Kiekko-Vantaa tiukkaan voittoon Ketterästä - Vantaan virolaisnuorukaisen avausosuma ratkaisi

MESTIS / Raportti
Perttilä vastasi vantaalaisten avausosumasta Ketterää vastaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Ketterä ja Kiekko-Vantaa väänsivät tasaisesti pisteistä Imatran keskiviikkoillassa. Vantaalaisvierailija vei ottelusta lopulta täyden pistepotin 2−1-numeroin. Ottelun ratkaisijaksi nousi ensimmäisen Mestis-maalinsa iskenyt Robert Arrak.

Ketterä ja Kiekko-Vantaa kamppailivat avauserässä tasaisesti ja peli aaltoili vauhdikkaasti päästä päähän, mutta kumpikaan joukkue ei kuitenkaan aivan huippupaikoille päässyt.

Vantaalaisvierailija onnistui erän lopussa iskemään avausmaalin, kun kultakypärä Juuso Perttilä nousi laitaa pitkin ja yllätti rannelaukauksellaan 11 kertaa erässä kiekon tielle venyneen Santeri Lipiäisen.

− Oltiin alussa vähän telineissä, eikä saatu sellaista alkua kuin kotona yleensä. Siinä eka erä katseltiin ja vähän jopa väisteltiin vastuuta, kun omista piti lähteä. Siinä oli tekemistä hyökkäyspelaamisessa, kun hyökkäyksiinlähdöt kääntyi hyvin äkkiä omiin, totesi Ketterä-luotsi Matias Lehtonen.

Toiseen erään Ketterä sai loistoalun, kun Janne Kumpulainen pääsi tarjoilemaan poikittaissyötön Joona Jääskeläiselle, jonka aloituspisteen tuntumasta suoraan syötöstä lähtenyt veto painui etukulmaan.

Imatralaisryhmä oli erän alkupuoliskolla muutenkin hallitsevampi osapuoli ja loi useamman tilanteen Jani Kauton vartioimalle maalille.

Hieman ennen erän puolta väliä virolaishyökkääjä Robert Arrak vei kuitenkin Kiekko-Vantaan uudelleen johtoon läpiajosta. Kolmatta otteluaan Jokereiden A-nuorista vantaalaisryhmässä lainalla pelanneelle 18-vuotiaalle hyökkääjälle maali oli ensimmäinen Mestiksessä.

− Saatiin hyvä startti pitkän bussimatkan jälkeen ja pelattiin hyvää kiekollista peliä. Arvattiin, että Ketterä tulee kovaa toiseen erään ja niinhän se tulikin. Siinä meillä oli vaikeuksia kiekollisessa pelissä ja kaveri pääsi prässäämään meitä paremmin, mitä ensimmäisessä ei pystynyt, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen kommentoi.

− Hieman terävöitettiin pelaamista toiseen erään ja saatiin hyvä draivi päälle. Muutamia merkkausvirheitä sattui, mistä Kiekko-Vantaa sai paikkoja, mutta Lipiäinen hoiti ne hyvin. Itsekin saatiin ihan hyviä hyökkäysmyllyjä, mutta joku jäi siitä uupumaan. Joku tolppa tai ylärima sisään, niin olisi voinut olla erinäköistä, Lehtonen pohti.

Ketterä haki päätöserässä vimmatusti tasoitusmaalia, mutta ei päässyt maalirautoja lähemmäs toista osumaa.

Ottelun loppuhetkillä ilman maalivahtia pelatessaan se sai kiekon maaliviivalle saakka, kun Mikko Kokkosen siniviivalaukaus kimpoili tolpasta, mutta vantaalaisryhmä onnistui siivoamaan sen pois maalilta. Kun Kiekko-Vantaakaan ei onnistunut lisäämään johtoaan tyhjään maaliin, kirjattiin loppulukemat 1−2.

− Tiukka vääntö, ehkä vähän puolustuskannalle jouduttiin tuohon kolmanteen erään. Aina takaa-ajajan on helppo paineistaa tuossa. Molemmilla paljon hyviä maalipaikkoja, mutta ehkä me oltiin vähän onnekkaampia. Siinä oli ylärimaa ja maaliviivalla pari kertaa kävi kiekko. Kova ottelu meille, jouduttiin kaikki puristamaan, mitä tuosta joukkueesta lähtee, Arvonen summasi.

− Tämä on jääkiekkoa ja parempi voittaa, se näkyy aina taululla. Olen kuitenkin tyytyväinen meidän puolustuspelaamiseen, mutta suorahyökkäyspelaamisen kanssa oltiin tänään vähän ongelmissa. Ihan ok esitys tänään, mutta ihan ok ei riitä Kiekko-Vantaan tasoista joukkuetta vastaan. Nolla pistettä, mutta meidän matka jatkuu, päätti Lehtonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle