KeuPa nitisti Hermeksen kahdeksassa minuutissa

MESTIS / Raportti
Tarkkasen tehot olivat 0+2. Puolustajan iltapuhde oli muutenkin tasapainoinen.
KeuPa ja Hermes metsästivät kumpikin kauden avausvoittoaan Keuruulla pelatussa ottelussa. Siitä, kumpi kolme pistettä lopulta nappasi, ei jäänyt epäselvyyttä.

Hermes oli ottelussa alusta asti altavastaaja. Joukkueen liike tuntui olevan täysin riittämättömällä tasolla verrattuna kotijoukkue KeuPaan. Lisäksi joukkuepuolustus ontui heti avausvaihdoista lähtien ratkaisevalla tavalla. 

Ottelu oli käytännössä ohi jo kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun KeuPa oli latonut kolme helppoa maalia ohi kokkolalaisjoukkueen maalivahti Joonas Kuuselan. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä maalissa Hermes-puolustus ja Kuusela olivat pahasti ulapalla, kun KeuPan hyökkääjät tekivät tuhojaan. 

Vielä kun Juusö Mörsky viimeisteli avauserän loppuun 4-0-maalin, oli vierasjoukkueen valot sammutettu. 

Hermeksen henkinen kantti ei kestänyt

Ottelun isoin teema oli vierasjoukkueen henkinen kestävyys. Se loisti täysin poissaolollaan. Maalitkin jäivät Keuruun perjantai-illassa Hermeksellä unelman tasolle. Sekä Ossi Ikonen että Miika Franssila lanasivat vastustajan pelaajan törkeästi päin laitaa, mutta kumpikin sai ulosajon sijaan vain 2+10 minuutin rangaistuksen.

Kolmannessakin erässä muun muassa Ville Rajala kävi erittäin kuumana ja huitoi kaikkea, mikä liikkuu. Rajalan ottelu päättyi lopulta ulosajoon. Ottelussa nähtiin lisäksi myös yksi tappelunpoikanen, kun Franssila ja Jesse Pelamo selvittelivät välejään fyysisen kanssakäymisen keinoin.

Kun vielä toisen erän ainoasta maalista vastasi kotijoukkueen Joni Suutari ylivoimapelin alkusekunneilla, oli ottelu paketoitu.

Kolmas erä ei tarjonnut pelillisesti mitään uutta, vaan KeuPa kontrolloi peliä lähes miten tahtoi, ja nappasi kolme sarjapistettä lopulta tyylikkään esityksen jälkeen. Loppunumerot isäntien hyväksi 7-0. Päätöserän maaleista vastasivat Emppu Pulliainen ja Riku Pitkänen.

KeuPan maalilla pelannut Antti Karjalainen sai nollapelin tililleen lopulta varsin helposti.

Joukkueet pelaavat seuraavan kerran ensi keskiviikkona, kun Hermes isännöi K-Vantaata ja KeuPa matkustaa Jokipoikien vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle