Ketterä tehokas myös Imatralla - "Nyt on kiva päästä vähän harjoittelemaankin"

MESTIS / Raportti
Ketterä juhli useaan otteeseen SaPKon kustannuksella.
Kuva © Antti Varonen
Ketterä nappasi viikonlopustaan lopulta täydet kuusi pistettä, kun se voitti SaPKon myös lauantaina Imatralla. Joukkue meni ensimmäisen ja toisen erän aikana jo 4−0-johtoon, eikä SaPKo saanut kurottua kiristään huolimatta eroa umpeen.

Ketterä kruunasi voitokkaan viikonloppunsa SaPKoa vastaan 6−3-voittoon. Imatralaiset lähtivät päätöserään neljän maalin etumatkalta, joka kantoi lopulta voittoon SaPKon kiristä huolimatta.

− Nämä kuusi pistettä tältä viikonlopulta lämmittävät todella paljon mieltä. Nyt on kiva päästä vähän harjoittelemaankin, onhan tässä pelattu, Ketterä-luotsi Matias Lehtonen summasi.

SaPKon kannalta viikonlopusta muodostui lopulta pettymys. Päävalmentaja Pasi Räsänen ei kaarrellut sanomissaan ja antoi samalla Ketterälle tunnustusta.

− Mennään takaisin sorvin ääreen. Lopetetaan kuvittelu ja ruvetaan tekemään paskaista työtä.

− Kyllähän tuo niin laadukas joukkue on Ketterä tällä hetkellä. Kaikki vähättelee Ketterää, mutta se on erittäin kova joukkue.

Ottelun avauserässä Ketterä osui maalipuiden väliin kahdesti Santeri Vuotin ja Saku Viskarin johdolla. Joukkue laukoi erässä ykkössektorilta 11 kertaa ja iski aivan maalin läheisyydeltä. 

− Saatiin aika laadukas startti. Paikoista maalit ensimmäisessä erässä, Lehtonen kehui ottelun alkua.

Ketterä avauserän jälkeen ratkaisevan tehokas

SaPKo otti avauserän lopulla kaksi rangaistusta, minkä myötä Ketterä pääsi heti toisen erän alkuun kahden miehen ylivoimalle. Ensin Janne Kettunen naulasi lukemat 3−0:aan, ja minuuttia myöhemmin Tomi Iso-Mustajärvi kasvatti johdon neljään maaliin.

− Toisen erän alkuun ylivoimalla pääsivät iskemään ne jätkät, keiltä sitä odotetaankin, Lehtonen totesi.

− Ne jäähyt sotkivat meidän pelin lopullisesti, ei saatu alivoimaa kuriin, Räsänen sanoi.

Savonlinnalaiset avasivat maalihanansa vasta ajassa 46.46, kun Sport-laina Tony Sund ohitti maalilla huhkineen Jere Myllyniemen. 2−4-kavennus tuli viisi minuuttia myöhemmin Kasper Piitulaisen lavasta.

− SaPKo tuli kovaa, ja meidän piti olla siihen valmiita. Jotenkin ei oltu ihan kuitenkaan.

− Pitäisi pystyä olemaan tylympi. Oli se johtoasemassa pelaaminen laadukkaampaa kuin ennen, mutta vieläkin siinä pitää olla kärsivällisempi, Lehtonen analysoi.

Saku Viskari pysäytti vierasjoukkueen orastaneen kirin ajassa 54.32, vaikka Kalle Saramäki kavensi lukemat myöhemmin vielä 3−5:een. Tyhjään maaliin loppulukemat 6−3 viimeisteli Janne Kettunen.

− Ei saatu joukkueesta sitä irti, mitä pitäisi saada, SaPKo-luotsi myönsi.

Avauserässä Ketterä oli joukkueista hallitseva osapuoli, eikä SaPKo päässyt toteuttamaan pelisuunnitelmaansa ihanteellisella tavalla. Kahdessa seuraavassa erässä SaPKo paransi ja laukoi ykkössektorilta yhteensä 25 kertaa.

Imatralaisten johto oli kuitenkin jo ratkaisevan suuri. Ketterän tehokkuus toisessa ja kolmannessa erässä oli hurjaa, sillä se iski peräti kolme maalia kahdeksasta ykkössektorilta lähteneestä laukauksesta.

− Ketterä ratkaisi ylivoimillaan tuon pelin ja oli parempi tänään. Nälkäinen, söi kiekkoja, Räsänen kertasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle