Jokipojat tuhlaili, vastustaja iski - Hermes jälleen voittamaton

MESTIS / Raportti
Jokipojilla oli raskas ilta Hermeksen isäntänä. (Arkistokuva)
Mehtimäen lauantai-illassa isäntäjoukkue Jokipojat kohtasi aina yhtä hankalan Hermeksen. Kokkolalaispoppoo on aina ollut joensuulaisille kova vastus, sillä Jokipoikien viimeisin kotikaukalossa otettu voitto Hermeksestä Mestiksen runkosarjassa on vuodelta 2006.

Hermes ei tälläkään kertaa taipunut joensuulaisille. Vaikka ottelun avauserässä Mehtimäen 698-päinen saikin todistaa melko pirteää ärjypaitaporukkaa, ei Jokipoikien peli-ilme kestänyt loppuun asti.

− Paremmalla onnella olisimme voineet jotain saadakin, mutta tänään ei sitä ansaittu. Pitää todeta, että (Samuel) Jukuri oli paikka paikoin erittäin hyvä, totesi Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis ottelun jälkeen.

Saku Kivisen ja Joonas Sammalmaan maaleilla Hermes karkasi jo avauserässä 2−0-johtoon. Vaikka kokkolalaisten peli ei näyttänyt alkuunkaan järjestäytyneeltä, onnistui se hyödyntämään paikkansa huomattavasti paremmin kuin joensuulaiset.

− Ensimmäisessä erässä olimme tehokkaita, vaikka Jukurilla oli paljon torjuntoja. Saimme kotijoukkueen pois huipputonteilta, totesi puolestaan Hermes-käskijä Antti Karhula.

Jokipoikien valmennustiimissä toimittiin heti kahden maalin jälkeen. Timo Niemi sai väistyä ja torjuntavastuun otti Joonas Harald.

Hermes teki, Jokipojat laahasi perässä

Illan huolimattomuus ei kuitenkaan ollut maalivahdeista kiinni. Viimeistään toisen erän aikana pelin henki oli varsin selvä: Hermes osui joka paikasta, Jokipojat ei yhdestäkään. Joensuulaispoppoo mokasi lähes idioottivarmoistakin paikoista.

− Hermes oli tehokas, mutta annoimme tänään myös muutamia joululahjoja ja kiitos niiden, menetimme pisteet. Varis harmitteli.

Isäntäjoukkue kuitenkin tarjosi uskolliselle yleisölleen toivonpilkahduksen toisen erän nousullaan. Vaikka Hermes siirtyi toisen erän alussa jo 3−0-johtoon, nousi Jokipojat 2−3:een alle minuutissa: ensin osui Samu Pitkänen, ja sen jälkeen Joel Olkkonen.

Orastavan nousun jälkeen joensuulaisgloria alkoi kuitenkin taas himmetä. Edes toisen erän lopulla tuomittu rangaistuslaukaus ei Jokipoikien oloa helpottanut.

Päätöserässä Hermes vei ja Jokipojat yritti rimpuilla perässä. Kymmenen minuutin kovan tahkoamisen jälkeen Jokipojat sai aikaiseksi 3−4-kavennusosuman, mutta tästäkin huolimatta Hermes meni menojaan. Ottelu päättyi lopulta kokkolalaisjuhliin loppulukemin 4−6.

− Äärimmäisen tyylikäs kolmas erä meiltä. Uskalsimme pelata ja hoidimme homman tyylikkäästi, vaikka aika selkeä paitsiomaali sieltä tulikin, kommentoi Karhula viitaten Jokipoikien kolmanteen maaliin.

− Pelasimme kolme ottelua pienessä kaukalossa ennen tätä. Olemme olleet helvetinmoisessa paineessa. Yritys oli tänään hyvä, neljä tehtyä maalia pitäisi riittää, Varis tuumasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle