Kiekko-Vantaa koulutti Iisalmen tulokkaita

MESTIS / Raportti
Kiekko-Vantaan kapteeni Toni Leinonen saalisti lauantaina tehopisteet 0+3.
Kuva © Timo Savela
Kiekko-Vantaa oli tyly isäntä Iisalmen Peli-Karhuille lauantai-iltana Tikkurilan Urheilupuistossa. Lohipaidat tulivat otteluun hyvillä jaloilla ja veivät vakuuttavan kolmannen erän jälkeen ottelun numeroin 5-3.

Kiekko-Vantaa voitti Tikkurilan Urheilupuistossa lauantai-iltana Iisalmen Peli-Karhut numeroin 5-3 (2-1, 0-1, 3-1). Ottelun hahmoiksi pelasivat Kiekko-Vantaan kapteeni Toni Leinonen 0+3 ja Julius Rantaeskola tehopistein 2+1. IPK:n pistenikkari oli Aleksi Hämäläinen, joka iski tehot 0+2.

IPK lähti otteluun varovaisesti. Iisalmelaisten puolustus oli haavoittuvainen, ja lohipaidat saattoivat miltei kävellä keskialueen läpi hyökkäyspäätyyn. Lähdettäessä kolmanteen erään ottelu oli lukemissa 2-2, ja ottelua hallitsivat vantaalaiset.

IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen oli ottelun jälkeen mietteliäs.

− Mielestäni me aloitimme pelin hyvin, mutta vastustaja oli hyvällä jalalla liikenteessä. Pystyimme kuitenkin roikkumaan pelissä mukana. Saimme jäähyjä, mutta ne olivat oikeita jäähyjä. Meidän pitäisi saada vieraissakin pisteitä, Niiranen kommentoi.

Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä oli joukkueensa esitykseen tyytyväinen.

− Meillä oli sellainen koti-ilme, kuten pitääkin. Toisessa erässä meillä oli hyviä paikkoja, vaan kaverit tulivat tasoihin. Tänään tuli todella tärkeä voitto. Olen iloinen ja onnellinen joukkueen puolesta, sillä joukkue ansaitsi sen täysin.

Kiekko-Vantaalle tärkeä kotivoitto

Ottelu IPK:ta vastaan oli kotijoukkueen kannalta erityisen tärkeä. Joukkue, joka saanut jokaisesta ottelusta vähintään yhden pisteen, tarvitsi kipeästi voittoa. Sarjataulukossa Kiekko-Vantaa nousi sijalle kuusi. IPK sen sijaan löytyy sijalta seitsemän.

Kiekko-Vantaan maalissa pelasi Aaro Peltonen, joka ei mahtanut takaiskuille oikeastaan yhtään mitään. Ensimmäistä erää kuvasi suuri ero puolustuksessa, sillä vantaalaisten ei tarvinnut tehdä sen suurempia päästäkseen IPK:n alueelle, kun taas IPK:n hyökkäykset pysähtyivät lähes yhtenään Kiekko-Vantaan keskialueen karvaukseen.

Kuparisen rikkoi IPK, kun lohipaitojen puolustaja Lasse Uusivirta otti rangaistuksen kiinnipitämisestä ajassa 6.06. Iisalmelaiset jauhoivat, kunnes Janne Katosalmi iski kiekon maaliin ylivoimalla.

Vaikka ensimmäinen erä oli pelillisesti Kiekko-Vantaan hallintaa, sai IPK pelijuonesta kiinni erän loppupuolella. Sen syöttöpeli toimi mutkattomasti, mutta se ei vaikuttanut siihen, että kotijoukkue iski vielä kaksi osumaa. Rantaeskola ja Leinonen metsästivät pisteensä.

IPK nousi tasoihin

Toisessa erässä, joka päättyi iisalmelaisten voittoon 1-0, vierailijat olivat enemmän tuuliajolla kuin ensimmäisessä erässä. Kiekko-Vantaa taisteli voimalla ja hyvällä jalalla, vaikka IPK tekikin erän ainoan maalin.

Kiekko-Vantaan ylivoimapeli on ollut kaudella syvässä suossa, eikä lauantain ottelu ollut mitenkään erilainen. Erän parhaimmasta maalintekotilanteesta vastasi IPK ja maalin jo ampunut Katosalmi, joka sai mainiosti kiekon vapaaseen tilaan.

Kiekko-Vantaan ykkösvitja Leinonen-Pekka Niemimaa-Rantaeskola oli vaarallinen, ja lähes jokaisessa vaihdossa se sai luotua oikeita namupaikkoja. Sinänsä viisikon tekemät pisteet eivät ole yllätys, sillä kolmikko pelasi hyvin yhdessä jo viime kaudella.

Kun toista erää oli jäljellä vain 24 sekuntia, ottelun viimeisteli tasoihin Adam Zboril. Syötön antoi Janne Pälve.

IPK:n peli sortui jäähyihin

Kolmannessa erässä vierasjoukkue IPK sortui jäähyihin. Kiekko-Vantaa teki päätöserässä kolme maalia, kun IPK teki yhden. Ottelun 3-2-maalin teki Kiekko-Vantaalle Joel Lehtinen Joona Harjaman syötöstä. Lehtinen sai kiekon maalinedustalla, pyöräytti rystylaukauksen jäätä pitkin ja IPK:n maalivahti Tuomas Tolosen längistä sisään.

Ottelua ei IPK:n kannalta katsoen auttanut se, että se otti lukuisia rangaistuksia. Oli vain iisalmelaisten onni, ettei lohipaitojen ylivoimatehokkuus ollut iskussaan lauantaina.

Ottelun ratkaisi Kiekko-Vantaan 4-2-osuman laukonut Joonas Hyttinen. Tästä ei IPK enää pystynyt nousemaan, vaan joutui ottamaan aikalisän ajassa 57.37. Kun Rantaeskola laukoi tyhjiin seuraavassa vaihdossa, oli IPK lyöty.

» Lähetä palautetta toimitukselle