IPK raapi työvoiton Hermeksestä − Katosalmi vapautti kotiyleisön jännityksestä jatkoajalla

MESTIS / Raportti
Janne Katosalmi tuuletti joukkueensa 1−1-tasoitusta. Miehen lavasta syntyi myös voittomaali jatkoajalla.
Kuva © Janne Falck
IPK otti keskiviikkona tärkeässä kuuden pisteen ottelussa tärkeät kaksi pistettä, kun se kaatoi vierailija Hermeksen jatkoajan jälkeen 3−2. Etenkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä kotijoukkue oli vahvasti kuskin paikalla, mutta Hermes roikkui sitkeästi mukana aina jatkoajalle saakka.

IPK aloitti ottelun vahvasti, ja vaikka Hermes meni ykköskenttänsä vahvan karvauspelaamisen seurauksena vajaan neljän minuutin pelin jälkeen 1−0-johtoon, ei se joukkueen otetta herpaannuttanut. Hermeksen avausosuman teki Jere Rantala kultakypärä Samu Markkulan ja Aku Kestilän syötöistä.

Avausosuman jälkeen painopiste pysyi vieraiden maalilla, mistä kertovat myös ensimmäisen erän torjunnat. Samuel Jukuri torjui Hermes-maalilla 11 kertaa, mutta virkaveli Tuomas Tolonen selvisi viidellä torjunnalla.

IPK tulikin tasoihin erän puolivälissä. Aivan paitsion rajamailla Janne Katosalmi katkaisi Hermes purun ilmasta mailallaan ja polki pari potkua maalia kohti. Hyökkääjä laukoi tulisesti ja kiekko painui vastustamattomasti ohi Jukurin.

Maalin jälkeen kului pari minuuttia, kunnes kotijoukkue juhli jälleen. Aleksi Hämäläinen voitti aloituksen viivaan Saku Kinnuselle, joka tulitti sydämensä kyllyydestä suoraan syötöstä. Tämän Jukuri vielä kesti, mutta jatkokiekolle ehti ensimmäisenä Henri Fomin, joka purjehti ohi Jukurin ja tuikkasi laatan tyhjään maaliin.

Kenttätapahtumiin nähden hieman ansaitsematon 2−2-tasoitus tuli aivan erän lopussa. Hermeksen ykkösnyrkin kanssa läpi erän vaikeuksissa ollut IPK:n nelosketju hukkasi kiekon puolustussiniviivalla. Niko Putkonen tarjoili vielä epäonnisesti kiekon takaisin IPK:n puolustusalueelle, missä Taavi Tiala pääsi nokikkain Tuomas Tolosen kanssa. Tiala ei tilanteessa aikaillut vaan painoi kiekon ylänurkkaan.

Virheet leimasivat toista erää

Toiseen erään molemmat joukkueet tulivat hermostuneesti. Joukkueiden peliä leimasi epävarmuus, ja kuten IPK:n valmentajan Janne Sinkkosen papereistakin kävi ilmi, maalitilanteisiin päästiin lähinnä vastustajan virheistä.

— Toista erää leimasi molemmilla joukkueella virheet. Meidän tilastojen mukaan erässä oli yhteensä kuusi maalipaikkaa, ja kaikki syntyivät virheiden seurauksena. Se kertonee erästä kaiken. Toisaalta peli ratkaistiin ylivoimalla, joten siinä mielessä erikoistilannepeliin pitää olla tyytyväinen, Sinkkonen toteaa.

Vierailija Hermes sai erän loppupuolella otetta pelistä. Tämä lähti IPK:n ylivoimasta, joka oli kaikkea muuta kuin onnistunut.

— Olemme olleet erikoistilanteissa vahvoja, mutta tuossa kiekollisen tuki unohtui ja vastustaja pääsi läpiajoon ja kaksi vastaan yksi -tilanteeseen samalla alivoimalla. Sen jälkeen ote siirtyi hieman vieraille, Sinkkonen ynnää toisen erän loppua.

Iiro Sulin oli ratkaista pelin IPK:lle kolmannen erän lopussa. Loistavasti torjunut Samuel Jukuri venytti patjan vaivoin eteen.
Kuva © Janne Falck

Katosalmi naulasi ottelun ylivoimalla

Kolmas erä oli taas laadukkaampaa kiekkoa, jossa molemmilla oli omat paikkansa. Paremmat paikat joukkueista loi kuitenkin IPK, kuten ensimmäisessä erässä. Kaikista lähimpänä maalin tekoa oli puolustaja Iiro Sulin, joka pääsi koettamaan onneaan Jukurin kertaalleen torjutun vedon jälkeen.

Jatkoaika oli täysin karhulauman näytöstä. IPK:lle tarjoutui siinä ylivoima, kun Niko Kuiri joutui koukkimaan läpiajoon kiirehtineen Jussi Viitasen sääntöjen vastaisesti.

Kotijoukkue rakensi ylivoimansa huolella, ja lopulta minuutti ennen jatkoajan päätöstä Tatu Kokkola ja Aatu Hämäläinen tarjoilivat Janne Katosalmelle maalin eteen paikan, josta miehen on helppo työ tehdä illan toisensa tyhjiin.

Ottelun tauottua Hermes-luotsi Ari-Pekka Pajuluoma tunnusti IPK:n paremmaksi, mutta jakoi myös joukkueelleen kiitosta hyvästä taistelusta.

— Hyvä, tasainen peli, ja otettiin taas askeleita yhteisen pelaamisen suuntaan. Nyt kaikki jättivät kaikkensa tuonne kentälle, ja siihen pitää olla tyytyväinen, Pajuluoma kiitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle