KeuPa murskasi Kiekko-Vantaan kärkikamppailussa - "Muutama hiihtelijä lähtee taas huilaamaan"

MESTIS / Raportti
Jere Helenius toimi kapellimestarina kotijoukkueen voitossa.
KeuPa otti vakuuttavan 7−2-voiton Kiekko-Vantaasta perjantai-illan kärkikamppailussa. Kotijoukkueen maalijuhlia johtivat Teemu Huttu ja Jere Jääskeläinen, jotka tehtailivat komean pistesaldon. Keuruulaisten kokoonpanosta puuttui yhteensä yhdeksän pelaajaa, jotka olivat JYPin liigajoukkueen mukana.

Ottelun alkuhetket mentiin vahvasti vierasjoukkueen hallinnassa, joka aloitti ottelun mainiosti.

Ensimmäisenä maalinteossa onnistui kuitenkin kotijoukkue, kun Jere Helenius karkasi puolittaiseen läpiajoon ja sai kuin saikin lyötyä kiekon kahden puolustajan välistä, ja samalla vierasmaalivahti Jani Kauton jalkojen välistä verkon perukoille.

Lohipaidat tulivat kuitenkin nopeasti tasoihin. Keuruulaiset ehtivät johtaa ottelua vain 13 sekuntia, kunnes vantaalaisten kultakypärä Juuso Perttilä rokotti hieman lepsusti puolustanutta kotijoukkuetta.

Molemmat joukkueet pääsivät avauserässä kokeilemaan kahdesti ylivoimaa mutta kumpikaan ei näitä pystynyt hyödyntämään. Sen sijaan Kiekko-Vantaan pelatessa kahden miehen ylivoimaa maalin iskikin KeuPa. Vantaalaisten Sakari Turtianen epäonnistui rankasti hyökkäyspään siniviivalla ja Teemu Huttu karkasi läpiajoon. 26-vuotias keskushyökkääjä ei erehtynyt vaan veivasi komeasti kiekon maaliin.

Ottelun toista erää oli pelattu vain reilun minuutin verran, kun Huttu iski illan toisella osumallaan KeuPan jo kahden maalin karkumatkalle.

Hutulta tuntui onnistuvan vantaalaisnippua vastaan kaikki, sillä vain minuutti edellisestä maalista ja KeuPa karkasi hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Tällä kertaa Huttu tarjoili loistavan syötön takatolpalle, josta Markus Jokinen niittasi lukemiksi jo 4−1. Osuma oli jo kotijoukkueen toinen alivoimamaali ottelussa.

Vierailijat onnistuivat kavennuksessa, kun toista erää oli pelattu reilut kuusi minuuttia. Emil Leppänen lähetti kiekon viivalta kohti KeuPa maalia, josta Miro Mäkinen ohjasi kiekon lähietäisyydeltä jättäen kotijoukkueen maalia vartioineen Samuli Tervon voimattomaksi.

Ennen toisen erän loppua KeuPa lisäsi karkumatkansa jälleen kolmeen maaliin. Helenius onnistui toisena pelaajana kotijoukkueesta iskemään kaksi maalia noustessaan ylivoimahyökkäyksen päätteeksi maalille ja ujuttaessaan kiekon vantaalaisten maaliin.

"Isoja muutoksia täytyy tehdä"

Vierasjoukkueen päävalmentaja Pasi Arvonen ei ollut alkuunkaan tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

− Numerot eivät valehtele, kotijoukkue oli tänään selkeästi parempi. Aika surkuhupaisaa meidän pelaaminen on tällä hetkellä. Ylivoima oli aivan katastrofi. Isoja muutoksia täytyy tehdä ja rohkeammin. Otan omaan piikkiini siinä. Meillä on muutama terve mies, joilla on korkea työmoraali kokoajan. He ansaitsevat myös peliaikaa. Muutama hiihtelijät lähtee taas huilaamaan, Arvonen antoi palaa ottelun jälkeen.

Päätöserän alkuun vierailijat loivat useamman tekopaikan, mutta kotijoukkueen maalilla Tervo pelasi hienon ottelun.

Ottelun tärkeys näkyi molempien joukkueiden otteissa ajoittaisena tunteiden kuumentumisena. Useammankin tilanteen jälkeen nähtiin pienimuotoisia torikokouksia. Molemmat joukkueet pelasivat myös fyysistä peliä, ja ottelussa nähtiin useita kovia taklauksia.

Yksi kovista taklauksista nähtiin, kun ottelua oli vajaat seitsemän minuuttia jäljellä. Pitkän neuvonpidon päätteeksi ottelun tuomaristo ajoi vierasjoukkueen Joakim Kukkosen suihkuun ryntäämisestä. Näin kotijoukkue sai vielä ottelun loppuun viiden minuutin ylivoiman.

Ensin ylivoimalla onnistui kotidebyyttiään pelannut Ville Petman ja tämän jälkeen Helenius kasvatti pistetiliään vielä tarjoilemalla syötön Aleksi Luhtalammen viimeistelemään 7−2-maaliin. Nämä jäivät myös ottelun loppulukemiksi ja KeuPa nappasi komean voiton vankistaen asemaansa sarjakärjessä. Kotijoukkueen Helenius kartutti pistetiliään komeasti saalistaen tehot 2+3=5 ja Huttu puolestaan kasasi tehot 2+2=4.

KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen oli luonnollisesti virkaveljeään huomattavasti tyytyväisempi näkemäänsä.

− Tänään ei ollut sellaista huolimattomuutta mikä meitä on aiemmin vaivannut. Tunnetta oli paljon pelissä tänään ja erittäin olen ylpeä tuosta joukkueesta. Erittäin tyytyväinen olen, Heiskanen iloitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle