Henkisesti ylivertainen Hokki päätti HCK:n kauden rantapallomereen

MESTIS / Raportti
Teemu Seppäsen varmat otteet tylsyttivät HCK:n maalinteon myös puolivälieräsarjan neljännessä ottelussa.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
HCK:n ja Hokin neljäs kohtaaminen sujui samoissa merkeissä kuin aiemmatkin. Tunteet kävivät erittäin kuumina, ja lopulta tiiviimmin puolustanut ja tehokkaammin maalipaikkansa käyttänyt Hokki tuuletti voittoa selvin 4-1-numeroin (0-0, 1-0, 3-1).

Hokki jatkaa Mestiksen välieriin voitettuaan HCK:n suoraan neljässä ottelussa. Neljäs ottelu käytiin varsin kuumissa ja jäähyrikkaissa tunnelmissa. Ottelua seurasi Kajaanissa lähes täysi tupa, ja tunnelma oli sen mukainen.

Ottelun lähtökohta oli selvä: HCK tarvitsisi neljä peräkkäistä voittoa päästäkseen välieriin. Ja voittaakseen Hokin HCK:n pitäisi tehdä enemmän maaleja kuin yksi per peli. Lähtökohtiin nähden HCK:n alku oli kummallisen vaisu.

Kotijoukkue Hokki vei ottelun avausminuutteja selvästi paremmalla liikkeellä ja tahtotasokin näytti olevan selvästi korkeammalla. Kotijoukkueen hallintaa riitti reilut seitsemän minuuttia, kunnes HCK pääsi ottelun mukaan tuomarinelikon suosiollisella avustuksella.

HCK sai ylivoimatilanteen varsin heppoisin perustein. Aiemmissa kohtaamisissa takkuillut keravalaisten ylivoima käynnistyi varsin vahvasti, mutta Janne Öfverström ei saanut sudittua kiekkoa tyhjään maaliin. Jäähyn aikana linnapaitojen Teemu Virtala kammettiin kumoon vahvalla niskalenkillä, mutta tällä kertaa tuomareiden pilli ei soinut. Heti perään Jarkko Heikkinen tosin passitettiin jäähyaitioon, jälleen hiukan kyseenalaisesti.

Leijonapaitojen ylivoima ei edelleenkään saanut tulosta aikaiseksi. Lauantaisen ottelun tavoin keravalaisille tarjottiin maalintekopaikkaa jopa rangaistuslaukauksen muodossa, mutta Edgar Lukjanov laukoi senkin metrin verran ohi maalista.

Ensimmäisessä erässä vihellettiin neljä kahden minuutin jäähyä ja rangaistuslaukaus - kaikki varsin heppoisin perustein, samalla kun monia vakavampia rikkeitä katsottiin läpi sormien. Ensimmäisen erän perusteella kesälomalle olisivatkin kuuluneet raitapaidat, ei kumpikaan joukkueista.

Ketjumuutoksilla toiseen erään

Viiden viikon tauon jälkeen linnapaitojen kokoonpanoon palannut Arttu Heikkinen ja Anthony Guttig vaihtoivat tauolla paikkoja keskenään kärkiketjuissa. Muutos tuntui vähän selkeyttävän ja tasapainottavan joukkueen peliä. Erän ensimmäisen puolikkaan aikana Hokki pääsi kokeilemaan pari kertaa ylivoimallakin, mutta myös Hokin ylivoima oli melko saamatonta.

Ottelun ratkaisi lopulta joukkueiden henkinen kantti. Toisen erän lopulla Hokki joutui pelaamaan neljä minuuttia yhtäjaksoista alivoimaa, josta kaksi minuuttia kolmella viittä vastaan. Erityisesti kahden miehen ylivoiman aikana keravalaiset jauhoivat todella vahvasti Hokki-päädyssä, mutta Teemu Seppänen loisti jälleen maalillaan.

Myös yleisön reaktiot kertoivat paljon. Kun Hokki sai purettua kiekon pois omalta alueeltaan oikeastaan ainoan kerran kahden miehen alivoiman aikana, yleisö huusi ja tuuletti tilannetta melkein kuin maalia. Melkein.

Jäähyjen päätyttyä Hokki sai vastaiskun paikan päästen hyökkäämään kahdella yhtä vastaan, ja jäähypenkiltä joukkueensa taistelua seurannut Mika Koivisto malttoi odottaa mestarillisesti syöttöään tarpeeksi pitkään ja tarjoili kiekon huikeaan pudotuspelikuntoon intoutuneelle Samu Pitkäselle, joka ei kulmalta erehtynyt. Pelikello pysähtyy maalin merkiksi vain kolme sekuntia ennen toisen erän loppua.

− Kyllähän se kulminoitui toisen erän loppuun ja viidellä kolmea vastaan taisteluun. Tässä sarjassa me oltiin vahvoja oikealla hetkellä, kertasi ottelun ja ottelusarjan ratkaisua voitokas Petri Mattila.

Otteluarja ratkesi ja mopo karkasi käsistä

Kolmannessa erässä HCK nousi tasoihin ylivoimalla. Jussi Makkonen kerkesi istua jäähyllä vain kymmenen sekuntia, kun Roope Ranta sytytti punalampun komealla laukauksellaan takakulmaan. Syöttöpisteet merkittiin Vesa Kulmalalle ja Jesse Uroselle. Maalin myötä HCK:lle oli tarjolla tärkeä momentumin muutos, mutta toisin kävi.

Esiin nousi viisi viikkoa peleistä sivussa ollut Arttu Heikkinen, joka harhautti kolme keravalaispelaajaa ja laukoi kiekon maaliin vain 32 sekuntia tasoituksen jälkeen. Yleisön raivokkaasta huudosta huolimatta tässä kohtaa saattoi kuulla vierailijoiden selkärangan katkeavan.

− Heikkisen Artun maali oli tämän ottelun kannalta erittäin merkittävä. Hieno yksilösuoritus siihen, vaikka on ollut pelaamatta viisi viikkoa. Hän näytti sen, että niitä sankareita meidän joukkueesta kyllä löytyy, Mattila kiitteli omiaan.

Pari minuuttia myöhemmin lisää jäätävää vettä leijonapaitojen niskaan kaatoi Miska Humaloja. Hokki sai käytännössä kolmella yhtä vastaan -hyökkäyksen, josta Humaloja päätti ratkaista itse ja kiekko osui täydellisen tarkasti etuyläkulmaan. Syöttöpisteitä merkittiin Makkoselle ja loistavan ottelun pelanneelle Koivistolle.

Vain reilu minuutti edellisestä, ja 4-1-maalin myötä yleisökin nosti "Hyvää lomaa, HCK" -lakanan esiin, vaikka ottelua oli jäljellä vielä kymmenen minuuttia. Runkosarjassa tehoihin 4+5 tyytynyt Pitkänen on illan toisen maalinsa myötä nakutellut neljässä pudotuspeliottelussa jo tehot 3+3.

− Jos teet neljä maalia neljässä pelissä, niin vaikea on sitä (playoff-sarjaa) voittaa. Runkosarjassa maalinteko vielä onnistui, mutta nyt meni kyllä hanat ihan kiinni, pettynyt Mikael Kotkaniemi kommentoi ottelun jälkeen.

− 12 tehtyä maalia tasakentällisin ja kaksi päästettyä. Sekin on aika hieno osoitus siitä, ettei meidän peli ihan kuralla ole, Mattila tiivista ottelusarjan ratkaisseet erot.

Ottelun saatua selkeän ratkaisun jäi HCK:n temppuvalikoimaan enää puhdas sikailu. Jozef Sladok haki itselleen tappelua ja löi lopulta kaikkea liikkuvaa. Tuloksena 2+2+10 minuuttia väkivaltaisuudesta. Samassa kahakassa Joonas Hyttinen otti jäähyn poikittaisesta mailasta. Hokin Jarkko Heikkiselle tuomittiin lopulta myös käytösrangaistus miehen käytyä sanasotaa lähes jokaisen keravalaisen kanssa.

Entistä rumemmaksi loppu meni, kun henkisesti täysin sulanut Kulmala huitaisi mailalla Riku Toivoa todella rumasti täysin vahingoittamismielessä. Tästä sinetti Kulmalan kaudelle 5+20 minuutin rangaistuksen myötä. Edellisessä Kajaanin ottelussa raukkamaisen kyykkyväistön esittänyt Kulmala tulee varmasti olemaan kajaanilaisyleisön muistissa myös ensi kaudella tempaustensa vuoksi.

Valmentajat kävivät myös omaa sanasotaansa aitioissa ja pukukoppikäytävillä. Molemmat päävalmentajat esiintyivät lehdistötilaisuudessa näennäisen rauhallisina ja vakavakasvoisina, mutta tulehtuneesta tilanteesta kertoi se, että kumpikaan ei ottanut toisiinsa minkäänlaista kontaktia.

HCK:n kausi tuli päätökseen rantapallojen ja -lelujen lennellessä jäälle, ja edessä on pitkä ja toivottavasti kuuma kesä.

Hokki jatkaa lepotauon jälkeen välieriin, jotka alkavat 25.3., mutta vastustaja selviää vasta myöhemmin.

» Lähetä palautetta toimitukselle