JYP-Akatemia otti voiton sarjakärjestä: "Mahtava päättää vuosi tällaiseen otteluun"

MESTIS / Raportti
Arttu Likola tänään ratkaisevassa roolissa tehden kaksi maalia.
Kuva © Timo Savela
Perjantai-iltana Jyväskylässä pelattiin vuoden viimeinen koitos, kun JYP-Akatemia ja SaPKo ottivat yhteen. Ottelu oli pitkään tasainen maalien muodossa, mutta Akatemia oli tällä kertaa lopulta terävämpi maalipaikoissa. Illan päätähti seisoi kotijoukkueen maalilla.

Ottelu oli pitkään tasainen, mutta Akatemia oli lopulta tänään maalipaikoissa terävämpi. SaPKo oli läpi ottelun aktiivinen ja sai luotua hyviä maalipaikkoja. Kotijoukkueen maalivahti Jose Kangaskorte torjui 36 kertaa illan ottelussa ja auttoi joukkuettaan ottamaan voiton luvuin 5-1.

− Meillä oli tavoitteena saada jonkinlainen revanssi. Tämä oli neljäs ottelu SaPKoa vastaan ja he ovat meitä kurmuttaneet pari kertaa Savonlinnan päässä, JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi totesi.

Akatemia sai otteluun lentävän lähdön, kun Joel Sund vei paluukiekosta joukkueensa 1-0-johtoon. Maalin jälkeen Mikko Salmiolle siunaantui loistava paikka viedä joukkueensa jo kahden maalin johtoon, mutta SaPKon maalilla pelannut Juhana Aho veti pidemmän korren.

− Joukkue oli latautunut äärimmäisen hyvin tähän päivään, Ahvenjärvi kertoi.

Erän vanhetessa SaPKo alkoi vyöryttämään hyökkäyksiä kohti Akatemian maalia. Aivan loistavia maalipaikkoja savonlinnalaiset eivät saaneet kuitenkaan luotua. Vierailijat pääsivät kahdesti ylivoimallekin, mutta Akatemian alivoimanelikko pelasi hyvin. Toisen alivoimansa jälkeen Akatemian Waltteri Lehtonen kilautti kiekon ylärimassa.

Toisessa erässä kolme maalia

Toisen erän alku oli tasainen molempien luodessa muutamat maalipaikat. Erän lähentyessä puoltaväliään, pääsi Akatemia ylivoimalle. Arttu Likola vei joukkueensa kahden maalin johtoon Ahon torjunnan jälkeisestä paluukiekosta. Maalin jälkeen SaPKo sai painetta Akatemian puolustusalueelle luotua.

Micke Saari käytti kiekkoa oman maalin tolpassakin, ja tämän jälkeen Joona Monto pääsi loistavaan maalipaikkaan. Kangaskorte isäntien maalilla oli kuitenkin oivassa iskussa.

− Emme olleet tänään ihan siinä pelin ytimessä ja se näkyi varsinkin meidän maalipaikoissa. Kun meillä oli maalipaikka, niin vähän heikoksi jäivät ne laukaukset, SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen harmitteli.

− Heidän maalivahtinsa oli tänään kuuma.

Erän puolivälin jälkeen SaPKo sai palkinnon hyvästä työstä, kun Kalle Saramäki toi joukkueensa maalin päähän Matias Lehtosen loistavasta esityöstä. Maalin jälkeen joukkueen kultakypärä Jonatan Tanuksella oli loistava paikka tuoda joukkueensa jo tasoihin, mutta Kangaskorte torjui hyvin. Erän lopussa Kai Lehtinen vei Akatemian 3-1-johtoon hienosta vastahyökkäyksestä.

Kotijoukkue lopulta vahvempi

Kolmannen erän alku oli Akatemian hallintaa. Joukkue pysyi kiekossa kiinni, eikä antanut SaPKolle loistavia maalipaikkoja. Erän puolivälissä Anton Stråka vei joukkueensa 4-1-johtoon jälleen torjunnan jälkeisestä paluukiekosta.

Kolmisen minuuttia myöhemmin Likola teki loppulukemat alivoimalla läpiajosta. Erän loppuhetkillä vierailijoille siunaantui muutamat hyvä maalipaikat, mutta loistavasti läpi ottelun pelannut Kangaskorte torjui nekin.

− Akatemia oli tänään nälkäisempi ja voitontahtoisempi kuin me. Onnittelut Akatemialle, he pelasivat erittäin sitoutuneesti, Räsänen kehui vastustajoukkuetta.

Kaiken kaikkiaan Akatemia pelasi läpi ottelun hyvin joukkueena. Se oli yhtenäinen, teki paljon töitä, oli vahva kaksinkamppailuissa ja terävä maalipaikoissa. Joukkue otti ison päänahan uuden vuoden kunniaksi. Ahvenjärvi oli syystä iloinen taiston tauottua.

− Olimme tänään laadukkaasti kiekossa kiinni ja saimme hyviä syöttöketjuja aikaiseksi. Olen iloinen joukkueen puolesta.

− Vuosi on mahtava päättää tällaiseen otteluun. Toivottavasti voitto antaa energiaa meille seuraavalle vuodelle, Ahvenjärvi päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle