KalPa pettyi tasapeliin

MESTIS / Raportti
Lännestä itään ja pohjoisesta etelään viikonloppuna reissannut Kiekko-Vantaa jäi etenkin toisessa erässä pahasti savolaisvieraidensa jalkoihin, mutta tehokas viimeistely päätöserän maalipaikoissa toi joukkueelle yhden sarjapisteen. KalPan valmentaja Mika Pieniniemestä tasapeli tuntui tappiolta.

Ottelun alussa kaikki näytti hyvältä kotijoukkueen kannalta. Kiekko-Vantaa hallitsi hienokseltaan avauserää, ja onnistui maalinteossakin kahdesti.

Ensimmäisen kerran Juha Kauhanen KalPa-maalilla joutui ohitetuksi sinikypäräisen Ilari Filppulan noustua ovelasti kulmasta maalille. Filppulan laukaus sujahti Kauhasen osittaisen torjunnan kautta reppuun.

Toistamiseen vantaalaisyleisöllä oli syytä juhlaan, kun Mikko Kainulaisen johtama nelosketju loi painetta KalPa-maalille, ja Petri Pitkäjärvi pääsi törkkäämään ruuhkasta lukemat 2-0:aan.

Kiekko-Vantaan voi sanoa rakentaneen peliä kaukalon molemmissa päissä, sillä KalPan parhaat maalintekopaikat tulivat vantaalaisten karkeista harhasyötöistä. Saku Kekäläinen ja Vesa Reinikainen pääsivät nokikkain Vantaan maalia vartioineen Joni Hallikaisen kanssa, mutta Hallikainen selvitti tilanteet.

Täyskäännös

Liekö hyvänolontunne iskenyt kotijoukkueeseen helposti saavutetun johtoaseman myötä, mutta ensimmäisellä erätauolla voimasuhteet muuttuivat täysin. KalPa iski kavennuksen toisessa erässä vain 31 sekunnin pelin jälkeen, kun Tatu Miettinen teki täydellisen maskin, ja Veli-Pekka Pekkarisen siniviivalaukaus painui maaliin. Tämän jälkeen koko toinen erä oli lähes täydellistä savolaisten näytöstä.

KalPan 2-2-tasoitus oli illan parhaan pelaajan oivallus. Kuopiolaisten paras pistemies Marko Ahosilta syötti laidasta kiekon täysin vapaana maalilla olleelle puolustaja Juha Alastalolle, jonka suoraan syötöstä lähteneen laukauksen edessä maalivahti Hallikainen oli voimaton. Ahosilta oli ollut pahanteossa jo muutamaa minuuttia aiemmin, mutta tuolloin kiekko ei pomppinut maaliviivaa pidemmälle.

KalPalla oli loistava mahdollisuus siirtyä johtoon Antti Riekkisen vapautettua pystylätyllään Jarno Niinimäen läpiajoon, mutta Hallikainen piti kotijoukkuetta pystyssä torjumalla tilanteen.

Toisen erän lopulla koettiin ikäviä hetkiä. Kiekko-Vantaan puolustaja Jonni Kiiski osui KalPan Jarno Niinimäkeä poikittaisella mailalla päähän maalin edustalla. Pitkään liikkumattomana maannut Niinimäki selvisi tilanteesta onneksi säikähdyksellä ja palasi peliin jo kolmannessa erässä. Lähellä ollut päätuomari Teemu Salminen ei tapausta huomannut, mutta otteluvalvoja Timo Keltasen raportin myötä jälkiseuraamuksia saattaa olla Kiiskelle luvassa. Pelaajat itse sopivat tapauksen ottelun jälkeen.

Vain paria minuuttia myöhemmin oli toisen ikävän tapauksen vuoro. Linjatuomari Tuomo Kärkkäinen sai kiekon suuhunsa ja joutui hammasvaurioita kärsineenä jättämään kaukalon. Ajassa 37.48 alkanut erätaukoi venyi reilun parinkymmenen minuutin mittaiseksi, kunnes Mestis-tason päätuomari Tommy Grönlund oli varusteineen valmis asettumaan Kärkkäisen tilalle.

Kun peliä lopulta päästiin jatkamaan, pääsi KalPa iskemään nopeasti ja ansaitusti. Vesa Reinikainen laukoi b-pisteen kaarelta suoraan puolustaja Juho Kurosen syötöstä, ja peli oli 2-3.

Uhkapeli onnistuu – kerrankin

Kolmannessa erässä siirryttiin KalPan hallinnasta kaukalon päästä päähän surffailuun, ja KalPan Tuomo Litmasen ketju oli toistamiseen ottavana osapuolena Kiekko-Vantaan tasoitettua varsin yllättäen. Ilari Filppula syötti näppärästi b-pisteen tuntumaan nousseelle puolustaja Jukka Hakkaraiselle, jonka tykityksen edessä KalPa-vahti Kauhanen joutui antautumaan.

Illan tähti Ahosilta vei savolaiset vielä johtoon soolollaan. Ahosilta kiepautti itsensä suoraan aloituksesta nokikkain Joni Hallikaisen kanssa, kiepautti tämän jäihin ja kiekon maalin kattoon. Upea suoritus.

Kiekko-Vantaan tasoitusyritykset olivat kovin väkinäisiä, joten valmentaja Jarmo Kauppi päätti pelata uhkapeliä ja otti maalivahdin pois jo kolme ja puoli minuuttia ennen loppua. Uhkapeli myös onnistui, sillä vantaalaisten kuvio onnistui täydellisesti. Maalin kulmalle odottelemaan jäänyt Ilari Filppula pääsi Matias Schantzin poikittaissiirrosta jatkamaan kiekon tyhjään maaliin, ennen kuin heittäytynyt kuopiolaisvahti ennätti eteen.

- Minulla kävi mielessä [maalivahdin poisotto] jo siinä vaiheessa, kun aikaa oli jäljellä kuutisen minuuttia. Se tuppaa olla viimeisellä minuutilla pelaajilla niin kova tärinä, kun on pakko tehdä maali. Se oli kuin kirjoitettu maali, se oli meidän tuuria. Tuntuu hyvältä, kun noustiin kaksi kertaa tappioasemasta tasoihin, vantaalaisluotsi Jarmo Kauppi tuumaili taiston tauottua.

Pelillisesti vantaalaisryhmä ei välttämättä olisi pistettään edes ansaissut, mutta siitä huolimatta jättipottikin olisi ollut tarjolla. Mikko Kainulainen sai kiekon varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla oltuaan ypöyksin KalPa-maalilla, mutta ei löytänyt keinoja Juha Kauhasen ohittamiseen.

Jatkoajalla molemmilla oli pari maalipaikkaa. Kiekko-Vantaan parhaasta yrityksestä vastasi puolustaja Jukka Hakkarainen, jonka tykitys kilpistyi Kauhasen suojuksiin. Toisessa päässä Jani Väänänen ohjasi näppärästi Juha Alastalon laukauksen, mutta ei aivan saanut kiekkoa ohi Hallikaisen.

Kuin pässiä narusta

Vantaalaisten kannalta positiivista oli yhden sarjapisteen lisäksi tehottomuudesta kärsineen joukkueen onnistui maalinteossa hyvällä prosentilla. Muilta osin esitys jatkoi alkuvuoden vaisujen otteluiden sarjaa, eikä vastaavilla otteilla pötkitä pitkälle kesäloman välttämisvaiheessa. Toisessa erässä väsynyt vantaalaismiehistö oli täysin vastaanottavana osapuolena, eikä päässyt lainkaan pelaamaan omaa peliään.

- KalPa oli niin liikkuva joukkue, että en ole aiemmin nähnyt täällä. Jonkun sortin hyvä olo tuli niistä ensimmäisen erän kahdesta maalista. Toinen erä sitten taas, tuon näköistä se on, kun pässiä vedetään narussa. En ole kertaakaan oman valmentajaurani muuttanut kentällisiä niin paljon kuin nyt. Tuntui että kukaan ei luota itseensä, Jarmo Kauppi pohti esitellen muistiinpanojaan, joihin kaikki ketjukoostumukset hädin tuskin mahtuivat.

KalPa ansaitsi ehdottomasti pisteensä, ja savolaisten kotietu pudotuspeleihin alkaa hiljalleen varmistumaan. Tyytyväinen oli myös valmentaja Mika Pieniniemi, vaikka yhteen pisteeseen jääminen hieman korpesikin.

- Ensimmäinen erä oli tasaisin kaiken kaikkiaan tässä ottelussa, pari maalia nukuttiin. Toinen erä kuitenkin osoitti mikä oli voitontahto joukkueella. Kyllähän meillä oli kaikki saumat kääntää se ottelu siinä erässä, osittain meidän viimeistelystä ja osittain Hallikaisesta kiinni. Sitten lopussa kiekko pomppi hyvälle vastustajalle.

- Piste tuntuu vähän tappiolta, mutta tämä oli kuitenkin arvokas piste. Viimeksi oli aika murheellinen ottelu täällä ja nyt KalPa osoitti, että pystyy laajalla rintamalla paljon parempaan.

Vain neljä kahden minuutin rangaistusta kertovat paitsi ottelun siisteydestä, myös siitä, että tuomaristo Teemu Salmisen johdolla missasi ottelun rumimman rikkeen, eikä kaikilla koukuillakaan kai niin väliä ollut.

Kentälliset

Kiekko-Vantaa

94 Teemu Kuusisto – 30 Ari-Pekka Pajuluoma – 12 Ilari Filppula

18 Hannu Väisänen – 29 Tommi Hannus – 4 Henri Ekholm

24 Heikki Löfman – 22 Mikko Puranen – 14 Petteri Linnonmaa

19 Tuomas Nikoskelainen – 25 Mikko Kainulainen – 10 Petri Pitkäjärvi

11 Matias Schantz – 7 Jukka Hakkarainen

5 Thomas Heinrichs – 44 Aki Kauppinen

33 Jonni Kiiski – 26 Teemu Kolehmainen

Maalissa 23 Joni Hallikainen (Mikko Strömberg)

KalPa

21 Sami Simonen – 19 Tuomo Litmanen – 16 Henri Huohvanainen

23 Saku Kekäläinen – 20 Tatu Miettinen – 92 Matti Tiihonen

18 Jani Väänänen – 12 Antti Riekkinen – 10 Jarno Niinimäki

26 Marko Ahosilta – 41 Vesa Reinikainen – 68 Mikko Honkonen

28 Antti Hintikka – 5 Pekka Parviainen

91 Samuli Suhonen – 9 Veli-Pekka Pekkarinen

14 Juho Kuronen – 2 Juha Alastalo

29 Joni Kotilainen

Maalissa 25 Juha Kauhanen (1 Ari Luostarinen)

» Lähetä palautetta toimitukselle