Hokille kauden ensimmäinen voitto Akatemiasta: "Voi sanoa, että vihdoin voitimme"

MESTIS / Raportti
Tuukka Smura oli mies paikallaan illan ottelussa.
Kuva © Antti Varonen
Perjantai-iltana JYP-Akatemia sai Mestiksen karsintasarjassa vieraakseen Kajaani Hokin. Ottelusta muodostui tasainen vääntö. Hokki otti lopulta voiton lukemin 2-4.

Ottelu lähti Akatemia kannalta huonosti liikkeelle jäähyn muodossa. Hokki ei kuitenkaan ylivoimalla hyvistä maalipaikoistaan huolimatta johtomaalia saanut tehtyä. Jäähyn jälkeen Hokki otti ottelun komentoonsa.

Kajaanilaisten aktiivinen karvauspelaaminen sai Akatemian avauspelaamisen hankalaksi ja hyökkäysalueella pelaajien paikanvaihdot saivat kotijoukkueen viisikon repeilemään. Akatemian maalilla pelannut Jose Kangaskorte kuitenkin sai torjuttua pahimmat maalipaikat.

− Olimme valmiita pelaamaan, ensimmäinen erä oli selkeästi meidän, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen myhäili. 

Erän vanhetessa Akatemia pääsi paremmin ja paremmin otteluun mukaan. Ensimminen pyöritys Hokin puolustusalueella nähtiin tosin vasta erän puolivälissä. Kajaanilaiset puolustivat tiivisti keskustaa, eikä Akatemia päässyt laadukkaille maalipaikoille. Avauserä oli näin ollen maaliton.

− Meidän ensimmäinen erä ei ollut niin laadukas, että sillä olisi voiton ansainnut, JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi harmitteli.

Kun ensimmäisessä erässä ei maaleja nähty, niin toisessa niitä nähtiin viisi kappaletta. Heti erän alussa Niklas Näppi vei vierailijat 1-0-johtoon. Tästä ei kauan mennyt, kun Aleksi Luhtalampi toi kotijoukkueen tasoihin. Samu Pyykkönen vei vierailijat erän puolivälissä 2-1-johtoon.

Hokin toisen maalin jälkeen Akatemia sai maalipaikkoja vierasjoukkueen huolimattoman avauspelaamisen takia. Waltteri Lehtonen toikin Akatemian vielä kerran tasoihin. Tasoitusmaalista tullut ilo ei kauan kestänyt, kun Tino Metsävainio vei Hokin johtoon.

− Ensimmäistä kertaa tässä karsintasarjassa toisessa erässä, meidän halu puolustaa vähän hajosi, Laukkanen harmitteli joukkueensa puolustuspelaamista.

− Paransimme toiseen erään, saimme muutaman äärimmäisen hyvän hyökkäyksen aikaiseksi, Ahvenjärvi kertoi.

Kolmas erä Hokilta hyvää puolustamista

Kolmannessa erässä Hokki tyytyi puolustamaan johtoaan. Kajaanilaisilla oli keskialue tiiviinä ja oman puolustussiniviivalla vastustajan hyökkyäystä odottamssa kolme tai neljä pelaajaa.

− Kolmas erä oli aika perinteinen peli meiltä, tila ja aika oli vähissä, Laukkanen totesi.

Tämän takia Akatemia joutui heittämään paljon kiekkoa päätyyn. Kotijoukkue kuitenkin sai luotua maalipaikkoja, mutta Hokin maalilla pelannut Tuukka Smura torjui varmasti. Viimeisen naulan arkkuun iski tyhjään maaliin Teemu Huttu.

− Kolmanteen erään emme vain saaneet kunnon kiriä aikaiseksi, Ahvenjärvi harmitteli.

Kaiken kaikkiaan ottelu oli tasainen. Akatemia tuhlaili maalipaikkoja, varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä. Myös hyökkäysalueelle pääsy tuotti vaikeuksia.

− Voimme sanoa, että vihdoin voitimme. Kuudes kerta tällä kaudella, kun Akatemiaa vastaan pelasimme ja  Akatemia on aikaisemmat kaikki voittanut. Nyt kävi näin päin ja sanoin pelaajillekin, että ehkä kauden tärkeimpään hetkeen onnistuimme ottamaan kolme pistettä, Laukkanen päätti.

− Molemmat joukkueet laittoivat varmasti kaikki likoon, mielestäni Hokki oli tuon verran tänään parempi, Ahvenjärvi päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle