Työvoittoa ei jaettu Iisalmessa: Hokki tehokkaampi maalipaikoissa

MESTIS / Raportti
IPK joutui nöyrtymään Hokin ylivoiman edessä. Perjantaina joukkueet kohtaavat uudelleen Kajaanissa.
Kuva © unknown
Iisalmen Peli-Karhujen asema Mestiksen peräpäässä tukaloitui merkittävästi, kun se taipui Hokille numeroin 1-5. Samalla ero karsintaviivan päälle karkasi jo kahdeksaan pisteeseen. Paikkoja ratkaista peli oli etenkin ensimmäisessä erässä myös karhupaidoilla, mutta tuttu tehottomuus oli edelleen joukkueen vitsauksena.

IPK:n kannalta keskiviikkona pelattiin todellinen kuuden pisteen ottelu. Voitolla se olisi kaventanut eron Hokkiin kahteen pisteeseen ja perjantain uusinnassa sillä olisi mahdollisuus kivuta jo paikallisvastustajan ohi.

Peli-Karhut aloittikin pelin pirteästi ja joukkue pääsi kokeilemaan ylivoimaa jo heti ottelun alussa. Ylivoima pyöri jälleen nätisti ja etenkin Joona Tolvanen pääsi muutamaan otteeseen kokeilemaan pyssyään viivalta varsin tulisesti. Kaksi kertaa laukaus näytti jo painuvan nuoren Kärpistä lainalla olevan vahdin Aleksi Aution torjunnasta sisään, mutta molemmilla kerroilla kiekko muutti suuntaansa torjunnasta sen verran, että veto painui tolppaa hipoen ohi.

Pirteintä antia erässä oli Aatu Hämäläisen johtama kentällinen, joka sai kerta toisensa jälkeen Hokin vaikeuksiin omassa päässä. Hämäläisen kanssa debytoi karhulauman uusin vahvistus Roberts Locans, joka toikin kentälliseen lisää juonikkuutta. Muuten positiivisen iltansa Locans pilasi kolmannessa erässä ottamalla kaksi jäähyä, joista Hokki ratkaisi pelin lopullisesti.

Ylivoima ratkaisi pelin

Kun iisalmelaisille maalinteko ei maistunut, iski lopulta Hokki. Vaihtovirheen seurauksena IPK sai jäähyn, kun viisi minuuttia erää oli pelaamatta. Tätä tilaisuutta vierailija ei jättänyt käyttämättä, vaan tehot 2+1 ottelussa saalistanut Joni Piipponen ohjasi illan toisen hahmon Markus Korkeakosken (1+3) poikittaissyötön verkon perukoille. Antti Leskiselle karhumaalissa ei annettu mitään mahdollisuuksia.

— Eilen istuttiin isot palaverit molempien ylivoimakenttien kanssa ja mietittiin vakavasti mitä parannusta ylivoimaan voisi saada. Tyytyväinen olen pelaajiini ja hyvä, että tällainen vanha mies saa innostettua välillä noita nuoria poikia tuolla jäällä, Jari Laukkanen myhäili.

Myös IPK onnistui lopulta ylivoimalla Hokin mentyä ensin 0-2-johtoon Tino Metsävainion komealla laukauksella, johon paikan petasi jälleen Korkiakoski. IPK:n kavennus oli niin ikään komeaa katseltavaa. Aatu Hämäläinen tarjoili komean vetopaikan viivalle Saku Kinnuselle, jonka laukauksen verkon perukoille ohjasi Niko Putkonen.

Roperts Locansin ensiesiintyminen karhunutussa oli lupauksia antava, vaikka pisteille mies ei päässytkään. Kolmannen erän jäähyt himmensivät muuten hyvää esitystä.
Kuva © unknown

Jo ennen maalia kotijoukkue oli saanut hyvän hengen päälle ja se sai luotua muutamia loistavia maalipaikkoja. Parhaan loi Locans, joka murtautui komeasti laidasta parhaalle maalintekosektorille, mutta jälleen Autio venyi lopulta kiekon tielle.

Karhulauman taka-ajo tyrehtyi kuitenkin henkisesti raskaaseen maaliin heti kavennuksen jälkeen, kun Ilkka Vaarasuo pelasi huolimattomasti kiekkoa ylös omalta alueelta. Hanakasti takakarvannut Piipponen riisti kiekon ja sivalsi sen nopeasti yläkulmaan ohi hölmistyneen Tolosen.

— Olen erittäin pettynyt pelaajien kykyyn noudattaa pelisuunnitelmaa. Helppo 3-1-maali vastustajalle juuri oman maalimme jälkeen tappoi pelin meiltä, valmentaja Jukka Niiranen harmitteli.

Peli repesi taas kolmannessa

IPK tuli kolmanteen erään vielä pirteästi, mutta maalipaikoille se ei enää päässyt. Kun karhulauma haki riskillä tasoitusta, oli Hokin kultakypärä Christoffer Seppelin päästä alivoimalla irti. Tilanteessa Locans sitoi miestä ja tuloksena oli kakkonen.

Kun hetken päästä Locans koukki vastustajan maalin edestä itselleen toisenkin kakkosen ja molemmat Hokki-ylivoimat päättyivät maaleihin, ei nuoren latvialaisen ensiesiintymisestä jäänyt kovinkaan positiivinen jälkimaku.

Tämän jälkeen kotijoukkueen turhautuminen purkautui tarpeettomana huitomisena ja pelin jo ratkettua Lauri Heinonen ja Saku Kinnunen kävivät vielä istumassa pikku kakkoset.

» Lähetä palautetta toimitukselle