KeuPa runnoi SaPKoa jo avauserässä - "Eipähän tuossa paljoa jakoja ollut"

MESTIS / Raportti
KeuPa jatkaa sarjakärjessä.
Sarjakärki KeuPa otti vahvan avauserän myötä täydet pisteet kahden tappiollisen ottelun jälkeen. Lauantain kamppailuun kolmen ottelun voittoputkessa lähtenyt SaPKo nöyrtyi keuruulaisille lopulta lukemin 2−5.

KeuPan laaja hyökkäyskoneisto näytti osaamistaan täydellä voimalla, kun joukkue rynnisti jo 11. peliminuutilla 4−0-johtoon. SaPKon maalin suulla aloittanut Joonas Toivonen vaihtui Roope Urpolahteen ajassa 9.44 Joose Antosen 3−0-osuman jälkeen.

− Eipähän tuossa paljoa jakoja ollut. Ensimmäinen kymppi neljä-muna, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen aloitti lehdistötilaisuuden puheenvuoronsa.

 Keuruun nimekäs joukkue näytti, mistä se on tuon sarjakärjen ansainnut. Ei kyllä minkäännäköistä palaa ollut tänään, Räsänen myönsi.

Voimakkaan KeuPa-rynnistyksen osakseen saanut SaPKo laukoi ensimmäistä kertaa ykkössektorilta seitsemän minuutin jälkeen. Kotijoukkue puolestaan rynnisti järjestäen maalintekosektorille ja laukoi peräti kuudesti aivan maalin edustalta.

KeuPa voitti lukuisia kaksinkamppailuja erityisesti hyökkäysalueella, eikä SaPKo saanut katkottua joukkueen pitkiä hyökkäyksiä. Keuruulaiset eivät peruutelleet vaan iskivät SaPKon puolustukseen kiinni välittömästi kiekon menetyksen jälkeen, mistä oiva esimerkki oli Niko Ahoniemen 2−0-osuma läpiajosta.

SaPKon maalille vaihdetulla Roope Urpolahdella riitti tuttuja viime kauden kotihallissa.
SaPKon maalille vaihdetulla Roope Urpolahdella riitti tuttuja viime kauden kotihallissa.

KeuPa pysyi edellä loppuun asti

SaPKo avasi maalihanansa Kalle Saramäen 1−4-kavennuksella ajassa 12.51. Se ei kuitenkaan kyennyt täysin pyristelemään pois KeuPan otteesta, sillä kotijoukkue laukoi toisessa erässä ykkössektorilta 12 kertaa tasaviisikoin.

− Neljään kenttään tuollainen kasa hyökkääjiä, joilla on Liiga-kokemusta. Kyllä varmaan Mikolla tulee jossain vaiheessa hankaluuksia pitää kaikki tyytyväisenä, Räsänen kommentoi.

Joonas Niemelä kasvatti keuruulaisten johtoa punnertamalla laidasta maalille ja ujuttamalla kiekon ohi Urpolahden. Päävalmentaja Mikko Heiskanen oli tyytyväinen siihen, miten joukkue palautui perjantaisen IPK-tappion jälkeen.

− Varsinkin puolustussuuntaan heikkoa tekemistä ollut meillä. Eilen Iisalmessa pidettiin palaveri, ja joukkue veti siitä onkeensa. Vastasi kyllä huutoon.

Päätöserässä SaPKon Matias Lainio kaunisteli lukemia vielä 2−5:een. Joukkueella oli vielä useita tilaisuuksia lisäosumiin muun muassa kahden tyhjän maalin muodossa. KeuPa-vahti Sebastian Ylönen selvitti loput tilanteet maalin edustalla.

KeuPa sen sijaan pelasi hieman pienemmällä vaihteella. Joukkue kontrolloi pelitapahtumia kiekottomana ja kiekollisena, mutta laukoi ykkössektorilta enää kolmesti.

− Tarkoituksella ollaan menty neljällä kentällä loppuun asti. Jokainen saa harjoitella puolustamista. On siinä paljon vielä tekemistä, Heiskanen kertoi.

Keuruulaiset jatkavat sarjakärjessä 18 pisteellä. Eroa toisena olevaan Jokipoikiin on kolme pistettä, mutta joukkue on pelannut kaksi ottelua joensuulaisia enemmän.

Vahvasta alkukaudesta huolimatta päävalmentaja Heiskanen myönsi avoimesti joukkueen kehityskohteet.

− Meillä on työsarkaa ihan älyttömästi puolustuspäässä: PAPP:ssa, keskialueen KAPP:ssa ja HAPP:ssa, ties missä PP:ssä. Kyllä se paranemaan päin on, ja tästä on hyvä jatkaa, mutta työsarkaa on.

» Lähetä palautetta toimitukselle