Ketterä viilettää voittoputkessa - ”Mestistä parhaimmillaan”

MESTIS / Raportti
Jesse Juntheikki ratkaisi ottelun maaleillaan. (Arkistokuva)
Kuva © Antti Varonen
Sarjanousija Ketterän vahva loppuvuoden vire jatkui Jokipoikia isännöidessä. Voitolla imatralaiset vankistivat asemiaan Mestiksen viidentenä, tappio puolestaan pullautti Jokipojat pudotuspeliviivan alle.

Syyskauden rankkaritappioon päättänyt Jokipojat oli ottelun alkupuolen hienokseltaan niskan päällä. Avauserässä molemmat joukkueet puolustivat tarkemmin ja paremmin kuin hyökkäsivät. Parhaille paikoille erässä pääsi vierasjoukkue.

Kotijoukkueen päävalmentaja Matias Lehtonen antoi Jokipoikien pakistolle ansaittua tunnustusta.

− Ensimmäinen erä oli hakemista. Ei oikein päästy ensimmäiseen viiteenkymmeneen minuuttiin pelipaikoille keskustaan. Jokipoikien puolustus on kohtalaisen tiivis.

Toista kertaa Mestis-kiekon merkeissä Imatralla vieraillut joensuulaisryhmä siirtyikin avauserässä johtoon Mika Koiviston maalilla. Aivan yksin maalin edustalle unohdettu Koivisto ei Ville Halosen tarjoilusta erehtynyt. Ketterän tasoitus nähtiin aivan toisen erän alussa, kun Jere Laine onnistui avauserästä jääneellä ylivoimalla.

Imatralaisten maalivahtiongelmasta on puhuttu paljon, ja illan ottelu näytti puheille ainakin osasyyn. Kotijoukkueelle kiekkoja torjunut Jere Myllyniemi oli halki kamppailun vaikeuksissa torjunnoissaan ja päästi kosolti kakkoskiekkoja. Epävarmuutta esiintyi etenkin kakkoserässä, jossa hyvin esiintynyt vieraiden Joonas Larinmaa upotti pelivälineen avoimeen etuyläkulmaan.

Erän lopulla vieraiden kultakypärä Oskari Lehtinen tuli taklatuksi oman vaihtoaitionsa aukinaiseen oveen ja hoippui pukukoppiin olkapäätään pidellen. Vieraat sisuuntuivat tilanteesta toden teolla ja saivat erän lopulla ylivoimaakin, mutta summeri pelasti isännät.

Makeaa mahan täydeltä ennätysyleisölle

Vielä päätöserän alussa kaikki näytti joensuulaisittain hyvältä. Erän avausminuutilla vieraiden Oula Uski vei vieraat kahden maalin karkumatkalle ylivoimamaalillaan.  Jere Laine  toi isännät rangaistuslaukauksellaan ja illan toisella maalillaan tasoihin, mutta nelosketjun Teemu Holttinen venytti maalillaan isäntien johdon taas kahteen osumaan.

Maalia edelsi Ketterän hyökkäyksestä alkunsa saanut merkillinen tilanne. Vieraiden puolustaja Roni Viirlas ja kotijoukkueen hyökkääjä Laine takertuivat maalin kulmalla toisiinsa ja alkoivat jo tapailla kehruuvalssin askelia. Tämä hämmensi kotijoukkuetta siinä määrin, että vieraat pääsivät kuin varkain tuloksekkaaseen ylivoimahyökkäykseen.

Päätöserässä nähtiin kaiken kaikkiaan seitsemän maalia. Paikalle tullut yli tuhatpäinen yleisö sai totisesti rahoilleen vastinetta.

Ketterän kolmas maali tarkistettiin videolta, mutta Timo Niemeä ei katsottu häirityn tilanteessa. Käytännössä Niemen alitse survottu tahtomaali merkittiin kolmosketjua johtaneen Erno Ripatin nimiin.

Ketterä viime hetkellä rinnalle ja ohi

Vajaat kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa Jesse Juntheikki otti joukkueensa reppuselkään. Kun syöttöpaikka oli hyökkäyspäässä pelattu pois, mies kiemurteli itse maalille ja suupaisi kiekon lusikkapuolelta ohi Niemen.

Seuraavalla minuutilla Juntheikki pääsi yllättävänkin helposti Niemen kanssa nokikkain ja upotti kiekon tämän taakse toistamiseen. Loppulukemat 6−4 nautiskeli tyhjiin Janne Kettunen.

Jokipoikien pääkäskijä Jouni Varis oli ottelun jälkeen vähäsanainen.

− 55 minuuttia ok, sitten sulimme Ketterän edessä täysin. Se on anteeksiantamatonta, mutta se pitää vain kestää. Koville ottaa tuo loppu.

Lehtonen keskittyi maukkaan voiton jälkeen positiiviseen.

− Hieno tunnelma oli hallissa. Oli hyvälaatuinen jääkiekko-ottelu, vauhdikasta peliä ja hyviä kamppailuja. Tämä oli Mestistä parhaimmillaan, Lehtonen naulasi.

Erityisen tyytyväinen Ketterä-käskijä oli Laineen ja Juntheikin onnistumisista.

− Kokeneet äijät ottivat porukan reppuselkään, kuten odotetaankin ottavan. Todella hieno suoritus heiltä. Nousujohteinen matsi, ihan tyytyväisiä ollaan, totesi Lehtonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle