KooKoo ja FPS jakoivat pisteet

MESTIS / Raportti
KooKoo ja FPS päätyivät tasalukemiin 2-2 (1-1, 1-1, 0-0) tasoltaan heikohkossa kamppailussa. Lopputulos oli oikeutettu, vaikka tehottomuudesta kärsinyt kotijoukkue ehkä hivenen niskan päällä olikin.

Kouvolan hallissa tuoksui tänään lohikeitto, ja äänessä olivat erätauoilla Lola Odusogan haastattelemat KooKoo-juniorit. Muuta erikoista ottelu ei sitten vajaalle tuhannelle katsojalleen tarjonnutkaan.

Forssalaisten maalia vartioi ottelussa nuori Juha-Matti Taponen, joka pelasi hyvän pelin joukkueen voitokkaassa Ahmat-ottelussa. Pieniä hikikarpaloita Taposen maskin sisään kertyi varmasti jo ensimmäisen minuutin aikana, kun Mikko Outisen roiskaus meinasi pomppia pömpeliin. Ensimmäistä kertaa ottelussa joutui jäähypenkkiin tutustumaan vierailijoiden Asko Rantanen, jolle kyseinen paikka lienee tuttu myös aiemmilta vierailuilta. Ajassa 7.30 alkaneen kaksiminuuttisen aikana ei avausmaalia kuitenkaan nähty - muutamasta kohtalaisesta vedosta huolimatta. KooKoon ylivoimapyöritys päättyi kahdesti Simo Mälkiän haparointiin siniviivalla.

Myös seuraava jäähy tuli palloseuralaisille. Pian Rantasen rangaistuksen päätyttyä boksiin marssi Matti Raunio kampituksesta. Tällä kertaa FPS onnistui pitämään vastustajan poissa alueeltaan ja hankkimaan jäähyn myös vastustajalle, kun epävarmasti pelannut Mälkiä menetti kiekon ja joutui kaatamaan forssalaispelurin. Vierailijatkaan eivät saaneet ylivoimaansa toimimaan. Sen sijaan KooKoolla oli oiva paikka tehdä kauden ensimmäinen alivoimamaalinsa, mutta Taponen kesti Teemu Timoskaisen ja Jari Keltasen lähentely-yritykset.

Reilun viidentoista peliminuutin jälkeen Palloseura joutui jälleen alivoimalle. Tällä kertaa boksiin meni Rantasista toinen, Anssi. KooKoon Antti Huuhka sai keräillä varusteitaan ja varmasti myös ajatuksiaan tovin miehen kovan taklauksen jäljiltä. Nyt kotijoukkueen kankeasti sujunut ylivoima toimi mallikkaasti. Alle puolen minuutin pakkopelin jälkeen Tomi Lindfors antoi loistavan syötön siniviivalta nousuun lähteneelle Mikko Pukalle joka laukoikin ärhäkkäästi. Katsomo ehti jo tuhahtaa, sillä Pukan veto meni keskelle maalia ja suoraan päin heittäytyvää Taposta, mutta jostain kiekko kuitenkin tiensä maaliin löysi.

FPS:n kuitti tuli kuitenkin nopeasti, vain 36 sekuntia myöhemmin, kun tehokaksikko Jukka-Pekka Koistinen ja Matti Raunio karkasivat vastahyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Koistinen heitti luukulle todella hankalan syötön, mutta kokenut maalintekijä Raunio sai vaikeastakin paikasta pistettyä kiekon maalin kattoon. Kerrassaan taitava suoritus Rauniolta. Erän lopussa vierailla oli vielä muutamakin paikka siirtyä johtoon. Ensin Jarno Kantelus sai leipoa kiekkoa KooKoo-maalin edessä todetakseen Carl Grahnin reaktionopeuden, ja aivan viime sekunneilla kiekko vielä pomppi vaarallisesti maalin lähettyvillä.

Tasaista on taas

Toisen erän alkuun KooKoo sai taas ylivoiman, kun jäähylle marssi FPS:n pistekärki Koistinen. Valmista ei kuitenkaan tullut, ja juuri jäähyn loputtua syntyneen ylivoimahyökkäyksenkin pelasti lopulta oikea-aikaisella heittäytymisellään Jussi Kulmala. Muutamaa minuuttia myöhemmin Kantelus kilautti kovan vetonsa KooKoo-maalin tolppaan ja kotijoukkueellakin oli muutama hyvin rakenneltu tilanne. Viimeistely uupui kuitenkin kummaltakin joukkueelta.

Marko Virolainen vihelsi ottelun toisen KooKoo-jäähyn ajassa 27.08 Ossi Louhivaaralle. FPS:n ylivoima oli kuitenkin juuri niin surkeaa kuin tilastotkin osoittavat. Joukkue on tehnyt tällä kaudella vain kaksi ylivoimamaalia. Pian Louhivaaran jäähyn loputtua lihamestari Raunio huitoi itsensä penkille toistamiseen. Louhivaaralle avautui peikka tehdä kauden neljäs maalinsa, mutta mies laukoi avopaikasta ohi. Myös FPS sai mahdollisuuden johtomaalin tekoon, kun virolaisvahvistus Andrei Makrov polki itsensä läpi alivoimalla. Puhti loppui kuitenkin kesken, ja kaukaa lähtenyt laukaus kolisi päätylaudoitukseen.

Ilmassa roikkunut kolmas maali syntyi ajassa 33.13. Tomi Lindforsin kovan laukauksen pysäytti maaliviivalta oma pelaaja, mutta sählingin jälkeen Mikko Kinnunen onnistui sysäämään kiekon Taposen selän taakse. FPS:n tasoitusta ei tarvittu kauaa odottaa tälläkään kertaa. Allekirjoittanut ei valitettavasti saanut mitään tolkkua siitä, kuinka maali syntyi, mutta sen tekijäksi merkittiin rajusti uurastanut Makrov ajassa 35.24. Luultavasti moni muukin luuli Grahnin makaavan kiekon päällä, kunnes forssalaispelurien kädet alkoivat pikkuhiljaa nousta ilmaan onnistuneen suorituksen merkiksi. FPS joutui vielä erän lopussa alivoimalle väärän vaihdon takia, mutta suurempia ongelmia Taposelle ei maalinsa vartiomisessa syntynyt.

Paikat vähissä

Kumpikin joukkue yritti raivokkaasti saada ratkaisua aikaan kolmannessa erässä, mutta todelliset paikat jäivät aika vähiin. Teppo Liukkosen jäähyn viimeisillä sekunneilla FPS-hyökkäys sai pelattua kotijoukkuuen nelikon täysin solmuun, mutta Rami Jokisen otteista puuttui tarvittava terävyys. Toisessa päädyssä kolmeen kenttään tiivistyneen KooKoon valkokypärä Lindfors loi muutaman tekopaikan, mutta onnikaan ei ollut ketjukavereidensa Kinnusen ja Mattilan matkassa. Myös kapteeni Mattila joutui viettämään kaksiminuuttisen yksin, mutta vieraiden esitys ei ollut edelleenkään vakuuttavaa.

Pelin viimeisen kymmenminuuttisen alkupuolella Lindfors törmäsi rajusti päin laitaa. Kotiyleisö protestoi äänekkäästi Virolaisen pätöstä olla viheltämättä tilanteesta rangaistusta, mutta tuomio oli oikea, sillä Lindfors kompuroi tilanteessa itsekseen, eikä onneksi edes satuttanut itseään pahemmin. Erän viimeiset vakavasti otettavat hyökkäykset nähtiin 12-13 peliminuutin tietämillä. Ensin FPS sai painetta aikaan KooKoo-maalille, ja seuraavassa vaihdossa peliä pyöritti isäntien kakkosketju. Viimeisen minuutin alkaessa kuuluttaja joutui pyytämään "hallimestaria kolaamaan ylimääräiset pois jäältä". Tuo ylimääräinen oli oletettavasti tällin kasvoihinsa saaneen Jussi Onnelan verta.

Jatkoajan merkittävin tapaus oli luultavasti Mikko Mattilan luja, mutta puhdas taklaus. FPS:n paras paikka oli Janne Kinnusella, joka veti kuitenkin ohi maalin. Samoin ohi maalin meni myös Timoskaisen ohjaus Reino Soijärven vedosta.

Maalinteko vaikeaa

Maalinteko oli vaikeaa tänään kummallekin joukkueelle. FPS:n hyökkäyksen sielu oli Makrov, jonka kautta lähes kaikki hyökkäykset käynnistyivätkin. Aiemmissa peleissä pisteitä kerännyt Jukka-Pekka Koistinen ei tänään ihmeitä esittänyt. KooKoolta ehjimmin pelasi Kinnusen johtama troikka. Tomi Lindfors loi vaarallisimmat paikat ja aiheutti nopeudelleen ongelmia vastustajille. Kiekko ei vain riittävän usein pysynyt Lindforsin vauhdissa mukana. Timo Nurmbergin johtama ykköskenttä ei sekään kummempaa tarjoillut kolmannen erän yhtä loistavaa vaihtoa lukuunottamatta: varsinkin Reino Soijärvi oli kuin varjo viime kauden maalintekijäminästään.

Toinen tasapuolisen huonosti onnistunut osa-alue oli puolustuksen kiekollinen peli. Harhasyöttöjä ja kiekon menetyksiä nähtiin runsain mitoin kummaltakin joukkueelta. FPS:n Jussi Kulmala toimi kuitenkin muutamassa tilanteessa pelastavana enkelinä, eikä KooKoon avausmaalin laukonut Mikko Pukkakaan aikaansaanut ongelmia. Kunniamaininnan arvoista taistelutahtoa esitti myös kotijoukkueen monivuotinen ikoni Mikko Outinen. Toisen erän lopulla hän heittäytyi kiekon eteen, niin että kipiää teki varmasti, ja jatkoajalla hän pelasi vaihdon loppuun, vaikka Makrovin veto naamaan napsahtikin. Suurimmissa vaikeuksissa olivat KooKoon Simo Mälkiä, jolle tänään sattui liikaa virheitä nimenomaan kiekollisena pelaajana sekä FPS:n Heikki Saarinen. Ensimmäisessä erässä Saarisen ohjaus oli lähellä siirtää KooKoon johtoon, ja sama mies vastasi myös erän komeimmasta pommista. Puhtaan keskialueen taklauksen kohteena oli kuitenkin seurakaveri Tapio Ahtonen. FPS:n viimeisenä lukkona ollut Juha-Matti Taponen pelasi hyvän ottelun ja saanee peliaikaa myös jatkossa.

KooKoon Reijo Mansikka oli tyytyväinen pisteeseen, vaikkei esitystä kehunutkaan.

- Emme pelanneet kovinkaan näyttävää peliä, mutta tärkeintä on, että saimme "tappioputken" poikki. FPS käynnisti vastahyökkäyksensä vaarallisesti ja käytti hyvällä prosentilla tekopaikkansa. Maalinteko on tällä hetkellä vaikeaa meille. Kavereilla on kädet jäässä, kun kiekko pitäisi pistää ylänurkkaan, Mansikka murehti.

Vieraisen Pekka Laksola oli samoilla linjoilla kollegansa kanssa.

- Surkean toisen erän jälkeen täytyy olla tyytyväinen pisteeseen. Ensimmäisessä erässä otimme liikaa jäähyjä, mutta tasaviisikoin pystyimme hyvään peliin. Toisessa erässä pelimme sekosi, ja KooKoolla olisi ollut sauma ratkaista matsi. Lopussa sitten skarppasimme, ja meillä oli mahdollisuuksia jopa voittomaaliin, Laksola kertasi.

FPS:n riveissä pelasi HPK:sta lainassa oleva puolustaja Janne Juppo. Juppo on polvileikkauksista johtuen vielä vajaakuntoinen ja hakee liigavauhtia Forssasta. Laksola ei osannut vielä sanoa kuinka pitkään vasta pari viikkoa treenanneen Jupon Forssan-komennus kestää, mutta puhui alustavasti kuukaudesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle