Niemen torjunnat ja Jokipoikien ylivoima taltuttivat Ketterän - "Tämä on tulosurheilua ja tyylipisteitä ei jaeta"

MESTIS / Raportti
Timo Niemi oli Jokipoikien voiton takuumies.
Kuva © Sami Kemppainen
Ketterä oli kamppailussa Jokipoikia vastaan pelin päällä pääosan ottelusta. Imatralaisryhmän viimeistely oli kuitenkin tehotonta, kun taas joensuulaisisäntä käytti paikkansa tehokkaasti hyväksi ja vei ottelun nimiinsä 4−1-lukemin.

Avauserässä Mehtimäellä mentiin vierasjoukkue Ketterän komennossa. Imatralaisryhmä karvasi aktiivisesti ja sai sen ansiosta muutamia loistopaikkoja Jokipoikien maalille. Muun muassa Joona Jääskeläisellä oli edessään jo tyhjä maali, mutta joensuulaisvahti Timo Niemi onnistui venyttämään itsensä kiekon tielle.

Erän ainoasta osumasta vastasi kotijoukkue, kun se taisteli kiekon puolustussiniviivallaan itselleen ja Tuukka Rajamäki viimeisteli vastahyökkäyksen päätteeksi 1−0-osuman vajaan neljän minuutin pelin jälkeen.

Dramatiikkaa kamppailuun saatiin vielä viimeisellä minuutilla, kun Jokipoikien Mika Koivisto taklasi Ketterän puolustaja Mikko Kettusta ja lensi suihkuun päähän kohdistuneesta taklauksesta. Kettunen talutettiin tilanteen jälkeen vaihtoaitioon, mutta hän palasi peliin toisessa erässä.

− Menetettiin heti alussa kiekkoja omissa ja siitä pitkä hyökkäys vastustajalle. Vaikea erä meille, mutta meidän yhdessä kulmakivistä eli vahvassa puolustamisessa oltiin hyviä, totesi Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis.

Ottelu noudatteli myös toisessa erässä avauserän kaavaa: Ketterä hallitsi peliä, mutta Jokipojat iski maalit. Imatralaisryhmä pääsi erän alussa hakemaan tasoitusta kahden miehen ylivoimallakin, mutta kiekko ei löytänyt tietään Niemen selän taakse.

Jokipojat puolestaan käytti omat ylivoimansa erässä tehokkaasti hyväksi, kun ensin Oskari Lehtinen pommitti illan ensimmäisellä ylivoimalla 2−0-osuman ja pari minuuttia ennen erän päätöstä Eetu Rissanen käänsi maalin nurkalta 3−0-maalin.

− Tietysti se ensimmäisen erän lopun ja toisen erän alkuun jatkunut viisiminuuttinen sekä viisi vastaan kolme -alivoiman hoitaminen herätti meidät ja Niemi oli maalissa loistava, Varis kehui.

Päätöserä oli huomattavasti kahta aiempaa tasaisempi ja molemmilla oli tilaisuutensa maalintekoon. Jokipojat puolusti vahvasti Ketterän lähentelyt, ja kaikkiaan 30 laukausta torjunut Niemi pysäytti yritykset varmasti. Joensuulaisvahdin nolla ei kuitenkaan kestänyt loppuun saakka, vaan Tomi Iso-Mustajärvi iski Ketterälle 3−1-kavennuksen pari minuuttia ennen loppua ilman maalivahtia. 

Kavennus jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä Timo Hiltunen napautti joensuulaisille vielä neljännen osuman tyhjään häkkiin ja niin pisteet jäivät Pohjois-Karjalaan 4−1-lukemin.

− Pelattiin hyvä jääkiekko-ottelu tänään. Aloitettiin hyvin ja pelattiin hyvin. Yhdessä asiassa Jokipojat oli tänään selkeästi parempi ja se oli maalinteko. Tämä on tulosurheilua ja tyylipisteitä ei jaeta, niin me ei niitä saatu tänään mukaan, summasi Ketterä-luotsi Matias Lehtonen ottelun.

− Kaksi ylivoimamaalia ja tuo meidän sitkeä taistelu, niin sillä me saatiin tänään kolme pistettä. Se riittää tänään, Varis päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle