somppi lähtivät alivoimalla 2-2-hyökkäykseen, jossa Kattelus löi kiekon viivalta maalille. Hallikainen pudotti kiekon, ja paikalle tuli pakkien sijasta ainoastaan Somppi, joka survoi kiekon sisään ajassa 56.10.

Puolitoista minuuttia ennen päätössummeria Heikkinen luisteli maaliltaan pois, ja KooKoo haki vimmatusti tasoitusta. Vantaalaisillakin oli kaikki keinot käytösssä, sillä kiekkoa sekä heiteltiin että lauottiin katsomoon. Mahdollisuudet murenivat kuitenkin kun Teemu Somppi pamautti Jukka Hakkaraista korkealla mailalla. Hakkarainen jäi makaamaan liikkumattomana, mutta Salminen antoi pelin käydä. Tuomarin empiessä Mikko Pukka oli erittäin lähellä tasoittaa, mutta ei onnistunut. Lopulta linjurit vihjasivat tuomaria tapahtuneesta, ja Somppi sai myöhästyneen kakkosen. Vihellys meni oikein, mutta olisi saattanut ilman Hakkaraisen kuolonkouristuksia ja joukkuekavereiden "tuokaa tänne ambulanssi, tai mieluiten teho-osasto" -merkkejä jäädä viheltämättä. Isku näytti osuneen kainalon seutuville, joten vaikka mies niskaansa piteli, ei pahempaa ilmeisestikään sattunut.

Vielä viimeisillä sekunneilla tällin kohteeksi joutui ottelun tehopelaaja, kolme syöttöpistettä kerännyt Ari-Pekka Pajuluoma. Oman vaihtoaition edessä kikkaillut Pajuluoma ei huomannut piskuista Simo Mälkiää, joka täräytti miehen lähes luukusta sisään. Taklaus näytti puhtaalta, mutta teki ilmeisesti kipeää.

-Peli sai kyllä ikävän lopun ylilyöntien myötä. Katsotaan ja toivotaan, ettei kukaan loukkaantunut, mutta ainakin Pajuluoma satutti olkapäänsä pahasti, Kauppi murehti, muttei suostunut kommentoimaan tuomarityöskentelyä ennenkuin on nähnyt tilanteet videolta.

Myös Mansikka lupasi katsoa samat tilanteet rauhassa.

-Katson pelin nauhalta, ja jos siellä ylilyöntejä tapahtui, niin niihin tullaan puututmaan. En hyväksy törkeyksiä. Mutta kyllähän Louhivaarakin sai aika rajusti poikittaista, kylki on huonossa kunnossa, Mansikka totesi.

Yhteenvedot

Kiekko-Vantaan paikalle saapuneille faneille sekä luotsille lukemat olivat luonnollisesti mieluisat:

-Kokonaisuutena olen todella tyytyväinen peliin. Vikassa erässä pojilla oli pieni pelkotila, mutta selvitimme ensimmäisen tärkeän viisiminuuttisen. Alivoimamaalin päästäminen oli kyllä käsittämätön lapsus, Kauppi sanoi.

Vieraat onnistuivatkin tänään hyvin, ja löivät KooKoon sen omilla aseilla, eli taidolla ja vauhdilla. Kaikki kentälliset pystyivät kontrolloimaan omaa päätä, ja pyörittämään peliä vastustajan päädyssä. Ykköskenttä voitti osuutensa tasaviisikoin 3-1, Tommi Hannus puolestaan nousi pistepörssin kärkeen. Maalivahti Hallikaiselle ottelu ei ollut helppo, mutta mies selviytyi urakastaan - voittajana.

Alavireiselle KooKoolle varsinkin toisen erän vauhtoi oli aivan liikaa, ja epäonnistumiset lisäsisivät tuskaa.

-Emme olleet tänään valmiita peliin, jalat eivät liikkuneet kuten olisi pitänyt. Aivan alkua ja loppua lukuunottamatta pelimme oli seisoskelua ja Kiekko-Vantaa hallitsi täysin. Hyvä että kuitenkin tappelimme kolmannen erän lopussa. Tasoituskaan ei ollut kaukana, mutta ehkä se olisi ollut liikaakin, sillä Vantaa oli tänään sen verran parempi, Mansikka sanoi.

Maalivahteja ei päästetyistä maaleista voi syyttää. Grahnin vaihto oli lähinnä yritys herättää joukkue taistelemaan, ja Heikkinen pelasi mahtavasti maalilla. Kenttäpelaajista lampaanpyllyä näkevät kaikki toisen erän ansiosta, mutta todelliset taistelijat erottuivat yritttämällä vielä tukalassakin tilanteessa.

K-Vantaa puolustaa hankkimaansa kotietua perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle