Kokkolalaishermot eivät kestäneet Joensuussa

MESTIS / Raportti
Alun tasaisuudesta huolimatta Jokipojat oli illan ottelussa vahvempi.
Joensuun keskiviikkoillassa Jokipojat isännöi Kokkolan Hermestä. Alussa varsin tasaiselta vaikuttanut peli kääntyi kuitenkin lopulta selkeästi isäntien hyväksi Hermeksen kompastuessa alivoimansa heikkouteen.

Hermes sai heti alkuun melko kylmää kyytiä isänniltä. Hyvin pyörineen ylivoiman katkaisi yksilövirhe siniviivan tuntumassa, jonka seurauksena Jokipoikien Ville Halonen pääsi iskemään avausmaalin alivoimalla.

− Ensimmäinen erä kulminoitui ylivoimaan, jonka aikana syntyi 1−0-maali. Kertoo siitä, että vastustaja oli parempi kaksinkamppailutilanteissa, totesi Hermes-käskijä Ari-Pekka Pajuluoma.

− Hirmuinen määrä menetettiin kiekkoja sinisen pinnassa hyökkäysalueella, Pajuluoma jatkoi.

Jokipojat yllätti vieraansa vielä toistamiseen avauserän aikana, kun Oula Uski vei isännät jo 2−0-johtoon. Pajuluoma ei sen enempää jahkaillut, vaan vaihtoi maalilla aloittaneen Samuel Jukurin Leevi Laaksoon.

Hermes pääsi tasoittamaan tilannetta vielä avauserän loppupuolella 2−1:een Jesse Huhtalan maalilla.

− Pelasimme suhteellisen kypsästi ensimmäisessä erässä ja vastassa oli erittäin aktiivinen joukkue, joka puolusti todella hyvin, summasi Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis.

− Horjuimme hieman toisessa erässä, kun kiekon kanssa oli tekemistä. Vastustaja oli aktiivinen, he tulivat joka puolelta päälle. Rupesimme siinä hosumaan, mutta pidimme heidät silti pois, Varis jatkoi.

Jokipojat osoittautui pysäyttämättömäksi

Etenkin avauserässä ottelun yleisilme oli varsin tasainen, mutta illan kuluessa kokkolalaisvieraan peli alkoi sakata. Hermeksen hermostuneisuus ja huolimattomuus alkoi näytellä turhan suurta roolia ja joukkue oli aseeton Jokipojat-ylivoimaa vastaan.

− Vastustaja hallitsi kenttätapahtumia koko pelin ajan. Emme päässeet omaan peliimme juuri lainkaan, Pajuluoma harmitteli.

3−1-ylivoimamaalin isännille iski Esa Lehikoinen heti toisen erän alkuun. Päätöserässä Mika Koiviston veto ohjautui tyhjään maaliin tolpan kautta, ja kahden miehen ylivoimalla Uski viimeisteli illan toisensa Lehikoisen nappisyötöstä.

− Kolmannessa erässä oli jo helppo pelata, kun pääsimme karkuun, Varis totesi.

− Valmentajana tehtäväni on miettiä, miksi näin ja miten tämä selvitetään. Joukkueen yhteistä peliä ei ollut ripaustakaan, Pajuluoma päätti.

Näin ollen Jokipojat juhli keskiviikkoiltana tuntuvaa 5−1-voittoaan. Jo toistamiseen ärjypaitojen vastus sai tyytyä vain yhteen maaliin, sillä viime lauantaina pelatussa vieraspelissä LeKiä vastaan myös lempääläispoppoo onnistui vain kertaalleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle