Vauhdikas ja jännittävä loppu runkosarjalle

MESTIS / Raportti
Hermes ei onnsitunut lisäämään pistetiliään runkosarjan viimeisessä pelissään Kouvolassa, kun kotijoukkue KooKoo oli niukasti parempi luvuin 2-1 (1-0, 0-0, 1-1). TV-ottelun voittomaaliksi jäi Mikko Kinnusen syöttöyritys maalin takaa, jonka loisto-ottelun Hermes-maalilla pelannut Vesa Lahtonen kauhoi epäonnekseen verkon perille. Myös Carl Grahn pelasi kelpo ottelun isäntien veräjän suulla.

Pelin ensimmäisen tilanteen sai Hermes, kun joukkueen paras pistemies Niko Papinaho pääsi puolittaiseen läpiajoon reilun puolen minuutin pelin jälkeen. Veto oli kuitenkin löysä, ja KooKoo pisti lisää pökköä pesään. Seuraavat kolme-neljä minuuttia olivat kotijoukkueen selvää hallintaa. Vähitellen rajusti viikonloppuna urakoinut Hermes sai kuitenkin juonesta kiinni. Kokkolalaispakki Sami Nummen kovan ohilaukauksen jälkeen kiekkoa vietiin vauhdilla päästä päähän.

Vauhtia oli kummallakin, mutta järki ei aina mukana pysynyt.

-En ole tyytyväinen joukkueemme ensimmäisen erän puolustuspeliin, KooKoon Reijo Mansikka totesikin pelin jälkeen.

Noin kuuden minuutin pelin jälkeen Karo Koivunen pelasi taidokkaalla syötöllä Jani Kylmämaalle paikan KooKoon maalin kulmalle, mutta Carl Grahn koppasi puolustajan noston räpyläänsä. Muutama vaihto myöhemmin Tatu Kattelus pelasi vastaavanlaisen paikan Ossi Louhivaaralle, mutta Vesa Lahtosen torjunta oli vähintäänkin yhtä onnistunut.

Ottelun avausmaali syntyi ajassa 9.40. Keskushyökkääjän tontille ilmeisen hyvin sopeutunut Kattelus voitti hyökkäyspään aloituksen, ja Jari Raattama laukoi suoraan syötöstä tarkan maannuoliaisen Lahtosen selän taakse. Maali oli kokeneelle puolustajalle kauden toinen.

Tom Laaksonen järjesti tilaa jäälle viheltämällä reilu puoli minuuttia myöhemmin jäähylle nahinoineen parivaljakon Tero Tourunen - Mikko Outinen. Vieraat aloittivat tasavajaan vahvemmin, mutta Kimmo Salmela joutui ottamaan rangaistuksen Teemu Sompin pyrittyä karkuun. Vaikka tilaa kentällä nyt olikin, ei KooKoo saanut painetta Hermes-päätyyn aikaiseksi.

Täysin viisikoin erää jatkettiin vain pari minuuttia. Grahn oli juuri venynyt maalinsa suulla torjuntaan, kun irtokiekon napannut ja vastahyökkäystä rakentamaan lähtenyt Timo Nurmberg koukittiin nurin. Boksiin kokkolalaisista Antti Räikkönen. Myös Petri Halme ehti vielä hankkia kakkosen erän loppuhetkillä ajettuaan turhaan päin Grahnia vihellyksen jälkeen. KooKoon ylivoima oli kuitenkin saamatonta, joten erätauolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa maalilla.

Lahtonen kovassa koulussa

Toisen erän torjunnat, Grahn: 7, Lahtonen:19, kertovat oleellisen erästä. Toinen kaksikymmenminuuttinen oli KooKoon selvää hallintaa - siitäkin huolimatta että joukkue joutui pelaamaan suhteellisen vaisua ylivoimaansa kuuden minuutin ajan.

-Olimme toisen erän täysin unessa. Lahtosen Vesku piti meitä kyllä siinä pystyssä yksin, Hermeksen Pasi Arvonenkin totesi.

Ensimmäisen kerran Lahtosen syke sai aihetta nousta parin minuutin pelin jälkeen, kun Kattelus ja tänään rannevammaista Jari Keltasta kolmoskentässä tuurannut Antti Huuhka pääsivät kokeilemaan maalintekoa hyvästä hässäkästä. Pari minuuttia myöhemmin Mikko Kinnunen pelasi avopaikan Tomi Lindforsille, joka ei hänkään saanut ohitettua nuorta kokkolalaisvahtia.

Myllytys jatkui, kun Hermeksen tshekkivahvistus Jiri Dobrovolny otti keskialueen kampistaan kakkosen ajassa 25.07. Lahtonen torjui kouvolalaislaukauksia eteensä, ja oli onnekas ettei tämä kostautunut. Huuhka puolestaan sijoitti kiekon ylivoiman loppusekunneilla Ossi Louhivaaran hienon esityön päätteeksi tolpan kautta ohi.

Erän (ja ottelun) puolenvälin paikkeilla KooKoon ykköskenttä sai aikaiseksi kummallisen pyörityksen. Kiekko pysyi Hermeksen puolustusalueella lukuisista purkuyrityksistä huolimatta lähes parin minuutin ajan. Kun kiekko lopulta löysi tiensä neutraalimmalle alueelle, oli vaihtoon meno kummaltakin viisikolta ymmärrettävistä syistä kohtuullisen verkkaista.

Ajassa 22.02 KooKoo sai jo illan viidennen ylivoimansa Aku Joki-Erkkilän jouduttua katsomaan peliä pleksin takaa. Raattaman kova veto ohjautui vain niuaksti ohi maalin, ja kerran llisäosuman torjui puolustaja Kylmämaa hanskallaan maaliviivan tuntumasta. Hermes kuitenkin selvisi, ja saikin rangaistuksen päätyttyä muutaman tilanteenkin rakenneltua KooKoon maalille.

Petri Halmeen toisen kakkosen aikana vierasjoukkue pelasi hyvää ja kurinalaista alivoimaa, eikä kouvolalaiset saaneet kiekkoa kunnolla edes hyökkäysalueelle. Erän lopussa Mikko Outinen otti jäähyn, ja Hermes sai ensimmäisen ylivoimansa: saldona muutama tiukka veto, ja Carl Grahnille huitomisrangaistus summerin soidessa.

KooKoo kestää Hermeksen rynnistyksen

Kolmannen erän alkuun hermes pääsi kahden miehen ylivoimalla lähes minuutiksi. Sami Nummi ja Jani Uski laukoivat muutamaan kertaan, mutta kiekonsiirtely oli aivan liian verkkaista, eikä kova painostus tuottanut todellista vaaraa.

KooKookin pääsi kolmannessa erässä kahden miehen ylivoimalle. Ensin Dobrovolny kamppasi Reino Soijärven tuomari Laaksosen nenän edessä, ja vajaa minuutti myöhemmin seuraa miehelle teki Joki-Erkkilä. Kovin vaaralliselta ei näyttänyt kouvolalaistenkaan touhuaminen, mutta tulosta tuli…

Mikko Kinnunen yritti syöttää kiekkoa maalin takaa avopaikkaan nousseelle Lindforsille, mutta Lahtonen ehti katkaisemaan syötön. Hyvin pelanneen maalivahdin kauhistukseksi miinuskulmasta tullut kiekko pomppasi kuitenkin omasta mailasta sisään. Kahden miehen ylivoimaa olisi ollut jäljellä enää viisi sekuntia.

Reilun yhdeksän minuutin jälkeen KooKoon neloskentän Teemut Timoskainen ja Peltola pääsivät 2-1-vastahyökkäykseen, mutta Lahtonen torjui varmasti. Toisessa päässä Timo Nurmberg lahjoitti pari minuuttia myöhemmin kiekon Jari-Pekka Pajulalle, mutta kolossi tyytyi löysään nostoon läpiajonsa päätteeksi.

Lisäjännitystä lopppuun toi KooKoolle vihelletyt jäähyt. Ensin aitioon marssi Simo Mälkiä ajassa 52.35. Kun Tatu Kattelus sai karvattua kiekon ja oli lähdössä vastaiskuun, nähtiin keskialueella kolmen miehen yhteentörmäys; seurauksena 2+2 (Kattelus) ja auennut nenän varsi (Jani Uski). Tilanne oli tahaton, mutta Laaksosen tuomio oikein. Katteluksen maila nousi Hermes-pelaajan taklauksen voimasta ja osui miesten kaatuessa omaan ketjukaveriinsa kompastunutta Uskia päähän. Kovimman iskun sai onneksi vastaanottaa kypärä, joten kovin pahasti ei kokkolalaistaiturille tilanteessa käynyt.

Viidellä kolmea vastaan Hermes pyöritti peliä vahvasti, mutta tehottomasti. Pitkän 5-4-alivoiman KooKoo selvitti helposti. Louhivaaran karvattua kiekon itselleen ja ajettua röyhkeästi kohti vastustjan maalia, joutui Marko Kotajärvi ottamaan rangaistuksen ajassa 56.31 ja peli näytti selvältä.

KooKoo kuitenkin tupeksi ylivoimansa aikana siniviivalla, ja Mark Gautschi pelasi Dobrovolnyn pomppukiekolla läpiajoon. Tshekkipuolustaja osoitti halltsevansa perinteiset kansalliskikat, ja veivasi upean kavennusmaalin kun peliä oli jäljellä reilu kaksi ja puoli minuuttia.

-Tuollaiset virheet on korjattavissa huolellisuuden kanssa, Mansikka totesi Hermeksen avausmaaliin johtaneesta sekoilusta.

Ajassa 58.45 Laaksonen passitti Katteluksen vielä kertaalleen jäähylle, ja Hermes otti aikalisän. Viimeisen minuutin joukkue painoi päälle kuudella neljää vastaan, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu, joten ottelu päättyi kotijoukkueen niukkaan, mutta ansaittuun 2-1-voittoon.

Pudotuspelien alkamista jo odoteltu

Ottelun sankareita ovat maalivahdit. Lahtonen torjui varmasti yhtä harmittavaa lipsaustaan lukuunottamatta, ja Grahnin kauden kolmas nollapeli oli erittäin lähellä. Puolustuksessa molemmat joukkueet tekivät pudotuspelejä ajatellen liikaa virheitä, esimerkiksi Mikko Pukka oli harvinaisen epävarma. Ylivoima tökki kummallakin, eikä hyökkääjiä voi tehokkuudesta syyttää. Maalipaikkoja varsinkin kotijoukkue kylläkin onnistui luomaan. Muuten molempien peli näytti olevan kohtuullisella mallilla pudotuspelejä ajatellen. Neljä tasiasta Hermes-kenttää aiheuttavat tämän ottelun perusteella vaikeuksia Jukureillekin.

-Emme käyttäneet omia paikkojamme, joten lopusta tuli jännä. Erittäin tyytyväinen olen siitä tsempistä, jota vaihtopenkillä oli, Mansikka sanoi.

Tsemppaus ja yrittäminen ei rajoittunut kuitenkaan vain vaihtopenkille, vaan kaukalossa nähtiin kaksi erittän hyvin taistellutta joukkuetta, mikä lupailee hyvää tulevia pudotuspelejä silmälläpitäen.

-Vaikkei siitä ole puhuttukaan, niin onhan noita pudotuspelejä jo odoteltukin. Luvassa on varmasti kovia, kiihkeitä otteluista ja huikeita taisteluja. Kaikissa pareissa, päätti KooKoon luotsi.

Neljän päivän lepo ennen ratkaisupelejä tuli Pasi Arvosen mieleiseen paikkaan.

-Otteluruuhka näkyi meidän pelissämme. Emme saaneet aikaiseksi odottamaani terävyyttä. Kahta pistettä tavoiteltiin, joten tyytyväinen ei voi olla. Tiukka peli kuitenkin; tahtoa riittää, mutta matkassa oli vähän huonoa onneakin, Arvonen kommentoi.

-Lopussa saimme vielä mahdollisuuden ylivoimalla, mikä oli ihan hyvää. Emme kuitenkaan saaneet maaleja tehtyä, joten parempi joukkue voitti, päätti Arvonen.

Hermes palaa lauantaina Itä-Suomeen, kun joukkue kohtaa Jukurit. KooKoo saa ensimmäiselle kierrokselle vastaansa Hyvinkään Ahmat. Kumpikaan valmentaja ei vielä myöntänyt miettineensä tulevaa vastustajaa tarkemmin. Mansikan mukaan KooKoo saa jalkeille näillä näkymin Petri Anttilaa lukuunottamatta kaikki pelaajansa. Jussi Onnela oli sivussa tänään nilkka- ja Keltanen rannevaivaisena. Lisäksi Antti Huuhka joutui jätätmään leikin kesken kahden erän jälkeen nilkkavamman pahennuttua.

» Lähetä palautetta toimitukselle