TUTO käytti tilaisuutensa Espoossa

MESTIS / Raportti
Espoo United ja TUTO väänsivät harjoitusottelussa.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoo United oli hallitsevampi osapuoli harjoitusottelussa TUTOa vastaan, mutta maalivahti Karolus Kaarlehdon hienot otteet yhdistettynä espoolaisten virheisiin johti turkulaisvoittoon maalein 4-2.

Kuudesta ottelun maalista neljä tehtiin päätöserässä. Tasatilanne 1-1 muuttui Espoo Unitedin johdoksi minuutin jälkeen, mutta TUTO iski sen jälkeen kolmesti, joista viimeisen osuman tyhjiin.

Espoo Unitedin parasta osaamista oli ehdottomasti Joonas Toivasen johtama ketju, jossa laidoilla hyökkäsivät Aleksi Järvinen ja Jiri Veistola. Ketjun laitahyökkääjät vastasivat myös kotijoukkueen maaleista, ja Toivanen itse keräsi kaksi syöttöpistettä. Muista pelaajista Santeri Saari ja Waltteri Hopponen kilistelivät maalirautoja.

TUTOn joukkueessa maalit merkittiin Mika Hyväriselle, Tomi Wileniukselle, Antti Helannolle sekä tyhjiin loppulukemat viimeistellelle Aki Juuselalle. Maalivahti Karolus Kaarlehto pelasi hienon pelin, ja varsinkaan kahdella nollaa vastaan -hyökkäyksestä syntyneelle Järvisen maalille hän ei voinut mitään. Puolustuksessa joukkueeseen palannut Tony Vidgren esitti useampaan kertaan äijämäisiä otteita.

Muuten puolustuspelissä oli molemmilla joukkueilla parannettavaa, ja muun muassa sekä Juuso Forsström että Juusela pääsivät läpiajoon heti jäähyltä päästyään. Maalivahdit vetivät kuitenkin molemmilla kerroilla pidemmän korren.

Sekä Espoo United että TUTO ovat kahdeksan parhaan joukossa, kun Suomen Cup jatkuu perjantaina. Espoolaisten vieraaksi saapuu S-Kiekko, samalla kun TUTO isännöi LeKiä.

Joukkueiden kentälliset:

Espoo United

Nico Viksten (Mika Norja)

Jimi Santala - Miika Franssila
Santeri Saari - Victor Westermarck
Kai Lehtinen - Bernard Isiguzo
Erno Hopponen - Jesse Väkelä

Waltteri Hopponen - Juuso Forsström - Jesse Ylönen
Aleksi Järvinen - Joonas Toivanen - Jiri Veistola
Aleksi Rutanen - Oskari Uomala - Olli Iisakka
Tatu Kanerva - Joona Puhakka - Matias Nisula

TUTO

Karolus Kaarlehto (Julius Pohjanoksa)

Tony Vidgren - Kalle Valtola
Anssi Virkki - Jere Karlsson
Antti Helanto - Samu Suominen
Henry Karjalainen - Johan Elfvengren

Niklas Näppi - Eetu-Ville Arkiomaa - Aki Keinänen
Matias Lehtonen - Hannu Kuru - Manu Honkanen
Aki Juusela - Juho Virtanen - Tomi Wilenius
Mika Hyvärinen - Juho Mäkelä - Niklas Lehtimäki

» Lähetä palautetta toimitukselle