Kiekko-Vantaa huimassa vauhdissa - "Meitä nöyryytettiin"

MESTIS / Raportti
Pekka Niemimaa tehtaili tehopisteet 0+4.
Keskiviikon Mestis-kierroksella Tikkurilan Urheilupuistossa kotijoukkue Kiekko-Vantaa kukisti LeKin suurinumeroisesti 7-2.

Kiekko-Vantaa voitti keskiviikon Mestis-kierroksella Tikkurilassa Lempäälän Kisan suurinumeroisesti 7-2. Voittonsa myötä Kiekko-Vantaa on voittoputkessa omassa kotiluolassaan. LeKi-voitto oli Kiekko-Vantaan kahdeksas peräkkäinen kotona.

Kiekko-Vantaa karkasi toisessa erässä karkumatkalle, jota LeKi ei pystynyt ajamaan kiinni. Kiekko-Vantaan pistelinkoja olivat Pekka Niemimaa (0+4), Toni Leinonen (2+0) ja Patrik Moisio (2+1).

LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela ei säästellyt sanojaan lehdistötilaisuudessa.

− Saimme kohtuullisen alun peliin. Olimme pelissä kiinni, mutta sitten tuli iso kiekollinen virhe. Sen jälkeen vastustaja nöyryytti meitä, Kuusela kertoi.

Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä tiesi ratkaisun avaimista.

− Peliinlähtö ei onnistunut. Kaikki tekeminen kesti ja kesti. Pystyimme hyvin petraamaan, Mälkiä sanoi.

Kiekko-Vantaan vaimea alku, LeKin komennossa

LeKi lähti otteluun vahvasti. Se sai aikaan pitkiä hyökkäyksiä Kiekko-Vantaan puolustusalueella ja taklasi hanakasti. Lempääläläiset hallitsivat ensimmäistä erää, mutta vantaalaiset pääsivät enemmän ja enemmän peliin mukaan. Kiekko-Vantaan liike oli olematon, ja LeKi pääsi iskemään myös ottelun kuparisen rikki.

LeKi teki maalin 1-0:aan maalinedushässäkän tuloksena ylivoimalla. Viimeisimpänä kiekkoon koski Waltteri Hopponen. Kiekko-Vantaa alkoi taklata vähintäänkin yhtä hanakasti kuin LeKi.

Molemmissa kenttäpäädyissä maalivahdit pelasivat mukiinmenevän iltapuhteen. LeKin maalipuiden välissä loisti Christian Heljanko, kun Kiekko-Vantaa luotti Jani Kauton torjuntatyöhön.

Kiekko-Vantaa taisteli vauhdikkaasti, ja palkinto tuli muutaman ylivoimahyökkäyksen jälkeen ajassa 16:47, kun Frank Gymer laukoi suoraan syötöstä tasoituksen 1-1:een. LeKi hallitsi kuitenkin ensimmäistä erää ja voitti useimmat kaksinkamppailut.

Kiekko-Vantaa nöyryytti LeKiä

Toiseen erään lohipaidat lähtivät painostamaan. Ensimmäistä kertaa ottelussa LeKi oli pinteessä omassa päädyssään. Se ei saanut kiekkoa oikein millään keskialuetta pitemmälle, ja Kiekko-Vantaa iski kuudessa minuutissa lukemat 4-1:een. Maalia tuulettelivat Moisio kaksi kertaa, Leinonen ja Joonas Hyttinen.

Toisessa erässä tunteet nousivat pintaan torjunnan jälkimainingeissa, ja tuomaristo vihelsi Lassi Raitaselle pienen rangaistuksen, mutta LeKin Santeri Vuodille 10 minuutin käytösrangaistuksen.

LeKi kulutti Urheilupuiston jäähykoppia kertaalleen neljän miehen voimin, ja ottelu näytti olevan sillä taputeltu. Kiekko-Vantaa pelasi hyvin oman alivoimansa, eikä sen puolustuksessa näyttänyt olevan minkäänlaisia porsaanreikiä.

Viimeiset paukut käyttöön

Kiekko-Vantaa pelasi fiksusti, kun taas LeKillä ei ollut sanaa sanottavana. Kapteeni Leinonen osoitti mahtavaa pelinlukutaitoaan ja karkasi läpiajoon LeKin puolustajan virheen vuoksi omalla siniviivalla. Läpiajon päätteeksi Leinonen ampui kovan lyöntilaukauksen läheltä, ja tulostaululle numerot 5-1.

LeKin heppoisista tilaisuuksista paras syntyi, kun Harri Kainulainen pääsi hyvään maalintekopaikkaan, mutta Kautto torjui yrityksen. Kiekko-Vantaa sinetöi voiton tekemällä viimeiset kolme maalia yhdeksään minuuttiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle