Hermes ja Jukurit tasavahvoja kärkikamppailussa

MESTIS / Raportti
Itsenäisyyspäivän kärkikamppailu Kokkolan Hermeksen ja Mikkelin Jukureiden välillä oli odotetun tasainen. Henkilökohtaisten virheiden ja erikoisen tuomarilinjan värittämä ottelu päättyi lopulta ansaittuun 3-3-tasapeliin. Hermes oli ehkä hieman hallitsevampi osapuoli, mutta Jukureiden maalivahti Mikko Strömberg nousi lukuisilla huippupelastuksillaan illan näkyvämmäksi hahmoksi.

Hermes sai otteluun todellisen salama-alun. Jani Uskin maaginen syöttö vapautti Antti Hildenin läpiajoon. Kiekko pomppi kuitenkin ikävästi ja Hilden ajautui pieneen kulmaan. Hilden huijasi kuitenkin loistavalla oivalluksella Strömbergin, Jukuripuolustuksen ja kotiyleisön, tekemällä ensin täyskäännöksen ja syöttämällä sen jälkeen rystyllä takatolpalle. Tilanteeseen toisessa aallossa hiipineellä Markku Vuorisalolla oli helppo työ toimittaa kiekko tyhjään maaliin. Pelikello ei ehtinyt tikittää kuin vaivaiset 20 sekuntia.

- Tiedettiin etukäteen että Hermes on vaarallinen vastahyökkäysjoukkue. 20 sekunnin jälkeen omissa kuitenkin soi, Jukureiden käskijä Risto Dufva tuskaili pelin jälkeen.

Maalin jälkeen Hermes jatkoi painostustaan, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin Jukurit pääsi otteluun mukaan. 1-1-tasoitus oli kuitenkin melkoinen onnenkantamoinen. Puolustaja Esa Saksisen puolihuolimaton nosto siniviivalta upposi ohi hölmistyneen Miika Wiikmanin. Hermes-vahti oli tilanteessa pahasti maskissa, eikä voinut takaiskulle mitään.

Tämän jälkeen Hermeksen peli meni täydellisesti takalukkoon. Jukurit vyörytti jokaisessa vaihdossa hyökkäyksiä Wiikmanin maalille, eikä kauan kestänyt ennen kuin numerot valotaululla muuttuivat jälleen. Vanha tehoketju Antti Laakso-Petri Lehtonen-Lasse Kanerva ei epäröinyt kun Hermeksen puolustuksen sekoilun jälkeen avautui tilaisuus 2-1-hyökkäykseen. Parin nopean siirron jälkeen Laaksolle avautui vapaa paikka, eikä kokenut maalintekijä erehtynyt. Wiikman jätti takatolpan auki, ja Laakson tiukka veto upposi kilpikäden kautta yläkulmaan, 1-2.

Hermeksen kannalta äärimmäisen tärkeä tasoitus tuli kuin erää oli pelaamatta ainoastaan 13 sekuntia. Maalintekijänä tietenkin Jani Uski. Mielenkiintoisella linjalla viheltänyt päätuomari Jyri Rönn oli pari minuuttia aikaisemmin passittanut Uskin jäähylle. Jäähy oli muuten Hermeksen kapteenin ensimmäinen tällä kaudella.

Jäähyn jälkeen Hermes pääsi hyökkäämään kolmella yhtä vastaan. Kaukokari jätti kiekon jäähystä sisuuntuneelle Uskille joka päätti hakea ratkaisua itse. Strömberg torjui ensimmäisen yrityksen, mutta paluukiekon Uski runnoi väkisin maaliin.

Virheistä rankaistaan

Maali-iloittelu ja virhesuma jatkui erätauon jälkeen. Hermeksen Kimmo Salmela uhkarohkea harhautus alimpana miehenä epäonnistui ja Jani Väänänen karkasi läpiajoon. KalPassa pahasti epäonnistunut Väänänen kuittasi tilanteen tylysti ja ujutti kiekon Wiikmanin längistä maaliin.

Myös Hermeksen 3-3-tasoitus tuli virheen seurauksena. Jukureista viime kaudella lopputilin saanut Ville Kiiskinen oli unhodettu täysin yksin Strömbergin eteen. Kiiskinen rankaisi entistä seuransa kylmähermoisella viimestelyllä, ja tuuletti vapautuneesti maalin jälkeen. Vapauttavan syötön antoi peli peliltä parantava Jussi Passi.

Tämän jälkeen ei sitten pahemmin virheitä nähty. Pelissä oli alusta asti enemmän vauhtia kuin järkeä, mutta Kiiskisen maalin jälkeen puolustuspeliä tiukennettiin. Tilanteita kuitenkin syntyi tasaisen tahtiin, mutta molemmat maalivahdit olivat hereillä. Toisessa erässä etenkin Wiikman joutui muutaman kerran venymään pitääkseen numerot muuttumattomina.

Kolmannessa erässä hurja vauhti näytti hieman yllättäen painavan enemmän Jukureiden jaloissa. Hermeksen kolme ensimmäistä kenttää yrittävät vuorollaan ratkaisua, mutta ilman tulosta. Jukureillakin oli paikkoja ratkaista ottelua ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta Wiikman oli maalillaan tutun varmaotteinen.

Jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua, vaikka Hermes haki voittomaalia vimmatulla intensiteetillä. Parhaat paikat sai kauden parhaimman kotiottelun pelannut Sami Nummi ja jälleen kerran hurjasti taistellut Mikko Kaukokari, mutta Strömberg torjui kerta toisensa jälkeen ilmiömäisesti.

Piste tyydytti

- 48 tunnissa voi tapahtua ihmeitä. Pelattiin tänään aivan eri latauksella ja asenteella kuin torstaina. Kaveri rankaisi virheistä, mutta niitä sattuu, Hermeksen Pasi Arvonen totesi pelin jälkeen.

- Olen todella tyytyväinen yhteen pisteeseen. Tämä oli molemmilta joukkueilta hyvä taistelu. Maalit tosin tuli käsittämättömien virheiden jälkeen, mutta ottelun edetessä niitä jätettiin vähemmälle, mikkeliläisluotsi Risto Dufva analysoi ja antoi samalla tunnustusta maalivahti Strömbergille.

Tutun analyyttiseen kotiyleisön hampaisiin vihellyksillään joutunut Jyri Rönn ei sen sijaan kiitosta saanut, vaikkei valmentajat häntä varsinaisesti haukkunetkaan. Arvonen kommentoi kuitenkin epävirallisesti Rönnin työskentelyä lehdistötilaisuuden jälkeen tutun värikkäällä tyylillään.

Rönniäkin pahemmin epäonnistui Kokkolan jäähallin äänentoistolaitteet. Tekniikka sanoi sopimuksen irti jo ensimmäisessä erässä, eikä kenttäkuulutusta ottelussa ollut lainkaan. Jostain kaivettiin kuitenkin esiin megafoni (!), joten ottelun parhaat pelaajat pystyttiin pelin jälkeen palkitsemaan.

Kotijoukkueesta erottui tuttuun tapaan ylivertaisella pelikäsityksellään Jani Uski. Puolustaja Eerikki Koivu jatkoi myös erinomaisia otteittan. Myös Miika Wiikman oli hyvä. Tasaisen Jukuri-juokkueen näkyvin hahmo oli maalivahti Mikko Strömberg. Kenttäpelaajista Jani Väänänen oli tehokkain.

Tasatulosta voidaan siis pitää varsin oikeudenmukaisena. Molemmat joukkueet taistelivat suurella sydemmällä, ja todistavat kuuluvansa sarjan ehdottomaan kärkipäähän. Kotiyleisö poistui kuitenkin pelistä hieman pettyneenä yhteen pisteeseen kolminkertaista Mestis-mestaria vastaan, mikä voidaan pitää todisteena siitä että Hermes on mennyt vuodessa aika paljon eteenpäin.

» Lähetä palautetta toimitukselle